Vampyyrien juoksu - Osa 2 (Uusi Versio) Hot

Tässä hiukan jatkoa vampyyrien juoksulle :)
Luku 7

Mitä tapahtui?
Voiko näin käydä?
Aaron ajatteli epätoivoisesti.
Hänen kätensä eivät enää olleet liekeissä, mutta ei ollut enää Joshilla päätäkään.
Aaron tippui polvilleen maahan. Hänestä tuntui, että hän ei saanut kunnolla henkeä.
Hänen parhaan ystävänsä pää revittiin irti ja Aaron ei voinut tehdä mitään.
Jos hän ei vain olisi säikähtänyt ja lähtenyt juoksemaan karkuun Aaron olisi voinut suojella häntä.
Syyllisyys alkoi painamaan Aaronia kasaan. Jos hän ei vain olisi nähnyt Aaronin tekevän taikoja. Jos vain...
Mutta jossittelu ei nyt auta. Vampyyrit hyökkäsivät kylään. He etsivät Aaronia.
Syyllisyys alkoi tuntua entistä raskaammalta Aaronin tajutessa asia.
Hän nousi vaivoin ylös ja katsoi vielä hetken ajan tien päätyyn missä Joshin eloton ruumis makasi.
Hän näki vampyyrin seisomassa ruumiin vierellä ja ilmeisesti tarkasteli kuka siinä oli.
Vampyyri ei ollut vielä nähnyt Aaronia, joten Aaron lähti juoksemaan takaisin kotitalolleen päin.
Hän työnsi syyllisyyden ja surun sivuun ja antoi tilaa selviytymisvaistoilleen. Jos hänellä edes oli sellaisia.
Hän juoksi niin lujaa kuin pystyi ja toivoi, että vampyyri ei nähnyt häntä.
Hän pääsi pian kotiovelleen ja meni siitä nopeasti sisään.
Hän meni olohuoneeseen ja ei nähnyt Mounicaa. Sitten hän tarkasti keittiön ja sekin oli tyhjä.
Ylhäältä kuului kolahdus. Aaron juoksi rappuset ylös ja melkein törmäsi Mounicaan astuessaan omaan huoneeseensa.
Mounica oli alkanut siivoamaan Aaronin huonetta sillä välin, kun hän oli poissa.
Mounica äännähti säikähtäneesti.
''Mitä kävi?'' hän kysyi nähdessään Aaronin vimman.
''Vampyyrit.'' Aaron sai sanotuksi. Hänellä oli vieläkin vaikeuksia hengittää. ''Vampyyrit tulivat takaisin.'' hän melkein huusi.
''Mitä sinä oikein puhut?'' Mounica kysyi. Aaronia alkoi melkein ärsyttää se kuinka rauhallinen Mounica oli tässä tilanteessa.
''Näin kuinka... Näin kuinka vampyyri tappoi Joshin.'' Aaron sanoi. ''Repi häneltä pään irti.''
Mounica näytti säikähtäneen. ''Mutta miksi? Miksi he tulisivat takaisin?''
''En tiedä.'' Aaron valehteli. Hän ei vieläkään tahtonut kertoa kivestä. Osittain siksi, että syyllisyys painoi häntä. Jos hän ei olisi varastanut kiveä vampyyrit eivät olisi tulleet takaisin ja eivät olisi tappaneet Joshia.
''Tappoivatko he oikeasti Joshin?'' Mounica kysyi ja istuutui sängylle mikä oli jo ehjä.
Toinen tyynyistä oli vielä riekaleina sängyn päädyssä.
''Kyllä. Menetin voimieni hallinnan ja käteni syttyivät tuleen. Josh ilmeisesti säikähti sitä ja hän lähti minua karkuun. Hän juoksi suoraan vampyyrin syliin.'' Aaron kertoi. Mounica piiloutui käsiensä taakse.
''Miten tämä on mahdollista?'' hän kysyi ilmeisesti ei keneltäkään.
''Meidän olisi pitänyt laittaa ovi lukkoon ennen kuin aloimme harjoitella.'' Aaron sanoi ja istuutui nojaamaan vaatekaappiin.
''Ei se ole sinun syysi.'' Mounica sanoi laskien kätensä pois kasvojen edestä. Aaron näki hänen itkevän.
''Mutta minua karkuun hän lähti.'' Aaron sanoi ja syyllisyys alkoi taas painaa häntä.
''Minä en ymmärrä miksi ihmeessä he tulivat takaisin.'' Mounica ihmetteli.
Aaron kyllä tiesi minkä takia, mutta ei kertonut.
He istuivat viisi minuuttia ihan hiljaa sanomatta mitään toisilleen.
Aaron ei itkenyt, mutta häntä kuvotti ja hänen teki mieli oksentaa, mutta hän sai pidettyä ruuan sisällään.
Joka kerta kun hän sulki silmänsä hän näki Joshin kaempana ja vampyyrin repimässä hänen päätään irti.
Kuinka kauan menisi ennen kuin vampyyrit löytäisivät Aaronin. He luultavasti tutkivat joka ikisen talon kylästä.
Oli siis vain ajankysymys kunnes he saapuvat tämän talon luokse.
Aaron nousi seisomaan.
''Minne sinä menet?'' Mounica kysyi heiveröisesti.
''Menen laittamaan turvavarusteet paikoilleen.'' Aaron sanoi. ''Voit joko itkeä täällä tai auttaa minua.'' hän sanoi ehkä vähän turhankin tylysti, mutta ei tarkoittanut sitä niin.
Mounica nousi myös ylös hieroen silmiään ja he menivät yhdessä alakertaan.
Aaron oli laittamassa lankkua oven eteen, kun oven takaa kuului ääniä.
''Tutkikaa te tämä talo minä menen viereiseen'' joku sanoi.
Aaron ei ehtinyt tehdä mitään muuta kuin juosta olohuoneen pöydän viereen, kun ovi paukahti auki ja se roikkui taas vain ylemmästä saranasta.
Aaron näki korunsa pöydällä ja laittoi sen nopeasti taskuun. Tapahtui mitä tahansa hän ei halunnut luopua siitä.
Hän oli lähtemässä juoksemaan takaovelle päin, kun hän kuuli Mounican kiljaisevan.
Aaron pysähtyi niille sijoilleen ja kääntyi katsomaan taakseen.
Hän näki yhden vampyyrin pitelevän Mounicaa aloillaan eteisessä. Vampyyri oli napannut Mounican kädet tämän selän taakse ja piti niitä lukossa.
Pystyisikö Mounica taikomaan kädet selän takana lukossa? Aaron ei tiennyt, mutta vierähti ainakin minuutti ja mitään ei tapahtunut.
Mounica ei pystynyt taikomaan tai sitten hän ei vain halunnut. Ehkä hän ei halunnut paljastaa olevansa noita vaikka vampyyrit varmasti haistaisivat sen hänestä.
''Täällä se poika on!'' vampyyri huusi ulko ovesta ulos. Aaroniin iski pieni paniikki. Kuinka monta vampyyriä talon ulkopuolella oli?
Yhdestä he olisivat vielä voineet selvitä. Korkeintaan kahdesta, mutta jos heitä on useampi ulkona peli oli pelattu.
''Juokse!'' Mounica kiljahti. Aaron ei tiennyt mitä tehdä. Hän ei voinut jättää Mounicaa omilleen. Oli oltava joku keino pelastaa hänet. Aaron ei voinut katsoa sivusta, kun toinenkin hänen ystävänsä tapetaan.
''Ei.'' Aaron sanoi ja yritti ryhdistäytyä. ''On minun vikani, että he tulivat takaisin kylään.''
Mounica katseli Aaronia ihmeissään, mutta Aaron ei vieläkään tahtonut selittää. Ei hän edes voisi kun talossa oli vampyyri.
Oven takaa alkoi kuulua askelten ääniä ja eteiseen änkesi kaksi vampyyriä lisää.
Mounicaa pitelevä vampyyri joutui siirtymään Mounicaa pidellen olohuoneeseen. Hänellä oli huppu päässä, mutta Aaron näki hupun alta pitkät ruskeat hiukset, jotka olivat kiharalla.
Silmät loistivat kirkkaan punaisina hämärässä huoneessa.
''Missä se kivi on?'' kysyi eteiseen saapunut Aaronin ikäinen vampyyri jolla oli keskipitkät tummat hiukset sekaisin. Aaron tunnisti hänet toiseksi veljeksistä jotka Aaron oli nähnyt luolassa ollessaan kahleissa. Vampyyri hymyili ilkikurisesti.
''En tiedä mistä kivestä te puhutte.'' Aaron sanoi ja yritti pitää äänensä vakaana. Jostain syystä Aaron ei halunnut antaa kiveä takaisin. Ja sitäpaitsi Aaron oli jo kuollut. Vampyyrit eivät jättäisi häntä henkiin vaikka hän ei olisikaan varastanut kiveä.
''Mistä kivestä he puhuvat?'' Mounica kysyi Aaronilta. Aaron laittoi käden taskuun ja puristi kiveä nyrkissään. Hän tunsi sen voiman kulkevan kädessään ja päästi nopeasti irti.
Nyt ei ollut oikea aika menettää tajua. Vampyyrit näkivät Aaronin laittavan käden taskuun ja puristavan jotain sillä kolmas vampyyri joka oli tullut eteiseen astu askelen lähemmäs Aaronia. Hänen vaaleat pitkät hiuksensa heilahtivat, kun hän sähähti. ''Kivi on hänen taskussaan.''
''En tiedä mistä kivestä te puhutte.'' Aaron sanoi. Kaikkien kolmen vampyyrin naamat menivät irveeseen.
''Älä valehtele poika.'' rääkäisi Mounicaa pitelevä vampyyri.
''Varastitko sinä heiltä jotain?'' Mounica kysyi kauhuissaan. ''Oletko hullu?''
''Oletko itse, kun et tee mitään?'' Aaron tiuskaisi takaisin. Hän oli varma, että Mounica pystyisi pääsemään vapaaksi jos vain tahtoisi.
Aaron ei osannut tehdä mitään. Ainut mitä hän osasi tehdä oli liikutella esineitä. Pieniä esineitä ja se ei paljon auttanut.
''Anna se kivi tänne tai raapaisen tytön kaulan auki.'' ensimmäinen vampyyri sanoi ja Aaron näki tämän etusormen kynnen pitenevän ainakin kolme senttiä ja pääty muuttui teräväksi. Sillä saisi helposti vedettyä kaulan auki.
''Ei minulla ole mitään kiveä.'' Aaron väitti vieläkin vastaan. ''Etkä sinä häntä tapa. Johtajanne on käskenyt teitä tuomaan kaikki ei-ihmiset hänen luokseen.'' Aaron sanoi ja vampyyri alkoi hymyilemään.
''Meillä on vähän eri käskyt tänä yönä. Kiitos sinun kun varastit kuukiven.''
Sitten se tapahtui. Mounica menetti malttinsa ja vampyyrit saivat tuta hänen raivonsa.
Aaron ei ollut uskoa silmiään. Mounica syttyi tuleen. Kokonaan tuleen. Päästä varpaisiin.
Aaron tunsi liekkien kuumuuden keskellä huonetta. Hän astui muutaman askelen taaksepäin ja oli kompastua sohvan kulmaan.
Aaron näki Mounicaa pitelevän vampyyrin syttyvän tuleen. Hän huusi ja huusi tuskasta ja hetken päästä muuttui tuhkaksi.
Mutta Mounica oli yhä tulessa. Hänellä ei ollut aikomustakaan sammuttaa liekkejä. Kaksi muuta vampyyriä olivat myös nyt keskellä huonetta ja katsoivat Mounicaa joka oli ilmiliekeissä.
Aaron katseli kuinka liekit levisivät Mounican ympärille ja olohuoneen ja eteisen välinen oviaukko oli tulessa.
Seinät paloivat. Aikoiko Mounica polttaa koko talon maantasalle?
Aaron ei jäänyt miettimään vaan juoksi takaovelle. Meni siitä ulos takapihalle.
Hän juoksi kuuden metrin päähän talosta ja kääntyi ympäri katsomaan kuinka talo syttyi tuleen.
Vampyyrit olivat seuranneet Aaronia ja he seisoivat viidenmetrin päässä hänestä. Aaron ei olisi edes nähnyt heitä niin pimeällä jos talo ei olisi ollut tulessa.
''Ystäväsi on täysi sekopää.'' Velipoika sanoi.
Aaron alkoi olla samaa mieltä. Ei Mounican olisi koko taloa tarvinnut polttaa.
Aaron katseli kuinka hänen kotinsa paloi. Mitä Mounica oli oikein ajatellut?
Selviäsikö Mounica tuosta palosta hengissä? Oliko valkeat noidat tulenkestäviä?
Nyt, kun Aaron ajatteli asiaa niin hän ei ole koskaan saanut palovammaa.
Ehkä sen takia noidat oli melkein mahdotonta polttaa roviolla. He selvisivät siitä aina jotenkin.
Aaron oli yksin kahden vampyyrin kanssa hänen takapihallaan.
Meni hetki tajuta kuinka pahassa liemessä hän oli. Tulisiko Mounica hänen avuksi?
Molemmat vampyyrit katselivat Aaronia nälkäisen näköisinä.
''Anna se kivi meille. Tai joudumme ottamaan sen väkisin.'' naisvampyyri sanoi ääni sihisten.
Aaron ei osannut taistella mitä hän voisi tehdä? Juosta saunarakennukselle joka oli vain kuuden metrin päässä hänen vasemmalla puolellaan. Tai juosta oikealle puolelle puskan läpi naapurin takapihalle.
Ei. Hän ei ole tarpeeksi nopea. Hänen pitäisi pelata aikaa siihen asti, että Mounica tulisi avuksi.
''Mikä on kuukivi?'' Aaron kysyi. Sen kuullessaan Mounica oli menettänyt malttinsa. Aaron oli ihmeissään, että miksi.
''Varastit kiven, mutta et tiedä mikä se edes on.'' Naisvampyyri sanoi selvästi halveksuen. ''Olet typerämpi kuin aluksi luulimme.'' Aaron ei välittänyt haukuista.
''Sinun ei tarvitse tietää mikä se on. Se kuuluu meille.'' Velipoika sanoi ja astui askeleen lähemmäs Aaronia.
Nyt olisi oikea aika sytyttää kädet tuleen Aaron ajatteli. Mutta hän ei tiennyt miten se onnistuu.
Velipoika näytti siltä, että hän oli lähdössä syöksyyn kohti Aaronia, kun pimeän takapihan valaisi kirkas valo ja velipojan takaraivo alkoi savuttamaan.
Hän putosi polvilleen ja oli koskettamassa takaraivoaan, kun kauhu levisi hänen kasvoilleen.
Sitten hän muuttui tuhkaksi.
Mounica oli astunut takaovesta pihalle. Aaronin olo helpottui tuhat astetta nähdessään Mounican seisomassa takaterassilla.
Talo hänen takanaan oli ilmiliekeissä ja savu nousi korkealle taivaalle.
Kuinka kauan menisi, että loputkin vampyyrit näkevät palon ja tajuavat Aaronin olevan palavan talon luona.
Aaron ei miettinyt sitä sen enempää.
Mounica käveli Aaronin vierelle ja nyt siinä oli kaksi noitaa vastaan yksi vampyyri.
Naisvampyyri ei näyttänyt enää niin rohkealta, mutta silti hän lähti syöksyyn kohti Mounicaa.
Mounica oli varautunut siihen ja hän ampui paineaallon vampyyriä kohti. Aalto osui vampyyriä rintaan ja hän lensi monta metriä takaisin terassille. Jäi siihen liikumattomaksi, mutta ei kuollut.
Mounica katsoi Aaronia raivoissaan. ''Sinä varastit heiltä kuukiven!''
Aaron ei osannut sanoa mitään.
''Oletko tärähtänyt. Vampyyrit eivät koskaan jätä sinua rauhaan!'' Aaron oli yhä sanaton.
''Mitä oikein ajattelit?'' Mounica kysyi rauhoituttuaan vähäsen.
''En mitään. Minä en ajatellut yhtään mitään.'' Aaron sanoi. ''Tuntui kuin kivi olisi vetänyt minua puoleensa ja jouduin johonkin transsiin.''
''Se johtuu siitä, että kuukivessä on pimeää taikuutta.'' Mounica sanoi. Hän oli vieläkin selvästi vihainen Aaronille.
''Miksi poltit taloni?'' Aaron kysyi. Hän oli liian yllättynyt ollakseen vihainen. Palon kuumuus tuntui Aaronin poskessa.
''Poltin sen, koska sinua jahdataan nyt. Et voi jäädä tänne.'' Mounica sanoi vakavana. ''Ja sen takia, että vampyyrit eivät saa sinusta vainua. Jos he sen saavat he pystyvät jäljittämään sinua monien kymmenien kilometrien päähän.'' Aaronin sisällä muljahti jotain. Hän ei voisi jäädä kotiinsa ja häntä jahdataan, koska jokin omituinen kivi oli saanut hänet varastamaan vampyyreiltä.
Ja minkälaista pimeää taikuutta kivi sisältää?
Aaron oli aikeissa kysyä, kun hän näki sivusilmällä vampyyrin nousevan ylös terassilla.
Vaistomaisesti Aaron kuvitteli saunan seinää nojaavan lapion ympärille pyörremyskyn. Sitten hän heilautti kättään kohti heitä päin juoksevaa vampyyriä ja lapio lensi valtavalla nopeudella vampyyrin otsaan.
Vampyyrin juoksu päättyi kahteen takaperin volttiin ja hän lensi suoraan Aaronin jalkojen juureen. Ei vieläkään kuollut.
Aaron potkaisi vampyyriä päähän. ''Vitun vampyyrit! Pilasivat kaiken!'' Aaron huusi ja potkaisi vielä kerran vampyyriä.
''Meidän täytyy lähteä täältä.'' Mounica sanoi ja esti Aaronia potkaisemasta kolmatta kertaa.
''Mutta minne me menisimme?'' Aaron kysyi. Epätoivo raastoi häntä. Hän ei ole ikinä käynyt Krimlonia kauempana ja se oli kahdeksankymmenen kilometrin päässä Hamptonista.
''Me tarvitsemme hevosen jostain.'' Mounica sanoi. Hän ei vastannut Aaronin kysymykseen.
''Tuossa naapurissa on tallissa yksi hevonen. Voisimme ottaa sen.'' Aaron ehdotti.
Mounica ei ehtinyt vastata, kun Aaron huusi tuskasta. Hänen nilkassaan alkoi tuntua polttelua. Aaron katsoi maahan ja näki vampyyrin purevan häntä nilkasta.
Kauhu valtasi Aaronin kokonaan. Hän kaatusi taaksepäin ja tömähdettyään maahan hänen käsiensä kohdista alkoi syntyä halkeama.
Halkeama levisi Aaronin ja vampyyrin ympärille. Vampyyri ilmeisesti tajusi mitä oli tapahtumassa, sillä hän päästi irti Aaronin nilkasta ja aikoi nousta ylös. Mutta hän ei ehtinyt. Halkeama muodosti ympyrän heidän ympärilleen ja maa alkoi tippua.
Heidän alleen syntyi rotko.
Vampyyri putosi sinne ensin ja oli vetää Aaronin mukanaan, mutta Mounica ehti napata Aaronin käsistä kiinni ja vetää hänet turvaan.
Aaron ei ehtinyt olla kiitollinen, kun hänen nilkassaan tuntuva polte voimistui.
Kipu alkoi levitä puremakohdasta sen ympärille. Se levisi hitaasti mutta varmasti ja teki kipeää.
Aaron ei edes tajunnut, kun Mounica nosti hänet ylös ja alkoi raahaamaan kohti naapurin pihaa.
Kivun levitessä rintaan se tuntui jo siltä kuin joku olisi tökkinyt jääpiikeillä nahan alle. Viimeinen asia minkä Aaron tajusi oli tunne kuin joku olisi työntänyt jääpuikon hänen sydämmeensä.

Luku 8

Aaron heräsi linnun lauluun. Hän ei uskaltanut avata silmiään vielä. Joka paikkaan pisteli aivan kuin hän olisi puutunut joka paikasta.
Hän tunsi makaavansa jollain pehmeällä ja hänen kasvoissaan tuntui lämpöä. Muuten hänellä oli jäätävä olo.
Hän yritti liikkua, mutta pistely oli liian voimakasta. Hän sai vain vaivoin nostettua käden kaulalleen ja tunsi tutun korun kaulallaan.
Miksi se siinä oli? Oliko vampyyrit saaneet hänet vangikseen? Suojeliko joku itseään laittamalla korun Aaronin kaulalle?
Oliko hän kuollut? Vampyyrien myrkky oli hengenvaarallista ihmisille. Oliko Aaron helvetissä?
Hän avasi silmänsä.
Ei.
Hän oli metsässä.
Hän näki sivusilmällään vieressään katkenneen puun juuret. Muuta hän ei nähnyt sillä hän ei pystynyt liikuttamaan päätään.
Lämpö kasvoilla tuli auringosta. Hän tunsi helpotuksen tunteen. Hän ei ollut muuttunut vampyyriksi.
Vaikka nyt kun Aaron muisteli tarinoita niin vampyyriksi muuttuminen ei tapahdu puremalla tai vampyyrien myrkyllä vaan verellä.
Vampyyrien verta pitäisi juoda ja sitten hän oli kuullut myös jotain siitä että pitäisi nukkua maan alla, mutta se tuntui jo kaukaa haetulta. Tosin minkään ei pitäisi enää Aaronia yllättää.
Koko kroppaa pisteli sietämättömästi. Johtuiko se vampyyrien myrkystä? Oliko se ohimenevää?
Aaron kauhistui ajatuksesta. Mitä jos hän ei enää ikinä pystyisi liikkumaan?
Hänen takaansa kuului oksan napsahdus kun joku astui sen päälle ja se meni poikki.
''Mounica?'' Aaron kysyi. Jopa pienet suun liikkeet pistelivät häntä.
Ei kuulunut vastausta ja Aaron alkoi mennä pieneen paniikkiin.
Kuului toinen napsahdus paljon lähempää. Aaron varautui pahimpaan, mutta sitten hän näki Mounican kyykistyvän hänen ylleen.
''Heräsithän sinä viimein.'' Mounica sanoi iloisesti.
''Kyllä. Kuinka kauan olin tajuttomana?'' Aaron kysyi helpottuneena. Hänellä oli sellainen olo kuin hän olisi nukkunut kokonaisen päivän.
''Yli vuorokauden.'' Mounica sanoi. ''Pelkäsin jo, että et selviä puremasta.''
''En tiedä selvisinkö. En pysty liikkumaan. Koko kroppaani pistelee.'' Aaron selitti.
''Se johtuu varmaankin myrkystä.'' Mounica arveli. ''En ole ennen nähnyt kun sekaveristä noitaa puree vampyyri.''
''No kerta se on ensimmäinenkin.'' Aaron sanoi ja yritti olla hymyilemättä. Hetken hän jo pelkäsi joutuneensa vampyyrien vangiksi.
Aaron kuuli hevosen hirnahtavan ja Mounica nousi ylös.
''Sinä sait sen hevosen sieltä naapurista.''
''Kyllä. En olisi mielelläni varastanut, mutta meillä ei ollut paljon vaihtoehtoja. Kun olimme lähdössä kuulin muiden vampyyrien tulevan talolle. Heitä on ihan liikaa.'' Mounica kertoi.
Aaron ajatteli taloaan ja hän muisti kuinka Joshin pää revittiin irti. Kaikki meni päin helvettiä vampyyrien saavuttua Hamptoniin.
Olikohan Joshin ruumis jo löydetty? Oliko vampyyrit jättäneet loput kyläläiset rauhaan tajuttuaan missä Aaron oli?
Aaron toivoi sitä. Hän ei kestäisi sitä syyllisyyden määrää. Joshin kuolema harteilla oli jo liikaa.
Syyllisyyden lisäksi Aaronilla ei ollut enää kotia. Se oli palanut poroksi rahoineen päivineen. Elämästä oli tullut sata kertaa vaikeampaa kerta heitolla. Aaron oli nyt karkulainen. Vampyyrit eivät jättäisi häntä ikinä rauhaan, koska Aaron oli varastanut heiltä kuukiven. Tuo omituinen kivi joka sisälsi pimeää voimaa ja veti Aaronia puoleen.
''Miksi kuukivi vetää minua puoleensa?'' Aaron kysyi Mounicalta joka oli ruokkimassa hevosta. Heillä oli nyt kolme suuta ruokittavana.
''Kuukivessä on voimakasta pimeän taikuutta ja niin on myös sinussa. Vain pimeän noidat pystyvät käyttämään sitä.''
Aaron ei vieläkään uskonut, että hänessä oli suurta voimaa. Tosin nyt kun hän muisteli hän oli tehnyt rotkon vampyyrin ja itsensä alle. Hän oli melkein itsekkin pudonnut sinne ja olisi pudonnutkin ilman Mounicaa.
Hän ymmärsi nyt miksi Mounica oli laittanut korun hänen kaulalleen. Aaron ei pystynyt hallitsemaan voimiaan. Hän oli mennyt paniikkiin ja sen takia melkein tappanut itsensä.
''Sinun täytyy opettaa minua hallitsemaan voimiani.'' Aaron sanoi. Hän ei ollut vielä käyttänyt kertaakaan pimeän voimiaan, mutta ei halunnut ottaa sitä riskiä, että hän tekee tuhoja jos ei osaa hallita niitä. Hänen olisi harjoiteltava myös niiden käyttöä.
''Kyllä minä opetan. Vaikka sinun itse täytyykin se oivaltaa loppujen lopuksi. Sinulla on rauhaton mieli. Sinun täytyy opetella rauhoittumaan.'' Mounica sanoi ja palasi Aaronin vierelle. Otti laukustaan vesipullon ja kaatoi vettä Aaronin suuhun.
Aaron ei ollut edes tajunnut kuinka janoinen hän oli. Nyt kun hän sai vettä suuhun hän tajusi, että hänen suunsa oli rutikuiva. Hän ei ollut huomannut sitä kaiken sen pistelyn keskeltä.
''Kiitos.'' hän sanoi. Hänen olonsa helpottui huomattavasti juotuaan vähän. Pistely ei hävinnyt, mutta lieveni. Aaron hypisteli korua kaulallaan.
''Oletko varma, että sait eksytettyä vampyyrit kannoiltamme?'' Aaron kysyi. Hänellä oli epämukava olo, kun hän ei pstynyt liikkumaan. Hän olisi helppo maalitaulu vampyyreille.
''Kyllä. Laukkasimme ainakin setsemän tuntia siksakkiin täällä metsässä. He eivät mitenkään olisi voineet pysyä perässä elleivät he sitten ole saaneet vainua. Mutta jos he olisivat sen saaneet he olisivat jo kimpussamme. Meillä ei ole toistaiseksi mitään hätää.'' Mounica sanoi. Aaron luotti Mounican sanaan ja uskoi, että he olivat turvassa. Ainakin toistaiseksi.
''Kävin myös laittamassa varoituslangan viidensadan metrin päähän joka suuntaan. Kuulemme kyllä ajoissa jos joku tännepäin tulee.'' Mounica kertoi. ''Mutta nuku sinä vain jos nukuttaa. Oli varmaan rankkaa kokea vampyyrin pureman vaikutukset.'' Aaronin ei tehnyt yhtään mieli nukkua. Hänen teki mieli tehdä jotain, mutta ei pystynyt mihinkään
''Miksi minä selvisin hengissä? Eikö vampyyrien myrkky ole tappavaa ihmiselle?'' Aaron kysyi. Hän muisteli kuinka nainen oli huutanut tuskasta kivirappusilla Hamptonissa ja kuinka hän oli sitten hiljentynyt ja kuollut.
''Sinä olet noita. Et ihminen. Ja valkeille noidille myrkky on hengenvaarallista, mutta pimeän noidat ovat immuuneja sille. Olet puoliksi kumpaakin joten et ole täysin immuuni, mutta se ei ole tappavaakaan.'' Mounica kertoi. ''Näköjään se on sekaverisille lamaannuttavaa.''
Näköjään.
Aaron oli makuullaan vielä ainakin kolme tuntia. Pistely lieveni koko ajan pikku hiljaa. Lopulta hän pääsi istuma asentoon. Hän katseli ympärilleen. He olivat leiriytyneet katkenneen puun juurelle. Ympärillä oli puskia, jotka muodostivat ympyrän heidän ympärilleen. Kukaan ei pystyisi näkemään heitä puskien lävitse. Kuuleminen oli eri juttu, mutta jos Mounica kerran oli laittanut varoituslangan he kyllä kuulisivat jos joku tulisi kuuloetäisyydelle.
''Voitko kertoa enemmän voimistani. Mitä minä pystyn tekemään?'' Aaron kysyi. Tähän mennessä hän oli sytyttänyt kätensä tuleen ja tiputtanut kivenjärkäleen luolan katosta. Lisäksi hän oli liikutellut esineitä koskematta niihin ja tehnyt rotkon omalle takapihalleen.
''Sinä pystyt hallitsemaan neljää luonnon elementtiä. Tulta, vettä, maata ja ilmaa.'' Mounica kertoi. ''Oletkin jo saanut maistiaisen tulesta ja maasta, kun sytytit kätesi tuleen ja kun teit rotkon takapihallesi. Ilmaa oletkin jo hallinnut sujuvasti liikuttamalla esineitä. Oli muuten hieno temppu, kun heitit lapion vampyyriä päin.'' Mounica sanoi ja hymyili.
Neljä luonnon elementtiä. Aaronista tuntui, että hän pystyisi mihin vaan. Kunhan vain ensin opettelisi hallitsemaan niitä elementtejä.
''Pystyvätkö kaikki noidat hallitsemaan niitä?'' Aaron kysyi.
''Kyllä kaikki valkeat noidat. Pimeän noidat eivät pysty. En osaa oikein kertoa mitään pimeän noitien voimista, kun en ole sellaiseen ikinä ennen törmännyt, mutta olen kuullut, että he tekevät erilaisia taikoja.'' Mounica kertoi. Aaronia hiukan pelotti, kun ei tiennyt minkälaisia voimia hänellä oli neljän luonnon elementin lisäksi. Ehkä ne joku päivä paljastuvat vielä.
''Sitten kun pystyn taas liikkumaan opetatko minua sytyttämään käteni tuleen? Aaron kysyi. Tuli oli tähän mennessä pelastanut hänet kaksi kertaa. Ensin luolassa ja sitten kun Mounica oli syttynyt tuleen. ''Pystyykö kaikki noidat syttymään kokonaan tuleen?''
''Ei pysty. Jokaisella noidalla on yksi tietty voima voimakkaampi kuin muut voimat. Minulla se sattuu olemaan tuli elementti.'' Mounica kertoi. Aaron mietti mikä olisi hänen voimakkain voima.
''Pystyykö kaikki noidat tekemään rotkoja?''
''Ei pysty. Pelkästään he joiden luonnon elementti on maa.'' Mounica sanoi.
''Eli onko minun elementtini sitten maa?'' Aaron kysyi.
''Kyllä se saattaa olla.'' Mounica sanoi. ''En ole ennen tavannut tai kuullutkaan edes sekaverisestä noidasta. En tiedä päteekö heihin samat luonnon lait.''
Aaron toivoi, että hänen voimakkain voima olisi valkealta puolelta eikä pimeän puolelta. Mutta hän ei jäänyt sitä nyt murehtimaan. Hän ei edes tiennyt minkälaisia pimeän voimat olivat.

He juttelivat vielä pari tuntia kunnes Aaron pystyi taas liikkumaan. Heti huomattuaan pystyvänsä seisomaan ja liikkumaan Aaron pyysi Mounicaa opettamaan häntä tekemään tulta.
''Se on ihan yksinkertaista.'' Mounica kertoi. ''Sinun täytyy vain kuvitella lämpöä käsiisi.'' Hän näytti esimerkkiä ja hänen kätensä syttyivät liekkeihin. Sitten hän veti toisen käden taakseen ja heitti kädestään tulipallon puuhun.
Aaron otti kaulakorunsa pois ja laittoi sen taskuun. Tällä kertaa Aaron muisti ottaa sen pois. Hän kuvitteli lämmön käsiinsä, mutta mitään ei tapahtunut. Kolmannella yrityksellä hän sai kätensä tuleen.
Hän tunsi lämmön kädessään ja hänkin veti käden taakseen. Hän heitti tulipallon samaan puuhun mihin Mounicakin oli heittänyt. Siihen jäi vain musta savuava jälki.
''Kui siistiä.'' Aaron sanoi innoissaan.
Hän teki saman vielä kolme kertaa kunnes puu syttyi tuleen.
Hän oli menossa puuta kohti sammuttamaan tulen, kun Mounica pysäytti hänet.
''Anna kun minä.'' hän sanoi ja sulki silmänsä. Aaron katseli kuinka mitään ei tapahtunut. Aaron alkoi epäillä, että Mounica pelleili, mutta sitten hän näki, kun maasta alkoi nousta vettä. Pienenä norona vesi nousi maasta metrin korkeuteen ja nousi siitä vielä korkeammalle.
Mounica avasi silmänsä. Hän näytti keskittyneeltä. Paljon enemmän keskittyneemmältä kuin tulta tehdessään.
Sitten Mounica työnsi kädet eteenpäin ja vesinoro lensi palavaan kohtaan puuhun. Se jäi savuttamaan, kun tuli sammui.
Aaron katseli ihmeissään vierestä. ''Minäkin haluan kokeilla.'' hän sanoi.
Aaron sulki silmänsä ja alkoi kuvittelemaan vettä maan alle. Hän kuvitteli maan alaisen lammen. Vai kuvitteliko hän? Hänestä tuntui enemmän siltä että hän vaistosi lammen. Ehkä noidilla oli jonkinlainen tutka päässä ja he pystyivät vaistoamaan veden jopa maan alta.
Hän alkoi nostamaan lampea ajatuksenvoimalla ylöspäin kohti maan pintaa. Hän tunsi kuinka maa alkoi vajota. Maan alta nousi vettä ja maa laskeutui alaspäin.
Hetken Aaron jo säikähti, että hän oli tekemässä rotkoa heidän alleen, mutta sitten hän tunsi veden jaloissaan. Vesi oli ainakin kaksikymmentä senttimetriä korkealla ja Aaron innostui.
Hän nosti vettä voimakkaammin ja hän kuuli ympäriltään kuinka vesi nousi monen metrin korkeuteen ja heidän päälleen satoi vettä.
Mounica huusi vieressä, että lopeta. Mutta Aaron ei tahtonut lopettaa. Hän avasi silmänsä ja näki, että hän oli tehnyt kolmemetriä syvän kuopan joka täyttyi vedellä koko ajan. Hän oli tehnyt kokonaan uuden lammen maan päälle.
Mounica otti Aaronin korun hänen taskustaan ja heitti sen Aaronin kaulalle. Siinä samassa vesi lakkasi nousemasta ja vesi sade loppui.
''Oletko hullu!?'' Mounica huusi. ''Yritätkö hukuttaa meidät?''
Vesi alkoi imeytyä takaisin maan alle. Vesi oli noussut Aaronin polviin asti. Katkennut puu oli pystyssä kuopan reunaa vasten. Puskat olivat kuopan reunoilla ja näyttivät kärsineiltä.
''En.'' Aaron vastasi. ''Minä vain innostuin vähän.'' hän sanoi.
''Taikuus ei ole leikin asia. Et saa innostua tuolla lailla. Sinun pitää käyttää järkeä tehdessäsi taikoja.'' Mounica melkein huusi.
''Okei pyydän anteeksi. En enää leiki taikuudella.'' Aaron sanoi ja toivoi, että Mounica rauhoittuisi.
''Etkä ota korua kaulaltasi ilman minun lupaani.'' Mounica sanoi. ''Otat sen pois vain kun harjoittelemme. Ja harjoitellessamme käytät järkeä etkä innostu kuin pikkulapsi. Käykö?'' Mounica oli raivoissaan.
''Sovittu.'' Aaron sanoi.

Luku 9

Aaron oli vieläkin ihmeissään. Hän oli melkein nostanut maanalaisen lammen maan päälle.
Hän oli voimakkaampi kuin oli aluksi luullut. Mounica oli vieläkin vihainen Aaronin lapsellisesta käytöksestä.
He istuivat Aaronin tekemän kuopan pohjalla ja Mounica piti tulta yllä. Hän oli loihtinut tulipallon leijailemaan kuopan pohjalle.
Oli tullut jo pimeä. Mounica otti laukustaan kuivan leivän palasen ja jakoi sen kahtia.
''Enempää ei ole.'' Mounica kertoi. ''Meidän on pakko käydä jossain kylässä ja hakea lisää.''
''Ei minulla ole rahaa.'' Aaron sanoi. ''Sinä poltit koko omaisuuteni maan tasalle.''
Mounica otti laukkunsa syliin ja kaivoi sieltä jotain. Pienen pussin joka kilisi ja kahisi. ''Minulla on oma omaisuuteni mukana.'' hän sanoi hymyillen.
''Tiesitkö, että lähtö tulisi, kun kannoit tuota mukanasi?'' Aaron kysyi. Heillä oli sittenkin rahaa. Aaron oli kiitollinen Mounicalle. He eivät välttämättä kuolisi nälkään. Kumpikaan ei osannut metsästää sillä he olivat tottuneet siihen, että torilta saa ostettua melkeinpä valmista ruokaa.
Olisi silti riski käydä kylissä, paitsi jos he onnistuvat käymään niissä päivällä.
''En tiennyt, mutta kannoin tuota mukanani siltä varalta jos lähtö tulisi. Olen aina kantanut sitä mukanani. Koskaan ei tiedä milloin kyläläisille paljastuu, että olen noita ja tulee äkkilähtö.'' Mounica kertoi.
Aaron ei edes halunnut ajatella asiaa. Häntä ei hyväksyttäisi missään muualla kuin siellä missä noidat piileksivät. Jos edes sielläkään koska hän oli sekaverinen. Hän ei oikein kuulunut kummallekkaan puolelle. Ei pimeisiin eikä valkeisiin.
''Emmekö me voisi mennä valkeiden noitien luokse?'' Aaron kysyi. Heidän olisi löydettävä joku piilopaikka. Eivät he hengissä pysyisi jos he olisivat lopun elämäänsä karkumatkalla.
''En tiedä missä he ovat.'' Mounica sanoi synkästi. ''Lähdin heidän luotaan kolme vuotta sitten ja he ovat jo vaihtaneet paikkaa. He eivät pysy samassa paikassa viittä vuotta pidempään ja jos oikein olen laskenut he vaihtoivat paikkaa noin kaksivuotta sitten.''
Aaronin mieliala laski hiukan. ''Emme me voi lopun elämäämme juosta vampyyrejä karkuun.''
''Emme me voikkaan. Meidän täytyy vain löytää sopiva paikka ja kadota. Olen miettinyt jos menisimme Basiliin. Se on tarpeeksi suuri kaupunki jotta voisimme kadota sinne.'' Aaron mietti asiaa. Joutisivatko he asumaan Basilin rajalla slummeissa missä ei ollut todellakaan turvallista. Aaron mietti Joshia ja hänen äitiään joka oli tapettu siellä.
''Ehkä. Mutta onko sinulla tarpeeksi rahaa jotta pääsisimme itse kaupunkiin. En haluaisi asua niissä slummeissa kaupungin rajalla.''
''On minulla, mutta meidän molempien olisi hankittava jokin työ. Pystyisitkö siihen?'' Mounica kysyi. Oli yleisesti tiedossa Hamptonissa, että Aaron ei ollut mikään työmies. Hän oli liian holtiton siihen hommaan. Tosin siitä oli kaksivuotta, kun Aaron viimeksi oli ollut missään työpaikassa. Ehkä hän oli rauhoittunut siitä vielä lisää ja hän pystyisi tekemään työt huolella.
''Kyllä. Luulisin niin.'' Aaron sanoi.
''Se on sitten sovittu. Menemme Basiliin. Sinne on kylläkin aikamoinen matka meidän täytyy käydä Krimlonissa ensin hakemassa matkalle ruokaa. Vedestä meillä ei ole puutetta. Pystymme loihtimaan sitä maan alta.''
''Sovittu.''
Heillä oli nyt jonkinlainen suunnitelma. Ei ehkä mikään maailman paras, mutta parempi kuin ei mitään. He menisivät Krimloniin aamulla ja nukkuisivat siellä hotellissa iltapäivään asti. Sitten he kävisivät ostamassa ruokaa ja teltan itselleen.
Teltta tekisi nytkin poikaa. Aaron kävi keräämässä puita kuopan ulkopuolelta. He tekivät nuotion kuopan pohjalle, jotta molemmat saisivat nukuttua.
Aamulla heitä odotti pieni yllätys.

Varoituslanka soi pohjoisessa ja siihen Aaron heräsi. Hän nousi nopeasti istumaan ja töni Mounicaa.
Neljännellä tönäisyllä Mounica heräsi. ''Mitä ihmettä sinä tönit?'' hän kysyi ihmeissään.
''Varoituslanka hälytti juuri. Heräsin siihen.'' Aaron kertoi heti. Mounica nousi seisomaan.
''Mistä suunnasta se kuului?'' hän kysyi vielä tokkuraisena. Aaron osoitti pohjoiseen. Mounica meni kuopan pohjoispuolelle, mutta ei katsonut reunan yli. Hän vain sulki silmänsä ja näytti keskittyneeltä. Hetki vierähti kun mitään ei tapahtunut.
Sitten. ''Siellä on karhu.'' Mounica sanoi. Aaron katsoi hölmistyneenä Mounicaa.
''Karhu? Oletko varma?''
''Luulisin ainakin.'' Mounica vastasi. Aaron ei ymmärtänyt mistä Mounica sen voisi tietää. Mounica selvästi huomasi Aaronin hölmistyneen ilmeen sillä Mounica selitti asian. ''Me noidat pystymme vaistoamaan ja ymmärtämään eläimiä. Ainakin pääpiirteittäin. Se ei ole aina helppoa, mutta eläimen pystyy tunnistamaan helposti.'' Aaron katsoi yhä Mounicaa suuauki.
''Okei.'' Hän ei saanut muuta suustaan ulos.
''Sinä voit ohjata sen pois täältä.'' Mounica sanoi Aaronille. Aaron ihmetteli mitä Mounica tarkoitti. Pitäisikö hänen lähteä juoksemaan karhu perässään ja eksyttää se.
''Oletko hullu. Mitä jos se saa minut kiinni?'' Aaron kysyi tyrmistyneenä.
''Ei. Ei juoksemalla. Voit manipuloida sen mieltä. Se on barbaarista, mutta meidän paras vaihtoehto juuri nyt.''
Manipuloida sen mieltä. Oliko Mounica oikeasti tärähtänyt. Sitten Aaron ajatteli kaikkea mitä hän oli kokenut ja tehnyt viimeisen muutaman päivän aikana ja ei ollut enää niin ihmeissään.
''Onko se joku pimeän noidan juttu?'' Aaron kysyi. Hän ei ollut varma pystyisikö siihen vaikka se olisikin.
''Kyllä.'' Mounica sanoi ja samalla hetkellä kuopan ulkopuolelta kuului karjuntaa.
''Se äkkäsi meidät. Se on vihainen.'' Mounica kertoi. Se ei helpottanut Aaronin oloa yhtään. Hänellä oli vastassaan vihainen karhu.
''Eihän sillä ole poikasia lähettyvillä?'' Aaron kysyi ja pelkäsi. Se tästä vielä puuttuisi. Suuri vihainen lapsiaan suojeleva karhu emo.
Mounica sulki taas silmänsä ja keskittyi. ''Ei en vaistoa kuin yhden karhun. Mutta toimi nopeasti ennenkuin se tulee tänne kuopalle.''
Aaron keräsi rohkeuden rippeensä joita ei paljon ollut ja lähti nousemaan kuopan reunaa pitkin ylöspäin.
Hän kurkisti reunan yli ja näki sen. Kaksimetrisen ruskean karhun. Aaronin silmät pyöristyivät. Ei hän sinne karhun luokse voi mennä. Se tappaa hänet.
Aaron lähti laskeutumaan takaisin kuoppaan, mutta Mounica oli hänen takanaan ja ei päästänyt Aaronia takaisin kuoppaan.
''Väisty nyt.'' Aaron sanoi paniikissa. Hän ei todellakaan halunnut lähteä karhun luokse.
''Ei. Sinä menet ja ohjaat tuon karhun pois meidän luota ja piste.'' Mounica sanoi.
Aaron huokaisi. Minkähänlaiseen kiipeliin hän seuraavaksi joutuu?
Hän nousi tärisevänä kuopasta ylös. Karhu oli kahdenkymmenen metrin päässä Aaronista ja katsoi häntä ruskeilla tapittavilla silmillään.
''Okei kiltti karhu. Mene pois.'' Aaron sanoi tuskin kuuluvasti. Katsoessaan karhua silmiin Aaron vaistosi sen vihan. Aaron nappasi nopeasti korun kaulaltaan vaistomaisesti valmiina taisteluun. Taisteluun mikä ei voinut päättyä kuin yhdellä tavalla ja se ei ollut hyvä tapa Aaronin kannalta.
''Mene pois.'' Aaron sanoi hieman lujempaa. Karhu näytti vain ärsyyntyneen siitä lisää. Se lähti juoksemaan Aaronia kohti.
Aaron seisoi kauhusta kankeana paikoillaan ja ei pystynyt tekemään mitään, kun karhu jo saapui Aaronin eteen.
Karhu nosti käpälänsä ylös ja löi Aaronia. Aaron lensi iskun voimasta takaisin kuopan pohjalle ja häneltä lähti ilmat pihalle kolmen metrin pudotuksesta.
Hän haukkoi henkeä, kun Mounica juoksi hänen vierelle. ''Nouse ylös!'' Mounica huusi.
Aaronin vasempaan hauikseen oli tullut kolme syvää pitkää viiltoa ja hihasta oli lentänyt verisiä riekaleita.
Aaron nousi ylös ja yritti tasoittaa hengitystään. Hän katsoi ylös kuopan reunalle ja näki karhun alkavan laskeutua alas kuoppaan.
Aaron keskittyi tällä kertaa ja sanoi. ''Mene pois. Et halua tulla tänne.''
Karhu pysähtyi hetkeksi. Mutta vain hetkeksi ja alkoi taas laskeutua. Onneksi se on hidas Aaron ajatteli.
Hän oli huomannut karhun epäröinnin ja sai siitä lisää rohkeutta.
Nyt kun Aaron pystyi taas hengittämään kunnolla ja oli saanut karhun jo kerran epäröimään Aaron sanoi rohkeammin karhulle, että menee pois.
Karhu pysähtyi ja silmiin katsoessaan Aaron vaistosi eläimen olevan hämillään. ''Mene pois!'' Aaron huusi ja heilautti kättä karhua päin. Hänen kädestään leimahti liekki.
Karhu ei enää yrittänyt laskeutua alas vaan kääntyi ympäri. Se nousi kuopasta ylös ja ei edes katsonut taakseen löntystäessään pois paikalta.
Mounica hymyili iloisesti Aaronille. ''Tiesin, että sinä pystyt siihen.''
Aaronilta meni hetki tajuta, että karhu oli lähtenyt oikeasti pois. Ensimmäistä kertaa Aaron oli käyttänyt pimeän voimiaan. Ja se ei tuntunut yhtään hassummalta. Hänkin alkoi hymyilemään.

Luku 10

He lähtivät vähän karhun hyökkäyksen jälkeen matkaan. He pakkasivat tavaransa hevosen selkään, tosin Aaronilla ei ollut yhtään mitää mukanaan. Mounicalla oli laukku, missä oli juomapullo ja rahat. Aaron ei tiennyt mitä muuta sieltä löytyy. Ei ainakaan enempää ruokaa.
Mounica arveli, että Krimloniin oli noin kuusikymmentä kilometriä matkaa jos he pääsevät sinne johtavalle tielle.
Onneksi Mounica oli hyvä suunnistamaan, sillä Aaronilla ei ollut mitään hajua mihin suuntaan heidän täytyisi mennä.
''Aika kätevää tuo.'' Aaron sanoi ylpeänä.
''Ai mikä?'' Mounica kysyi. Hän istui edessä ja Aaron takana. Mounica ohjasi hevosta oikeaan suuntaan.
''No tuo. Eläinten ohjaileminen.'' Aaron sanoi. ''Siitä voisi olla hyötyä taistelussa.''
''Ei ikinä. Älä edes ajattele tuollaista.'' Mounica sanoi yllättäen taas kerran vihaisena.
''Mutta olisihan se.'' Aaron yritti.
''Tuo on pimeää ajattelua.'' Mounica sanoi vakavana. ''Antaisit viattomien eläinten kuolla puolestasi taistelussa. Sitä paitsi sanoin jo aikaisemmin tuo eläinten ohjailu on barbaarista. Sillä riistetään eläinten vapaa tahto.''
Aaron ei ymmärtänyt miksi Mounica oli hiilenä ajatuksesta. Vai oliko se oikeasti pimeää ajattelua? Heräsikö Aaronin pimeä puoli?
Aaron hylkäsi ajatuksen ennen kuin sai sen edes kunnolla päähän.
Ei.
Hän ei muuttuisi pimeäksi. Aaron taistelisi pimeyttä vastaan. Jos se edes oli mahdollista.
''Mitähän muuta minä pystyn tekemään?'' Aaron kysyi, mutta kohdisti kysymyksen itselleen. Ja oli virhe kysyä se ääneen.
''Toivottavasti se ei edes selviä.'' Mounica sanoi selvästi kiukkuisena. Aaronin teki mieli alkaa tiuskia takaisin, mutta ajatteli sen olevan turhaa. Aaron kyllä ymmärsi, että Mounica ei pitänyt pimeistä voimista, mutta ne olivat osa Aaronia. Ei ollut Aaronin vika, että hänen äitinsä sai lapsen pimeän noidalle.
Aaron päätti siitä hetkestä lähtien olla kysymättä Mounicalta pimeistä voimista. Hän pohtisi niitä itsekseen niinkuin oli tottunut jo vuosia pohtimaan asioita yksikseen.
Aaron laittoi huomaamattaan käden taskuunsa ja tunsi tutun voiman tunteen kädessään. Aaron piteli kivestä kiinni hetken ajan. Hän halusi testata lähtisikö taju vai mitä siitä seurasi.
Voiman tunne levisi käsivartta pitkin rintaan ja aluksi se tuntui epämukavalta, mutta hetken päästä tunne alkoi tuntua miellyttävältä.
Tältäkö pimeys tuntui? Tuntuiko se oikeasti näin hyvältä?
Aaron nautiskeli ja sulki silmänsä. Siinä samassa Aaron näki taas omituisen savuavan portin jonka takana lenteli lohikäärmemäisiä olentoja. Mitä nuo oikein olivat? Mitä jos ne tulisivat portin lävitse?
Portti oli ainakin kolme metriä leveä ja kuusi metriä korkea. Se oli tehty mustasta kivestä jonka pinta kiilsi.
Yhtäkkiä Mounica huusi jotain, mutta Aaron ei kuullut, että mitä. Hän oli keskittynyt porttiin.
''Mitä ikinä oletkin tekemässä lopeta se!'' Mounican ääni kuului jostain kaukaa. Aaronin oli ympäröinyt pimeys. Hän ui siinä. Pimeys tuntui kodilta. Aaron ei halunnut sen menevän pois.
Jokin tönäisi häntä ja Aaronista tuntui, että hän putosi. Pudotus tuntui kestävän kauan. Putosiko Aaron hidastettuna?
Tömähdettyään maahan Aaron avasi silmänsä. Mounica oli tönäissyt hänet hevosen selästä ja kiipesi nyt itsekkin alas maan tasalle.
''Lopeta heti!'' Mounica oli raivoissaan ja pelästyneen oloinen. Aaron ihmetteli, että miksi. Sitten Aaron näki Mounican ja hevosen takana tumman pilven joka salamoi. Aivan kuin siihen heidän taakseen olisi ilmestynyt seitsemän metrin korkeudelle ukkospilvi.
Aaron kompuroi seisovilteen ja kurkisti hevosen taakse. Siellä oli kaksi pylvästä. Samaa materiaalia kuin Aaronin näyssä olevasta portista ja lohikäärmeistä.
Pylväät rakentuivat pala palalta ja ne olivat nyt kaksimetriä korkeita. Mitä kävisi jos se kasaantuisi kokonaan?
''Nyt lopetat! Heti!.'' Mounica raivosi ja tunki kätensä Aaronin taskuun ja irrotti tämän otteen kivestä.
Kodikas tunne hävisi sillä sekunnilla, kun ote irtosi. Aaron tunsi itsensä voimattomaksi ja heikoksi ja haavoittuvaiseksi. Aivan kuin joku olisi ottanut häneltä panssarin pois päältä ja hän seisoisi alasti metsässä.
''Älä enää ikinä tee noin!'' Mounica huusi. Aaron ei tiennyt edes mitä hän oli tehnyt. Mistä se pilvi ja ne pylväät olivat tulleet. Aaron ei muistanut koko matkalla nähneensä mitään vastaavaa.
Aaron tunsi kuin jokin tärkeä olisi viety häneltä pois. Hänellä oli koti ikävä. Hän halusi pimeyden takaisin ympärilleen sillä se oli ollut lohduttavaa.
''Mitä tapahtui?'' Aaron kysyi ihmeissään. Kivi oli hänen taskussaan turvassa. Mounica ei ollut saanut sitä pois sieltä. Ainoastaan Aaronin käden pois taskusta.
Oli hiljaista. Koko matkan Aaron oli kuunnellut lintujen laulua, mutta nyt laulu oli poissa. Kuului vain Mounican raskas hengitys. Hän oli raivoissaan.
''Sinä melkein tuhosit koko maailman!'' Mounica huusi. ''Anna se kivi minulle heti!''
''Enkä anna.'' Aaron sanoi. Hän ei tahtonut antaa kiveä Mounicalle. Se oli muistuttanut Aaronia kodista jollain ihmeellisellä tavalla. Aaron ei oikein itsekkään ymmärtänyt mitä oli tuntenut. Mutta hyvältä se oli tuntunut.
''Kivi on minun. Minä vein sen vampyyreiltä. Minä olen kantanut sitä mukanani siitä lähtien.'' Aaron sanoi. Hän oli vieläkin hämillään kokemastaan.
''Se on liian vaarallinen sinun käsissäsi.'' Mounica sanoi. ''Tuhosit melkein meidän maailmamme äsken!''
Aaron ihmetteli miten jokin niin hyvän tuntuinen voisi tuhota maailman. Nyt kun Aaron ajatteli niin kiven voima tunti enemmän valkealta kuin pimeältä. Hänen teki mieli koskea kiveä uudestaan, mutta hän ei voinut Mounican edessä.
''Selitäppä minulle miten muka meinasin tuhota maailman äsken? Mistä se ukkospilvi ja ne pylväät tulivat?'' Aaron kysyi. Häntä alkoi jo vähän ärsyttämään. Mounica ei voinut mitenkään ymmärtää mitä Aaron oli juuri kokenut.
''Kivellä on voima kutsua demoneja maan päälle.'' Mounica kertoi ja Aaroni sydän heitti voltin. Kuuliko hän oikein? ''Sinä loihdit juuri tänne portin demoni maailmaan.'' Mounica sanoi. Hän ei ollut enää niin raivoissaan kuin äsken. ''Onneksi portti ei ehtinyt valmistua.'' hän lisäsi.
Aaronilta meni hetki tajuta mitä Mounica tarkoitti. Hän oli luonut portin demoni maailmaan. Mutta miksi se oli tuntunut niin hyvälle koskea kiveä.
''Minä en usko sinua.'' Aaron sanoi vakuuttuneena, että kivi ei ollut paha. Mutta jokin portin alku siihen heidän taakseen oli ilmestynyt. Voisiko se olla totta?
''Minusta tuntui, että kivessä oli enemmän valkeaa kuin pimeää voimaa.'' Aaron sanoi. ''Se muistutti minua kodista jollain ihmeellisellä tavalla.'' Aaron kertoi.
Mounica katsoi Aaronia surullisesti. ''Ei kivessä ole valkeaa voimaa. Se on pimein kivi minkä tästä maailmasta voit löytää. Sillä on voima kutsua demoneja meidän maailmaamme.'' Mounica sanoi jo melkein lempeästi.
Meidän maailmaamme? Onko maailmoja enemmänkin? Aaron istuutui alas ja nojasi puuhun. Hän katsoi maailmaansa ja mietti minkälaisia muut maailmat olivat. Hän näki ympärillään vain vihreää tällä hetkellä jos mustia kiilteleviä pylväitä ei lasketa. Oliko demonien maailma musta?
''Mutta tuntui hyvältä pidellä kiveä kädessä.'' Aaron sanoi. Hän tunsi itsensä vieläkin haavoittuvaiseksi. Ja sen lisäksi hän oli juuri kuullut että maailmoja on enemmän kuin yksi.
''Kivellä on voima manipuloida ihmisiä. Ja varsinkin noitia. Kiven voima muistuttaa isäsi voimia.'' Mounica sanoi ja ilmeisesti lipsautti viimeisen asian vahingossa. Hän läpsäytti kätensä suunsa eteen ja näytti katuvan sanojaan.
''Miten niin isäni voimia?'' Aaron kysyi. Miten hänen isä tähän nyt liittyi? ''Mitä tiedät isästäni?''
Mounica katsoi pois päin Aaronista. ''En mitään.'' hän sanoi. Aaron ei uskonut. Jotain hän tiesi. Ei hän olisi muuten laittanut kättään suun eteen.
''Mitä tarkoitat manipuloinnilla?'' Aaron kysyi ja nousi nyt seisomaan. Hän tapitti Mounicaa silmiin, mutta Mounica ei katsonut takaisin.
Hiljaisuus oli painostava. Aaron alkoi jo melkein suuttua ja Mounica huomasi sen.
''Isäsi oli manipuloinnin mestari.'' hän kertoi.
''Mitä tuolla tarkoitat. Ai samalla tavalla kuin minä pystyn manipuloimaan eläimiä?'' Aaron kysyi.
''Kyllä. Mutta isäsi manipuloinnin lahja oli niin voimakas, että hän pystyi manipuloimaan myös ihmisiä ja noitia. Sillä tavalla hän sai äitisi hänen mukaansa. Hän vei äitisi vapaan tahdon.'' Mounica kertoi ja katsoi nyt Aaronia silmiin.
Aaron laskeutui takaisin istumaan puuta vasten. Hän sulki kasvonsa käsien alle piiloon.
Nyt Aaron ymmärsi miksi hänen isänsä oli pimeän noidista kaikkein pimein. Hän pystyi ohjailemaan ihmisiä ja noitia miten halusi. Riisti heiltä oman vapaan tahtonsa. Kuka tiesi mitä kaikkea hän pisti ihmiset tekemään.
''Hänen voimakkain voima oli manipulointi? Samalla tavalla kuin sinulla on tuli elementti?'' Aaron kysyi, mutta tiesi jo vastauksen. Aaronin voimakkain elementti oli maa. Aaron oli tyytyväinen siitä, että hänen voimansa eivät olleet yhtä kierot kuin isänsä.
Eläinten manipuoinnin hän vielä ymmärsi, mutta ei ihmisten. Se jos jokin oli barbaarista.
''Kyllä.'' Mounica sanoi hiljaa. ''Hän oli kiero noita.''
''Mikä oli äitini elementti?'' Aaron kysyi. Nyt kun hän tiesi isänsä voimat hän halusi tietää myös äitinsä.
''Sinun äitisi oli parantaja.'' Aaronin sisällä muljahti taas jotain. Hänen äitinsä oli parantaja, mutta miksi hän sitten oli kuollut? Luulisi, että keuhkokuumeen saisi parannettua jos suurimmat voimat liittyivät parantamiseen.
''Miksi äitini sitten kuoli? Miksei hän parantanut itseään?'' Aaron kysyi ja kyynel vierähti hänen poskelleen. Vain yksi ainoa pieni kyynel, sitten hän hieroi sen pois kämmenellään.
''Parantajat pystyvät parantamaan ainoastaan toisia. He eivät pysty parantamaan itseään.'' Aaronista tuntui, että Mounica valehteli. Tuossa ei ollut mitään järkeä.
Oliko Aaronin isä valinnut hänen äitinsä sattumalta vai sen takia, että hänellä oli parantajan voimat?
''Pystyvätkö kaikki noidat parantamaan?'' Aaron kysyi.
''Ei pysty. Pelkästään harvat noidat pystyvät siihen.''
Asia oli sillä selvä. Aaronin isä oli tarvinnut parantajan rinnalleen. Hän ei oikeasti rakastanut häntä.
Jokin jäi vaivaamaan Aaronia. Hän ei uskonut, että parantajat eivät pystyneet parantamaan itseään. Hänen äitinsä kuolemaan liittyi vielä jotain muutakin, mutta Aaron oli kuullut jo tarpeeksi yhdeltä päivältä.
''Mennään pois täältä metsästä.'' hän sanoi. ''Ennen kuin vampyyrit tulevat katsomaan mistä ukkonen johtui.''
''Jos he edes kuulivat sitä. Mutta olet oikeassa ei ole viisasta jäädä odottelemaan.''
He nousivat takaisin hevosen selkään ja lähtivät jatkamaan matkaa kohti Krimloniin johtavaa tietä.
Päästyään jonkun matkan päähän Aaron alkoi taas kuulemaan linnun laulua. Se rauhoitti häntä.
Hän oli oppinut uusia asioita vanhemmistaan, mutta ei tiennyt oliko hän iloinen asiasta. Lisäksi hän oli oppinut, että kantaa mukanaan kiveä millä on voima kutsua demoneja heidän maailmaansa. Ja Aaron oli melkein tehnyt sen.
Hän ei enää pitänyt kiveä hyvänä kivenä vaan pahana. Kivi ei voi päätyä vääriin käsiin muuten maailmanloppu häämöttää.

Luku 11

He saapuivat Krimlonin tielle auringon laskettua. Tie kulki kahden suuren pellon välissä ja he olivat nyt aukealla. Aaronilla oli epämukava tunne, että heitä seurataan. Ja niin heitä varmaan myös seurattiinkin.
Vampyyreistä ei ollut kuulunut mitään ja Aaron ei tiennyt pitikö sitä hyvänä vai pahana asiana.
He olivat jättäneet metsään ainakin kaksi merkkiä siitä, että he olivat olleet siellä. Ensin Aaron melkein nosti lammen maanpinnalle ja teki samalla suuren montun metsään. Ja sen jälkeen hän melkein loihti demoneille portin tähän maailmaan ja sinne jäi kaksi kaksimetriä korkeaa mustaa pylvästä.
Aaron ei ollut koskenut kiveen sen jälkeen kun oli kuullut ja sisäistänyt sen seikan, että se oli pimeä kivi.
Krimloniin oli noin kuusikymmentä kilometriä matkaa ja he saapuisivat sinne aamun tullen jos eivät levänneet.
Heidän oli turvallisempaa matkustaa kuin pysyä paikoillaan näin aukealla paikalla.
Aaronilla oli koru kaulallaan ja he ratsastivat tasaista laukkaa.
Kumpikaan ei oikein puhunut mitään koko matkalla. Molemmat olivat nälissään. Vettä he olivat saaneet, mutta ruoka oli ollut loppu jo jonkin aikaa.

Kun he lopulta saapuivat Krimloniin aurinko oli nousemassa. Se oli vielä matalalla, mutta tarpeeksi korkealla pitääkseen vampyyrit poissa.
Krimlon oli suunnilleen samankokoinen kuin Hampton. Tori oli vain vähän suurempi ja se oli täynnä ihmisiä. Toisin kuin vampyyrien hyökkäyksen jälkeen Hamptonin torilla.
He hyppäsivät pois hevosen selästä ja pujottelivat kojujen ja ihmisten välistä samalla katsoen torin laidalla olevia rakennuksia.
''Tuolla lukee hotelli.'' Aaron sanoi ja osoitti länteen. Hotelli oli kellertävä vanha suuri rakennus torin laidalla. Melkein kaikki rakennukset torin laidalla olivat kellertäviä ja kaikki talot näyttivät yhtä vanhoilta.
Torilla kävellessään moni yritti myydä heille jotain, mutta vain yksi huutaja jäi Aaronin mieleen.
''Ostakaa yrttejä!'' Kuului yhdestä suunnasta. ''Viikon uutiset!'' Kuului toisesta suunnasta. Ja lopuksi. ''Tulkaa näkemään tulevaisuutenne!'' Siihen Aaron kiinnitti huomiota ja näki torin laidalla violettiin kaapuun sonnustautuneen vanhan kumaraselkäisen naisen.
Nainen näytti ainakin seitsemänkymmentä vuotta vanhalta ja Aaron mietti itsekseen olikohan tuo oikea näkijä. Hän ei yllätyisi jos hän olisikin oikea.
Aaron menisi hänen luokseen sen jälkeen kun on saanut vähän nukuttua. Hänen pitäisi vain harhauttaa Mounicaa jotenkin. Aaron oletti, että Mounica ei katsoisi sitä hyvällä jos Aaron menisi näkijän luokse. Tähän mennessä Aaronista oli tuntunut, että Mounica oli kaikkia Aaronin ideoita ja ajatuksia vastaan.
He saapuivat hotellille ja saivat laitettua hevosen hotellin omaan talliin. Sen jälkeen he astuivat vanhasta ovesta hotellin sisälle. Hotellissa oli kaunista. Siellä hallitsevat värit olivat tumman ruskea ja vaalean keltainen. Seinät olivat vaalean kellertävän beigen väriset ja ikkunoiden edessä oli tummanruskeat verhot jotka peittivät melkein koko seinät. Huonekalutkin olivat tummanruskeita ja näyttivät vanhoilta ja käytetyiltä.
Hotellissa oli hämärää. Siellä oli kaikki verhot kiinni mitä Aaron ihmetteli ja seinien vieressä oli siellä täällä kynttilöitä joista tuli ainoa valo.
He menivät tiskille ja siinä seisoi nuori Aaronin ikäinen kaunis vaaleatukkainen tyttö. Hän nosti katseensa ja nähdessään Aaronin ja Mounican hän alkoi hymyilemään.
''Yksi huone ja kaksi sänkyä.'' Mounica sanoi ja vastasi tytön hymyyn. Tyttö kääntyi ympäri ja otti takanaan olevasta hyllyköstä avaimen. Sitten hän tuli pois tiskin takaa ja käveli rappusille jotka olivat Aaronin ja Mounican takana keskellä aulaa.
''Tulkaa perässäni.'' Tyttö sanoi ja lähti nousemaan portaita.
Toisessa kerroksessa hän meni suoraan edessään olevan oven eteen ja käänsi avainta lukossa. Huoneen ovessa oli numero viisitoista.
Aaron ja Mounica ottivat avaimen tytöltä ja menivät huoneeseen. ''Huonepalvelu saapuu seuraavana aamuna. Laittakaa oveen lappu jos ette tahdo heidän häiritsevän.'' tyttö huikkasi ennen kuin ovi meni kiinni ja hän lähti takaisin alakertaan.
Aaron katsoi huonetta. Sekin oli hämärä ja verhot olivat kiinni. Keskellä huonetta oli yksi pyöreä pöytä jonka päällä oli kynttilä. Pöydän takana oli seinää vasten sohva ja Aaronin edessä oli kaksi suurta nojatuolia. Nekin olivat tummanruskeita. Huoneen vasemmalla ja oikealla puolella olivat sängyt. Molemmat sängyt näyttivät tarpeeksi isoilta kahdelle ihmiselle.
Aaron käveli pöydän viereen ja sytytti kynttilän tulitikuilla jotka olivat myös pöydällä. Hänellä oli koru kaulassa niin hän ei pystynyt sytyttämään kynttilää taikuudella.
Sen jälkeen hän käveli verhojen luokse ja yritti aukaista ne, mutta verhot eivät hievahtaneetkaan. Ne pysyivät visusti kiinni. ''Outoa.'' Aaron sanoi ja kääntyi ympäri. Hän näki Mounica makaavan jo oikeanpuoleisen sängyn päällä ja hän näytti siltä, että hän nukahti jo.
He olivat ratsastaneet monta tuntia ilman taukoja. Molemmat olivat rättiväsyneitä. Aaronkin meni toiselle sängylle ja hyppäsi sen päälle.

Aaron näki painajaista Joshista. Siitä kuinka Aaron oli joutunut avuttomana katsomaan kuinka Joshin pää revittiin irti ruumiista.
Kauempana Joshin takana Aaron näki Amandan kiljumassa ja hänenkin kimppuun käytiin.
Kaksi vampyyriä nappasi Amandan käsistä kiinni ja veti häntä eri suuntiin. Aaron heräsi kun kädet napsahtivat poikki.
Aaron nousi istumaan. Häntä ahdisti. Pääsisikö hän ikinä painajaisista eroon? Ne olivat alkaneet hänen löydettyään kuukivi.
Mitenköhän Amanda voi? Hän on luultavasti surun murtama. Amanda oli seurustellut ainakin kolme vuotta Joshin kanssa.
Aaron yritti karkottaa Joshin ja Amandan mielestään ravistelemalla päätään. Mutta siellä he yhä olivat. Taakkana Aaronin harteilla.
Aaron pidätteli itkua. Hänen olisi pakko tehdä jotain muuten hän murtuisi. Ainut asia mikä esti häntä hajoamasta oli Mounica ja se seikka, että hänellä oli melkein koko ajan muutakin tekemistä tai ajateltavaa. Kuten omien voimien opettelu ja jatkuva pelko siitä, että vampyyrit hyökkäävät.
Nyt Aaronin mielen oli kuitenkin vallannut taas syyllisyys Hamptonin kylän kohtalosta. Aaron ei tiennyt kuinka moni oli saanut surmansa hänen takiaan. Oikeasti hän ei edes halunnut tietää.
Hän katsoi huoneen toiselle puolelle missä Mounica oli vielä nukkumassa. Hän näytti levolliselta. Näkiköhän hän ikinä painajaisia Aaron mietiskeli.
Hän nousi sängyltä ylös ja päätti lähteä kävelylle. Hän oletti, että ei ollut nukkunut montaa tuntia ja ulkona olisi vielä aurinko taivaalla. Ainakin verhojen pienistä raoista näkyi vielä valoa.
Pitäisikö Aaronin jättää joku lappu Mounicalle, että hän ei säikähdä. Tai suutu. Aaron kuvitteli mielessään Mounican raivoamassa hänelle ja Aaronia alkoi hymyilyttää.
Mounican raivo oli tullut Aaronille tutuksi. Ehkä se raivoaminen johtui siitä, että Mounica välitti hänestä. Olihan hän Mounican vanhan ystävän lapsi.
Hymyillen Aaron astui huoneesta ulos toisenkerroksen käytävälle. Hän näki sivusilmällä jonkun käytävän vasemmassa päädyssä. Aaron kääntyi katsomaan mutta se joku oli jo mennyt ovesta omaan huoneeseensa. Aaron ravisteli epäilyksensä pois ja meni suoraan edessään oleville rappusille ja hölkkäsi ne alas.
Aulassa Aaron vilkutti nuorelle tytölle tiskin takana, mutta tyttö oli uppoutunut kirjaan ja ei huomannut Aaronia.
Ulkona tosiaan paistoi aurinko. Aaron tarvitsi uuden paidan. Mounica oli antanut Aaronille vähän rahaa sen takia jos heidän tiet joskus eroavat syystä tai toisesta niin että Aaron pärjäisi ainakin hetken ajan.
Aaron ei edes halunnut ajatella sitä, että heidän tiensä eroaisivat. Aaron oli jo kiintynyt Mounicaan entisestään.
Hän lähti torille kiertelemään. Siellä oli saman näköistä kuin Hamptonin torilla ja Aaronin sydämmeen pisti. Hänellä oli vieläkin koti-ikävä. Mutta sinne hän ei enää voisi palata. Aaron keskittyi etsimään vaatekojua.
Viiden minuutin päästä Aaron löysi etsimänsä kojun. Siellä myytiin kaikkia vatteita sukista paitoihin. Aaron katseli valikoimaa. Valikoima ei ollut kovin suuri. Löytyi pitkähihaisia ja löytyi lyhythihaisia. Eri värejä oli kuitenkin vähän enemmän. Aaron osti tummanvihreän t-paidan. Hän tykkäsi synkistä väreistä vaikka hänen hiuksensa olivatkin kirkkaan valkoiset.
Hänen teki mieli vielä ostaa pitkähihainen missä oli huppu, mutta niin paljon rahaa Aaronilla ei ollut. Rahat oli tarkoitetty syömistä varten, mutta Aaronin paidasta oli lennellyt verisiä riekaleita hauiksen kohdasta, kun karhu oli lyönyt häntä joten hän tarvitsi ehjän paidan.
Kiinnittäisi liian paljon huomiota jos hänellä olisi rikkinäinen paita ja Aaronin ja Mounican pitäisi pitää matalaa profiilia.
Aaronin haavat olivat parantuneet yllättävän nopeasti. Ilmeisesti pimeän noidilla on taipumusta parantua valkeita noitia ja ihmisiä nopeammin. Tai ainakin niin Mounica oli asian Aaronille selittänyt.
Aaron vaihtoi paidan siinä keskellä toria kaikkien ihmisten edessä. Hän ei enää jaksanut välittää niin pienistä asioista. Liian suuria oli tapahtunut hänelle viime aikoina.
Sitten hän kuuli sen uudestaan. ''Tulkaa näkemään tulevaisuutenne.''
Se kuului Torin vasemmalta laidalta. Aaron katsoi äänen perään ja näki taas vanhan kyyryselkäisen naisen. Nyt kun Aaron katsoi tarkemmin hän näki, että ihmiset kiersivät hänet kaukaa.
Aaronin kävi melkein sääliksi vanhaa naista. Hän ei ollut oikea noita, mutta silti häntä kammoksutaan.
Aaron lähti kävelemään naista kohti. Pian hän oli siinä näkijän edessä. Vanha nainen nosti melkein yllättyneen näköisenä katseensa Aaronin silmiin ja hymyili leveästi. Hymyn alta paljastui vanhat mädäntyneet hampaat.
Aaron nosti katseensa nopeasti pois hampaista ja kohdisti katseensa näkijän silmiin. Ne olivat aivan tummat. Aaron ei erottanut missä menee pupillin ja iiriksen raja.
Yhtäkkiä Aaroniin iski epämukava tunne ja hän ei tahtonut katsoa vanhaa naista päin. Aaron ei tiennyt mistä tunne johtui, mutta tänne asti hän oli jo tullut. Miksi kääntyä pois?
''Mikä tuo nuoren miehen luokseni?'' Vanha nainen kysyi. Hänellä oli käheä ääni.
''Sinunhan se pitäisi tietää.'' Aaron sanoi vitsillä. ''Vai oletko huijari?''
Vanha nainen vain hymyili. ''Maailmassa tapahtuu koko ajan kaikenlaista. En voi pysyä kaiken perässä.''
''Eikö sinulla pitäisi olla joku koju tai teltta missä hoidat hommasi?'' Aaron kysyi. Hän ei nähnyt missään mitää näkijään liittyvää.
''On minulla teltta. Mutta se on kauempana. Poissa tästä torin hälinästä.'' Vanha nainen kertoi.
He katsoivat hetken toisiaan silmiin ja omituinen tunne vain kasvoi Aaronin sisällä. Mutta nyt se ei enää tuntunut pahalta.
Aaron vaistosi jotain hyvää vanhassa naisessa. Ehkä hän oli oikeasti näkijä.
''Mennäänkö me?'' Nainen kysyi yhä hymyillen. Aaron nyökkäsi vastaukseksi ja antoi naisen mennä edellä.
''Saanko kysyä mikä sinun nimesi on?'' Aaron kysyi ystävällisesti.
''Nimeni on Romona.'' Nainen vastasi. ''Et ole täältä päin, ethän?''
''En ole'' Aaron vastasi.
''Mistäpäin olet?'' Romona kysyi ja kääntyi tarkastelemaan Aaronia. He kävelivät vierekkäin. Aaron ei jaksanut kävellä hänen takanaan. Se tuntui hölmöltä.
Aaron ei ollut varma halusiko kertoa Romonalle mistä hän on tulossa. Krimlonissa varmasti tiedettiin jo kahdesta Hamptonin vampyyrien hyökkäyksestä.
''En kaukaa.'' Aaron vastasi ja Romona siristi silmiään.
''Onko sinulla jotain salaisuuksia?'' hän kysyi epäilevästi, mutta hymyili silti. Aaron ajatteli, että hänen poskensa ovat varmaan kipeät myöhemmin.
''Ei ole.'' Aaron sanoi nopeasti. Herättikö hän nyt jo epäilyksiä? Ehkä oli virhe tulla tapaamaan näkijää. Hän varmasti näkee kaiken hänen lävitseen.
Aaronia alkoi vähän hermostuttaa, kun he kääntyivät pienemmälle kujalle torin laidalta. He kävelivät kujia pitkin ja Aaron yritti pistää mieleensä reitin, mutta jokin esti häntä keskittymästä. Hänellä ei ollut mitään hajua kuinka kauas ja kuinka monen mutkan kautta he lopulta saapuivat musta violetin teltan eteen.
Teltta oli ainakin kemmenen metriä halkaisijaltaan. Sinne mahtuisi helposti ainakin kymmenen ihmistä kerralla ja siinä oli pystyssä mustia ja violetteja raitoja. Se taisi olla Romonan lempi väri Aaron ajatteli. Näkijällä oli saman värinen kaapu päällään.
''Oletko valmis kohtaamaan tulevaisuutesi?'' Näkijä kysyi mystisesti.
Sanaakaan sanomatta Aaron astui teltan oviaukosta sisään.

Luku 12

Teltassa oli hämärää. Ensimmäinen asia mihin Aaron kiinnitti huomiota oli kristallipallo keskellä pyöreää pöytää teltan keskellä.
Seinien edessä oli hyllyjä koko teltan ympäri. Hyllyillä oli paljon erilaisia purkkeja ja kippoja. Purkkeja oli erikokoisia ja joissain oli jotain nestemäistä ja joissain oli pulveria tai jauhetta. Lisäksi niissä oli myös paljon erilaisia kasveja ja sieniä. Teltassa oli pistävä haju ja Aaron ei voinut kuin nypristää nenäänsä. Haju muistutti Hamptonin yrttikojun hajua. Aaron heitti senkin mielestään nopeasti pois ennen kuin alkoi taas potea koti-ikävää.
''Odotas kun laitan nämä suitsukkeet palamaan.'' Romona sanoi ja kiersi teltan ympäri. Neljässä suunnassa oli suitsukkeita pidikkeissä ja Romona sytytti ne palamaan. ''Tämä lieventää vähän tuota pistävää hajua. Itse olen kyllä tottunut jo hajuun, mutta asiakkaita varten olen hommannut nämä kätevät suitsukkeet.''
Aaron oli kiitollinen siitä. Hän ei tiedä kuinka kauan olisi sietänyt sitä hajua teltassa.
Romona ojensi kätensä kohti tuolia pöydän äärellä ja ehotti Aaronia käymään istumaan. Itse hän istui Aaronia vastapäätä pöydän toiselle puolelle.
Suitsukkeiden haju levisi telttaan ja se oli pehmeä haju. Melkein tuuduttava. Aaronista alkoi tuntua, että hän menisi pilveen jos istuisi teltassa tarpeksi kauan.
''Okei. Mitenkäs tämä oikein toimii?'' Aaron kysyi. Hän ei ole ollut ikinä tekemisissä näkijän kanssa, hän ei tiedä miten homma etenee.
''Äläpäs mene asioiden edelle.'' Romona sanoi. Aaronia alkoi jo melkein häiritsemään Romonan hymy. Ei kukaan jaksa hymyillä noin leveästi noin kauan. Ehkä hän oli yksinäinen ja oli iloinen kun vihdoinkin sai asiakkaan. ''Minun täytyy ensin ymmärtää sinua ennen kuin pystyn lukemaan sinua.''
Aaron ei tahtonut kertoa Romonalle mitään itsestää. Mitä jos hän menee kertomaan vampyyreille tai jos hänelle selviää, että Aaron on noita ja hän yrittää saada Aaronin roviolle.
Tai ehkä Aaron alkoi olla jo vähän turhan vainoharhainen. Hän ei ollut enää asiasta niin varma. Vähän aikaa sitten Aaron oli vaistonnut jotain hyvää ja tuttua Romonassa. Ehkä hän voisi avautua hänelle. Tekisi ehkä ihan hyvääkin puhua jonkun kanssa tapahtumista.
Romona rikkoi hiljaisuuden. ''Mistä olet kotoisin? Aloitetaan siitä.''
Aaron veti syvään henkeä ennen kuin vastasi ja suitsukkeiden haju meni hänen aivoihinsa. Alkoi tuntua kuin pää puutuisi ja ajatukset sumeni hetkeksi.
''Hamptonista.'' Aaron sanoi. Hän odotti säälivää katsetta Romonalta, mutta sitä ei tullut.
''Vai Hamptonista.'' Romona sanoi mietteliäästi. ''Kuulin, että sinne vampyyrit hyökkäsivät kahtena yönä peräkkäin.''
''Kyllä.'' Aaron vastasi. Hän oli arvannut oikein. Krimlonissa tiedettiin vampyyrien toisesta hyökkäyksestä.
''Kuulin myös, että vampyyrit etsivät jotain poikaa Hamptonista.'' Romona sanoi ja Aaroniin iski pienen pieni kauhu, mutta hän oli liian väsynyt säikähtääkseen kunnolla. ''Ilmeisesti poika oli varastanut heiltä jotain tärkeää.''
Aaronin silmät pyöristyivät. Sitten hän yritti pitää naamansa peruslukemilla. Hän ei voinut paljastaa olevansa tuo poika jota vampyyrit etsivät.
''Älä pelkää. En minä sinua ilmianna.'' Romona sanoi vieläkin hymyillen. Hän tiesi kuka Aaron oli! Miten se oli mahdollista? ''Minä vihaan vampyyreitä aivan yhtä paljon kuin sinäkin.''
Aaron oli aivan hiljaa. Hän ei sanonut sanaakaan. Hän oli kauhuissaan, mutta yritti muistuttaa itseään siitä, että oli tuntenut Romonassa jotain tuttua ja turvallista. Se rauhoitti häntä hieman.
''Kyllä. Minäkin tunsin sinussa jotain tuttua.'' Romona sanoi. ''Me kaksi olemme samankaltaisia.''
Aaron oli puulla päähän lyöty. Pystyikö Romona lukemaan hänen ajatuksiaan?
''Kyllä.'' Romona vastasi. ''Ja tiedän kuka ja mikä sinä olet.''
Aaron ei osannut sanoa mitään. Millä tavalla he olivat samanlaisia? Oliko Romona valkea noita?
Romona alkoi nauramaan käheää naurua. Lopetettuaan hän katsoi Aaronia silmiin. ''Kyllä. Olen valkea noita. Sen takia sinä tunsit minussa jotain, koska me olemme samankaltaisia.''
Aaronin olo helpottui huimasti. Mutta tiesikä Romona, että Aaron oli puoliksi pimeä?
''Kyllä. Se ei ollut vaikea selvittää, kun menit aivan paniikkiin.''
Aaronin täytyisi varoa mitä ajatella. Hän ei voisi paljastaa tiettyjä asioita. Oho. Hän melkein paljastikin ne jo. Aaronilla oli vaikeuksia ajatella tällä hetkellä mitään. Hänestä tuntui kuin hän olisi pilvessä.
''Turhaan yrität pitää mitään salassa. Minulla on keinoni saada syvimmätkin salaisuudet selville.'' Romona sanoi virne naamallaan. Aaronin teki mieli lähteä hämärästä teltasta pois ennen kuin Romona selvittää vaarallisia asioita.
''Ei sinun minua tarvitse pelätä.'' Romona sanoi. ''Olemme samalla puolella.''
Voisiko Aaron uskoutua Romonalle kuukivestä? Tiesikö hän missä valkeat noidat piileksivät?
''En tiedä.'' hän sanoi, mutta virne hänen naamaltaa oli poissa. Oliko Aaron paljastanut jotain tärkeää? Miksi Romonan naama venähti yhtäkkiä?
''Sinä kannat mukanasi suuren voiman.'' Romona sanoi ja alkoi taas hymyilemään. Voisiko hän jo lopettaa tuon Aaron ajatteli.
''En voi. Olen onnellinen kun törmäsin sinuun.'' Romona sanoi iloisesti. ''Olet ehkä suuri pelastukseni.''
Miten Aaron voisi muka pelastaa seitsemänkymmentä vuotta vanhan valkean noidan. Sitten hän muisti, että noidat voivat lakata vanhenemasta. Miksi Romona halusi vanheta noin vanhaksi?
''Siihen on syynsä.'' Romona sanoi ja näytti hetken synkältä. Mutta sitten hän taas hymyili. ''Aluksi luulin että suuri voima tuli sinusta itsestäsi, mutta nyt tiedän paremmin.''
Voi ei. Aaron paljasti sen aikaisemmin. Hän ei suostuisi luopumaan siitä. Se oli hänen nyt.
''Sinulla on kuukivi.'' Romona sanoi kovaan ääneen. ''Tiedätkö mikä se on?'' hän kysyi Aaronilta.
''Kyllä. Sillä voi kutsua demoneja maan päälle.'' Aaron sanoi. Tiesikö Romona mikä se oli? Kyllä varmasti. Olihan hän vanha noita.
''Se on vaarallinen pimeän noidan kynsissä. Anna se minulle voin pitää sitä turvassa.'' Romona sanoi silmät kiiluen. Aaron katsoi Romonaa. Ai tuo vanha kyyryselkäinen valkea noitako pystyisi pitämään kiven turvassa. Tuskin.
''Älä anna ulkonäön hämätä. Olen voimakkaampi ja nokkelampi kuin luuletkaan.'' Romona sanoi ja Aaron näki hänen hymynsä pienentyvän vähän.
''Kivi on minun vastuullani.'' Aaron sanoi. ''Minä pidän siitä kyllä huolen.''
''Miten se sujuu kun perässäsi on lauma vampyyrejä?'' Romona kysyi. Aaron ei antanut hänen lannistaa itseään.
''Kyllä me selviämme heistä.'' Aaron sanoi ja katui heti sanojaan. Tiesikö Romona Mounicasta? No nyt hän ainakin tiesi.
''Missä ystäväsi on?'' Romona kysyi ja ensimmäistä kertaa hän kuullosti ilkeältä. ''Te vain riitelette keskenänne. Hän ei anna sinun olla oma itsesi.''
''Miten niin ei anna minun olla oma itseni?'' Aaron kysyi. Häntä alkoi suututtaa kun Mounicasta puhuttiin pahaa.
''Hän tahtoo tukahduttaa pimeän puolesi. Mutta me molemmat tiedämme, että se on mahdotonta. Pimeys on osa sinua.''
Sen Aaron oli kyllä jo huomannut aikaisemminkin. Mutta Aaron ymmärsi Mounicaa ja hänen vihaansa pimeitä kohtaan.
''Hän ei ikinä anna sinun olla oma itsesi. Sano minun sanoneeni.'' Romona sanoi ja hänen hymynsä leveni taas. Mitä hän oikein yritti Aaron ajatteli. Yrittikö hän erottaa Aaronin Mounicasta. Niin ei tapahdu. Piste.
''Voi poika pieni. Kyllä se tulee tapahtumaan. Et voi sille mitään. Kohtalosi on sinetöity jo aikoja sitten, kun isäsi teki sinut.''
Nyt Aaronia alkoi raivostutamaan. Mitä Romona tiesi hänen isästään?
''Tiedän kaikenlaista.'' hän sanoi. ''Tiedän, että hän pystyi manipuloimaan ihmisiä ja noitia mielensä mukaan. Tiedän, että hän vei äitisi vastoin tämän tahtoa ja tiedän, että he tekivät sinut.'' Romona kertoi. ''Tiedän myös miten isäsi tapettiin.''
Kuinka hän sen voisi tietää Aaron ihmetteli. Aaronin äiti ei ollut kertonut edes Mounicalle mitä oli tapahtunut.
''Minä olin paikalla, kun se tapahtui. Minä ja mieheni ja kaksi muuta ystäväämme.''
Aaronin mielenkiinto heräsi. Saisiko hän vihdoin tietää miten hänen isänsä oli kuollut. Vaikka Aaron pitikin isäänsä hirveänä hirviönä häntä silti kiinnosti hänen kohtalonsa.
''Jatka vain.'' Aaron sanoi ja ensimmäistä kertaa teltassa olo aikana hän oli innoissaan.
''Äitisi oli päässyt ilmeisesti hetkeksi eroon isäsi manipuloinnin vaikutuksesta sillä hän ilmoitti meille missä he piileksivät.'' Romona kertoi ja hän nousi ylös ja alkoi kävellä edestakas Aaronin edessä.
''Joten minä ja mieheni ja kaksi ystävääni lähdimme heidän luokseen. Emme olleet kuulleet heistä moneen vuoteen mitään ja se oli ensimmäinen
vihje minkä olimme saaneet niinä vuosina. Kun saavuimme paikalle äitisi oli taas isäsi manipuloinnin vaikutuksen alla. Syntyi suuri taistelu joka johdatti meidät rotkon reunalle. Taistelu kesti kauan sillä äitisi pystyi parantamaan haavansa ja jopa parantamaan isäsi haavat koskematta häneen. Äitisi oli voimakkain parantaja jonka olin koskaan nähnyt.''
Aaronin päässä pyöri. Hänen äitinsä oli parantanut hänen isänsä ja myös itsensä! Mounica oli valehdellut! Mutta miksi?
Ei ollut epäselvää miksi Aaronin isänsä oli valinnut rinnalleen hänen äitinsä. Hän tarvitsi hyökkäyksiä varten rinnalleen jonkun jota vastaan oli lähes mahdotonta taistella.
''Taistelun aikana kaksi ystävääni kuoli. Meillä oli amuletit jotka estivät isäsi manipuloinnin, mutta ilmeisesti ystävilläni amuletit eivät toimineet. Loppujen lopuksi he vain hyppäsivät rotkolta alas kuolemaan ilman minkäänlaista taistelua. Ehkä amulettien voima hipui pikuhiljaa pois. En ole varma, mutta minuun ja mieheeni isäsi voimat eivät toimineet.'' Romona kertoi. ''Ystävieni kuoleman jälkeen minuun ja mieheeni iski raivo. Me saimme kuin saimmekin heidät alakynteen, mutta emme saaneet kuolettavaa iskua tehtyä koska äitisi paransi ne heti. Meillä oli vain yksi vaihtoehto. Jomman kumman meistä oli uhrauduttava. Joten mieheni otti amuleti pois kaulastaan ja laittoi sen sinun äitisi kaulaan. Äitisi heräsi koomastaan ja tajusi mitä oli tapahtumassa ja hän ei enää parantanut isäsi haavoja. Mutta isäsi ehti tappaa miehini ennen kuin ehdin antaa kuolettavan iskun. Isäsi pisti myös mieheni hyppäämään rotkolta alas.'' Romona piti pienen tauon ja Aaron näki surun ja kaipuun hänen silmistään.
''Äitisi oli vapaa lumouksesta ja taas järjissään.'' Romona jatkoi tarinaa. ''Minun olisi pitänyt tappaa hänet siihen paikkaan heti sen jälkeen kun olin tappanut isäsi.''
Aaron ei ollut uskoa korviaan. ''Mutta miksi sinun olisi pitänyt tappaa äiti jos hänet kerran oli väkisin pistetty taistelemaan teitä vastaan. Hän oli oikeasti teidän puolella.'' Aaron sanoi.
''Mutta voi poika kulta kun tässä on yksi asia mitä sinä et ymmärrä.'' Romona sanoi pahaa enteilevästi. Aaron oivalsi asian ja kauhistui. Hän nousi ylös tuolistaan ja yritti lähtä juoksemaan teltan ovelle päin mutta hän oli aivan liian väsynyt. Hän pääsi vain vaivoin pari löntystävää askelta eteenpäin ja oli kaatua maahan voiman puutteesta. Hän oli täysin voimaton. Mitä hänelle oikein oli tapahtumassa?
Sitten jokin näkymätön tönäisi häntä rinnasta taaksepäin ja hän rojahti takaisin tuoliin.
Miten hän saattoi olla näin tyhmä ja ei tajunnut asiaa aikaisemmin. Näkymättömät kädet käänsivät Aaronin takaisin istumaan pöytään päin.
''Älä vielä lähde. Tarinani loppu on vielä kesken.'' Romona sanoi ja tällä kertaa ei yrittänyt näyttää ystävälliseltä vaan hän näytti häijyltä.
Aaron näki ensimmäistä kertaa Romonan oikean luonteen.
Aaron oli nostamassa kättään kaulakorulle. Hänen olisi taisteltava vaikka hän olisi kuinka väsynyt. Mutta kun Aaron ehti juuri ja juuri hipaista koruaan jokin näkymätön tarrasi häntä käsistä kiinni ja painoi ne pöydälle. Sitten Romona nosti kätensä ilmaan ja Aaronin käsien päälle ilmestyi kaksi mustaa savuavaa tikaria terät kohti Aaronin käsiä.
Romona hymyili ilkeästi. ''Tämä saattaa hieman sattua.'' hän sanoi ja pudotti tikarit niin, että ne menivät Aaronin käsien läpi ja upposivat pöytään. Aaron huusi tuskasta. Kipu oli valtava ja sumensi Aaronin ajatuksia entisestään. Hän yritti vetäistä käsiään irti pöydästä, mutta tunsi vain kipua. Kädet olivat tiukasti kiinni pöydässä ja tikarit eivät hievahtaneetkaan mihinkään. Siinä ne vain savusivat Aaronin kasvojen edessä. Samalla tavalla kuin demonien portin pilarit savusivat.
Romona oli pimeän noita. Olisihan se pitänyt arvata Aaron ajatteli tuskastuneena. Milloin asiat sujuisivat hänen kannaltaan hyvin?
''Noniin.'' Romona sanoi. ''Jatketaanko?''
''Senkus jatkat.'' Aaron tiuskaisi ja Romona yritti näyttää loukkaantuneelta.
''Siinä äitisi oli. Väsyneenä taistelusta ja juuri saanut oman vapaan tahtonsa takaisin. Hän katsoi minua silmiin ja alkoi itkeä ja anella. Älä tapa minua hän pyysi. Olen raskaana hän aneli. En aluksi uskonut häntä, mutta kun luin hänen ajatuksensa niin siellä se totuus oli. Hän oli oikeati raskaana ja oivalsin mitä isäsi oli suunnitellut. Hän suunnitteli uutta asetta itselleen. Asetta millä hän voisi nousta kaikkien pimeän noitien yläpuolelle ja olla vallassa. Mutta me estimme hänen suunnitelmansa tappamalla hänet.''
Aaronilla oli huono olo. Hän taisi arvata mikä tuo ase oli. Se oli hän itse.
''Siinä äitisi aneli armoa. Hän sanoi, että hän oli jo kuollut muutenkin. Isäsi oli kironnut äitisi kirouksella mikä tappaisi äitisi hitaasti, mutta varmasti. Ja kirous lankesi isäsi kuoltua. Hän halusi varmistaa, että sinä pysyt hengissä ainakin siihen saakka, että voimasi syntyvät. Joten isäsi antoi äidillesi kuusivuotta elinaikaa jotta hän voi pitää sinua hengissä.''
Aaronin päässä pyöri taas. Hänen äitinsä ei ollut kuollut oikeasti keuhkokuumeeseen vaan kiroukseen jonka hänen isänsä oli langettanut. Mitä muuta kieroa hänen isänsä oli oikein tehnyt. Hän oli antanut Aaronille äidin vain kuudeksi vuodeksi ja sitten vei sen häneltä pois. Aaron alkoi vihaamaan isäänsä entisestään.
''Miksi et sitten vain tappanut äitiä heti siinä?'' Aaron kysyi vihaisesti.
''Niin hullulta kuin se kuullostaakin niin en pystynyt tappamaan viatonta lasta.'' Romona kertoi ja näytti synkältä. ''En pystynyt siihen ja siksi minut häädettiin pois pimeän noitien luonta. Minut karkotettiin ja kirottiin, koska jätin sinut ja äitisi henkiin.''
Aaron ei tiennyt mitä ajatella asiasta. Hänestä oli uskomatonta, että Romona häädettiin pois sen takia, koska hän ei pystynyt tappamaan viatonta lasta. Pimeän noidat olivat julmempia kuin Aaron oli olettanut. Ja minkähänlaisia kirouksia pimeän noidat keksivät pettureille Aaron ihmetteli.
''Ikävänlaisia.'' Romona sanoi. ''Minut kirottiin vanhenemaan luonnottoman nopeasti. Kaksikymmentä vuotta sitten minä näytin sinun ikäiseltäsi. Minä vanhenen kaksi ja puolivuotta yhden vuoden aikana. Se tietää hidasta ja varmaa kuolemaa.'' Romona kertoi. ''Siksi sinä lähdetkin minun kanssani pimeän noitien luokse. Ehkä he antavat tekoni anteeksi ja poistavat kirouksen ja saan palata heidän luokseen.'' Romona sanoi toiveikkaana.
''Minusta tuntuu, että he vain tappaisivat sinut.'' Aaron sanoi väsyneenä. Häntä sattui käsiin missä tikarit törröttivät ja savusivat. Mitä hänelle tapahtuisi jos hän jotuisi pimeän noitien luokse? Murhattaisiinkohan hänet vai keksisivätkö he jotain muuta hänen pään menoksi? Jostain syystä Aaronista tuntui, että siitä ei seuraisi mitään hyvää.
''He joko tappaisivat sinut tai sitten keinolla millä hyvänsä käännyttäisi sinut pimeyteen. Sinä olet voimakkaampi ja halutumpi kuin luuletkaan.'' Romona sanoi. Hän oli alkanut kerätä tavaroita ympäri telttaa suureen reppuun. Hän oli oikeasti viemässä Aaronia sinne! ''Melkein kaksikymmentä vuotta olen lojunut tässä kirotussa kylässä huijaamassa mitättömiä ihmisiä. On jo aika palata kotiin.'' Romona sanoi innoissaan.
Silloin teltan ovelta kuului ääniä. Aaronissa syttyi toivon kipinä. Romona ei kuullut ääniä sillä hän oli täydessä touhussa, mutta kun Mounica astui teltan sisään Romona pysähtyi paikoilleen.
''Miten sinä löysit tänne?'' Romona kysyi yllättyneenä. ''Olen lumonnut tämän paikan ja tänne ei pitäisi löytää kukaan muu kuin minä.''
Siksi Aaron ei pystynyt muistamaan reittiä heidän tullessa teltalle. Reitti oli lumottu.
''Ei sillä ole väliä.'' Mounica sanoi. Hän oli sytyttänyt kätensä tuleen. Kieltämättä hän näytti vaikuttavalta siinä oviaukon edessä kädet tulessa. Mutta Romona ei näyttänyt välittävän. Hän loihti eteensä kolme tikaria ja ne lensivät yksitellen Mouicaa päin. Aaron ei tiennyt Mounican olevan niin akrobaattinen. Hän väisteli tikarit sujuvasti ja hyppäsi Aaronin viereen. Otti häneltä kaulakorun kaulasta pois ja huusi. ''Irrota itsesi.''
Se oli helpommin sanottu kuin tehty. Aaron kuvitteli ilmaa tikarien alle ja yritti jopa pyörremyrskyä, mutta tikarit eivät liikahtaneet. Sitten Aaron sytytti kätensä tuleen, mutta onnistui vain polttamaan kätensä jäljet pöydän reunaan.
Tikarit olivat pimeän taikuuden tuotoksia. Ei niitä valkeilla voimilla saa irti.
Aaron katsoi hädissään kuinka Mounica heitti molemmista käsistä tulipallot Romonaa päin ja Romona vain nosti kätensä eteen ja hänen eteensä ilmestyi tumma läpinäkyvä kilpi. Romona osasi loihtia kilpiä suojaamaan itseään. Tuo täytyy pitää mielessä Aaron ajatteli ja kun hän katsoi Mounicaa uudestaan tämä näytti paljon väsyneemmältä kuin äsken.
''Sammuta suitsukkeet!'' Aaron huusi. ''Minusta tuntuu, että ne lamaannuttavat.'' Mounica katsoi Aaronia ja sillä välillä yksi tikari lensi Mounican olkapäähän ja jäi siihen törröttämään. Mounican ilme ei edes värähtänyt vaan hän kääntyi taas Romonaa päin ja ampui paineaallon kahteen häntä päin lentävään tikariin. Tikarit lensivät taaksepäin ja paineaalto osui Romonaan ja Romona lensi taaksepäin hyllykköön.
Hyllystä tippui muutama purkki lattialle ja siihen syntyi haiseva lätäkkö jotain nestettä mitä Aaron ei edes halunnut tietää mitä se oli. Lemu levisi telttaan ja alkoi kirvellä Aaronin silmiä. Sitten hän näki kuinka Mounica ohjasi suitsukkeet ulos teltan ovesta. Ensimmäistä kertaa Romona näytti säikähtäneen. Suitsukkeet olivat hänen turvansa.
Aaron yritti pinnistellä ja saada tikareita liikkumaan, mutta mitään ei tapahtunut. Mounica ja Romona jatkoivat taistelua. Ympäriinsä lenteli tikareita ja tulipalloja ja paineaaltoja. Ja Romona teki taitavasti kilpiä eteensä.
''Huomaan, että et ole päästänyt pimeyttä vielä kunnolla sisääsi.'' Kuului Romonan ääni. ''Anna kun minä vähän autan asiassa.'' hän sanoi ja siinä samassa hänen kätensä muuttui mustaksi pitkäksi savuavaksi naruksi. Naru lensi Mounican kaulalle ja kuristi häntä. Tulipallot ja paineaallot loppuivat siihen. Mounica roikkui kymmenensenttimetrin korkeudella ilmassa kaulallaan lumottu pimeä naru.
Aaronin sisällä leimahti jotain. Hän suuttui tavalla millä ei ollut vielä ikinä ennen suuttunut. Jotain hänen rakastaan satutettiin. Melkeinpä kidutettiin. Kaikki Aaronin tunteet jotka olivat pakkautuneet viimeisen muutaman päivän aikana levisivät nyt levälleen.
Aaron tunsi kaiken. Surun, vihan ja raivon. Ne olivat olleet jossain piilossa, mutta nyt ne tulivat esille.
Aaronin mieli kirkastui. Hänen silmiään kirveli, mutta hän ei välittänyt siitä. Hänestä tuntui kuin hän pystyisi nyt ajatella ensimmäistä kertaa järjen kanssa. Hänen määränpäänsä avautui hänen eteensä.
Hän kohdisti vihansa ja raivonsa tikareihin ja ne alkoivat värähdellä. Aaron työnsi niitä mielssään ja ne nousivat verisinä ilmaan. Aaronin kädet olivat nyt vapaat, mutta hän ei tarvinnut niitä siihen mitä hän seuraavaksi aikoi tehdä.
Hän heitti tikarit mielessään kohti Romonaa ja niin tikarit lensivätkin. Aaronista tuntui, että hän oli hallinnassa. Tuo mitätön petturi ei voinut tehdä mitään. Tikarit lensivät Romonan rintaan ja samassa naru muuttui takaisin hänen kädeksi. Mounica tipahti maahan polvilleen.
''Mitä sinä teet?'' Hän kysyi yskien ja haukkoen happea. Aaron ei välittänyt. Hän keskittyi nyt Romonaan. Tuohon petturiin joka ei ikinä löytäisi paikkaansa tässä maailmassa. Aaron halveksi häntä, mutta toisaalta hän oli iloinen, että hän ei tappanut Aaronia ja hänen äitiään. Muuten Aaronia ei olisi ja hän ei voisi korjata maailman vääryyksiä. Nuo pimeän noidat. Pah. Yrittävät tuhota maailmasta valon. Mutta ilman valoa ei voi olla pimeyttä. Kaikki oli epätasapainossa. Valkeat sentään eivät yritä tuhota pimeyttä maailmasta.
Aaron tiesi nyt päämääränsä. Hänen olisi tuhottava pimeän noidat ja vain hän voisi hallita pimeyttä ilman, että horjuttaisi tasapainoa. Vain hän ymmärsi miten tärkeää oli, että maailmassa oli sekä valoa että pimeyttä.
''Aaron?'' Mounica kysyi varovasti.
''Älä puutu tähän.'' Aaron sanoi vilkaisemattakaan Mounicaa.
Aaronin olisi lopetettava tämän kurjan otuksen elämä. Hän ei voisi ottaa sitä riskiä, että hän paljastaa Aaronin olinpaikan muille pimeän noidille.
Romona katsoi Aaronia naamallaan iloinen ja leveä hymy. ''Kyllä. Anna sen viedä! Eikö tunnukkin hyvältä.'' hän sanoi Aaronille joka katsoi häntä nyt halveksuvasti.
''Hiljaa rotta! Sinä kuvotat minua.'' Aaron sanoi. ''Mutta älä ota sitä henkilökohtaisesti. Kaikki pimeän noidat kuvottavat minua. He ovat niin mitättömiä ja tietämättömiä. Ajattelevat vain omaa etuaan.''
Romonan silmät pyöristyivät. Nyt hän oli kauhuissaan.
''Aaron lopeta. Tuo et ole sinä.'' Mounica sanoi ja yritti tulla lähemmäksi Aaronia, mutta Aaron vain heilautti kättään kohti Mounicaa ja Mounica lensi selälleen.
''Sanoin jo, että älä puutu tähän.'' Aaron sanoi. Hän katseli vieläkin kituvaa Romonaa jolla oli rinnassaan kaksi tikaria.
''Sitä minä en ymmärrä, että miksi valkeat noidat eivät puolusta ihmisiä pimeän noidilta. Miksi he eivät taistele. Olisi parempi tasapaino jos valkeat noidatkin tekisivät jotain eivätkä vain piileksisi piiloissaan kuin mitkäkin pelkurit. Tällä hetkellä maailmassa on paljon enemmän pimeyttä, kuin valoa. Ja sille on tehtävä muutos. Jos valkeat noidat eivät tee mitään, niin ainoa vaihtoehto on estää pimeän noitiakin tekemästä mitään. Ja voin aloittaa sinusta.'' Aaron sanoi katse yhä kohdistettuna Romonan kauhistuneisiin silmiin.
Aaron loihti eteensä kolme tikaria lisää ja ampui niistä ensimmäisen Romonan vatsaan. Sitten hän oli ampumassa toista tikaria Romonan päähän, mutta Mounicalla oli Aaronin koru ja hän heitti sen Aaronin kaulalle.
Yhtäkkiä Aaronin iski hölmistynyt olo ja kaksi jäljellä olevaa tikaria putosivat maahan.
Oli Aaronin vuoro pudota kontilleen maahan. Hän sulki silmänsä ja hänestä tuntui samalta kuin metsässä aikaisemmin kun pimeys oli vallannut hänet ja kun se riistettiin häneltä. Hänellä oli alaston ja heikko olo. Aivan kuin hän olisi menettänyt kodin uudestaan.
Mounica oli Aaronin vierellä Aaron tunsi sen. ''Oletko sinä palannut entisellesi?'' Mounica kysyi heiveröisesti. Aaron nyökkäsi päätään. Hän piti vielä silmiään kiinni.
''Onko hän elossa?'' Aaron kysyi ja vaistosi miten Mounica meni Romonan luokse kokeilemaan tämän pulssia.
''Kyllä. Mutta vain vaivoin.'' Mounica sanoi. ''Me emme ole tappajia Aaron.'' Mounica kuullosti surulliselta. Aaron oli olettanut hänen olevan raivoissaan, mutta tällä kertaa hän ei ollut.
No nyt Aaron ainakin tiesi jotain hänen pimeistä voimistaan. Hän naurahti vaivalloisesti.
Hän ei tahtonut myöntää sitä itselleen, mutta hänellä ei ole ikinä ollut yhtä hyvä olo kuin äsken. Hänellä oli ollut sata kertaa parempi olo kuin kiveä pidellessään ja se on jo aika paljon sanottu.
Aaron avasi silmänsä. Kirvely oli hävinnyt, mutta hän tunsi silmäpussinsa laskeutuvan.
''Sinun silmäsi.'' Mounica sanoi. ''Ne olivat kuin demonin silmät. Mustaakin mustemmat.''
Aaronia puistatti mielikuva. Miltä hän oli näyttänyt? Kirkkaat valkoiset hiukset ja mustaakin mustemmat silmät.
''Meidän on pakko tappaa hänet.'' Aaron sanoi. Se oli totta. He eivät voisi ottaa sitä riskiä, että Romona menee kertomaan missä Aaron oli ollut kuukiven kanssa.
Oli tarpeeksi vaikeaa kun perässä oli lauma vampyyrejä. Aaron ei tahtonut peräänsä laumaa pimeän noitia myös.
''Ei. Me emme tapa häntä. Piste.'' Mounica sanoi kovalla äänellä. Aaron näki hänen kasvoistaan, että Mounica oli palaamassa entiselleen ja tuttu kiukku alkoi vallata hänet.
''Mutta hän tietää kuukivestä. Hän menee heti ensimmäisenä pimeiden luokse siinä toivossa, että saa kirouksensa pois.'' Aaron sanoi. Miten Mounica ei ymmärtänyt miten iso riski olisi jättää Romona henkiin.
''Me emme ole tappajia. Valkeat noidat eivät tapa ellei se ole itsepuolustusta ja viimeinen toivo!'' Mounica korotti äänensä.
''Mutta minä en ole valkea noita!'' Aaron huusi. ''Minä olen sekaverinen ja sinä et voi suojella minua pimeydeltä!''
Mounica kavahti taaemmaksi. Aaron tiesi Mounican tietävän sen sillä Mounica oli hiljaa ja katsoi maata.
Aaron nousi ylös ja katsoi Romonaa jonka henki pihisi. Aaron ei voisi jättä häntä henkiin. Hän ei voisi jättää yhtäkään pimeän noitaa henkiin. Hän oli ymmärtänyt tehtävänsä. Pitää valo ja pimeys tasapainossa.
Valkeat noidat eivät tee mitään muuta kuin piileksivät ja pimeän noidat terrorisoivat maailmaa minkä kerkeää.
Asialle oli tehtävä muutos. Sanoi Mounica mitä sanoi. Asia oli suurempi kuin hän ja Aaron yhteensä.
Aaron oli ottamassa koruaan pois kaulalta, kun Mounica otti häntä kädestä kiinni. Aaron katsoi häntä ja näki hänen itkevän. ''Jätä hänet henkiin edes minun takiani.''
Aaronin sydän muljahti. Menettäisikö Aaron Mounican jos tappaisi Romonan?
Ei.
Hän ei voinut menettää Mounicaa. Ehkä Mounica oli ainoa joka piti Aaronin järjissään. Oliko hän tullut hulluksi miettiessään, että maailma on epätasapainossa ja tarvitsi korjausta?
He katsoivat toisiaan silmiin hetken ajan ja Aaron muutti mielensä. Ehkä hänen ei tarvitsisi tappaa häntä nyt Mounican edessä. Hän voisi palata Mounican nukkuessa ja tehdä Romonasta loppu silloin. Ja Mounican ei tarvitsisi tietää asiasta mitään.
Kyllä.
Niin hän tekisi.
''Okei. Jätetään hänet eloon.'' Aaron joutui pinnistämään sanat suustaan. Mounica näytti helpottuneelta.
''Mutta saanko kysyä miten löysit tänne? Romona sanoi, että hän oli lumonnut reitin.'' Aaron kysyi. Hän halusi jotain muuta ajateltavaa.
''Ei sillä ole väliä. Onneksi löysin.'' Mounica sanoi ja katsoi pois päin Aaronista mikä herätti epäilyksiä.
''Kerro nyt.'' Aaron vaati vaikka hänellä oli outo tunne, että ei pitäisi kuulemastaan.
Mounica näytti epäröivän hetken, mutta avasi lopulta suunsa. ''Katso taskuusi.'' hän sanoi. ''Ei sinne vaan toiseen taskuun.''
Aaron oli ollut laittamassa kättään taskuun missä oli kuukivi. Hän laittoi käden toiseen taskuun ja tunsi sen pohjalla jotain pientä ja kovaa.
''Ota se pois sieltä.'' Mounica sanoi ja näytti valmistautuvan johonkin.
Aaron otti taskusta pienen pinnin. Hotellin pinnin. ''Mikä tämä on? Miksi se on minun taskussani?'' Aaron kysyi epäilevästi.
''Laitoin siihen paikannus loitsun.'' Mounica vastasi.
''Miksi?'' Aaron kysyi tyrmistyneenä. Vahtiko Mounica häntä kuin jotain pikku lasta? Nyt oli Aaronin vuoro olla vihainen, mutta hän ei aloittanut uutta tappelua vaan oli ihan hiljaa.
''Laitoin sen siihen siltä varalta, että päätät tehdä jotain tyhmää ja häviät silmistäni.'' Mounica sanoi aivan kuin se olisi normaalia. Selvästi heidän välillään ei ollut luottamusta Aaron ajatteli. Ehkä se oli totta. Ehkä Aaroniin ei voinut luottaa, koska osa hänestä oli pimeä.
Hän antoi asian olla. Hän oli liian väsynyt kinaamaan ja hän halusi jotain syötävää.
''Mennäänkö pois tästä haisevasta teltasta?'' Aaron kysyi. Vasta poistuttuaan sieltä Aaron tajusi kuinka haiseva teltta oli. Hän veti raitista ilmaa henkeensä nauttien siitä.
Hän näki tikarin Mounican olkapäässä. ''Miksi et ota tuota pois?'' hän kysyi.
Mounica näytti kättään joka oli rakkuloilla. ''Se polttaa minun ihoani. En pysty ottamaan sitä pois.''
''Anna kun minä kokeilen.'' Aaron nappasi tikarin kahvasta kiinni ja se tuntui jääkylmältä. ''Oletko valmis?''
''Joo''
Kuului tuskan huuto kun Aaron vetäisi tikarin Mounican lihasta irti. Aaron tunsi kylmyyden leviävän kädessään koskiessaan tikarin kahvaa. Ja niinkuin muukin pimeys tähän mennessä se tuntui aluksi ilkeältä, mutta alkoi tuntua hyvältä vähän ajan päästä.
''Heitä se pois.'' Mounica sanoi yhtäkkiä taas vakavana.
''Miksi?'' Aaron kysyi vaikka ei ollut vaikea arvata. Hänen silmänsä alkoivat taas tuntua kuivilta ja ne kirvelivät. ''Ovatko silmäni mustat?'' hän kysyi.
''Kyllä. Heitä se pois näytät hirveältä.''
Aaron heitti tikarin lähimpään puskaan.
He lähtivät kävelemään takaisin torille. Tuntui tyhmältä käydä ostamassa ruokaa kaiken äsken tapahtuneen jälkeen. Mutta heillä ei ollut juuri vaihtoehtoa. Molemmat olivat nälissään ja kiukkuisia.
Mounica muisti jotenkin ihmeellisesti reitin takaisin torille ja ei mennyt kuin hetki kun heillä oli kassillinen ruokaa. He menivät takaisin hotellille muinamiehinä ihan kuin äsken ei olisi tapahtunut mitään. He kävelivät rappusia yläkertaan, kun Aaron huomasi että heidän hotellihuoneen ovi oli rakosillaan ja sieltä kuului kolinaa. Molemmat pysähtyivät niille sijoilleen ja Aaron otti kaulakorunsa pois kaulasta ja valmistautui uuteen taisteluun. Mutta tällä kertaa Aaronia ei pelottanut.