Ulkona pyrytti edelleen ja tuuli ujelsi. Baldulf astui muutaman askeleen ja kohdisti katseensa verivanaan jonka loppua hän ei lumimyrskyn takia pystynyt erottamaan. Leynar käveli hänen vierelleen ja katsoi metsään katoavaa jälkeä. Rinta rinnan he lähtivät seuraamaan sitä varovaisin, mutta reippain askelin ja vilkuilivat ympärilleen vihollisten varalta.
Baldulf pysähtyi. Hän kuuli askelia. Raskaita askelia. Pian tuiskuavan lumen seasta saattoi erottaa useita sinisenä hohtavia silmäpareja. Leynar perääntyi pari askelta kun hän kohtasi kaksimetrisen ja kalpean rasvimkenraalin jäätävän katseen. Kenraali raahasi mukanaan jotakin. Tai jotakuta. Baldulfin silmistä kajastui vihan loiste kun hän katsoi tytön veristä ruumista. "Senkin paholaiset! Mitä hän muka teille oli tehnyt?" hän kysyi raivoissaan.
Kenraali nauroi ja nosti velton ruumiin ylemmäs. "Ei mitään, mutta hän osoittautui hyväksi syötiksi. Kävelitte suoraan ansaan kuin haaskaa etsivät sudet" hän sanoi ja heitti ruumiin Baldulfin eteen.
Baldulf katsoi tytön kauhusta jäykistyneitä kasvoja ja otti miekkansa esiin. "Sinunlaisiasi pahantekijöitä ei täällä kaivata. Lähetän sinut ja kaikki alaisesi sinne minne kuuluttekin!"
Leynar seurasi johtajansa esimerkkiä ja paljasti miekkansa.
"Hmph. Uhkailetko sinä?" kenraali kysyi hieman päätään kallistaen. "Olette alakynnessä. Ette voi paeta. Piirittäkää heidät!" hän huusi ja kohotti sotavasaransa.
Baldulf ja Leynar ehtivät tuskin silmäänsä räpäyttää kun huomasivat, että heidät oli jo piiritetty. Baldulf loikkasi nopeasti taaksepäin ja väisti häntä kohti syöksyvän vasaran. Baldulf iski miekkansa taakseen tulleen rasvimin rintaan ja joutui pian taas väistämään kun kenraali hyökkäsi uudelleen. Hän kävi vastahyökkäykseen ja onnistui viiltämään kenraalin kättä. Kenraali murahti ja rynnisti Baldulfia kohti. Baldulf ei ehtinyt väistää ja kaatui iskun voimasta. Kenraali kohotti vasaransa viimeiseen iskuun. Kuului kova rusahdus, ja sitten huuto. Huuto ei kuitenkaan ollut Baldulfin vaan Leynarin. Yksi rasvimeista oli osunut miekallaan hänen kylkeensä. Rusahdus oli puolestaan kuulunut lumen alla olleesta kivestä jonka kenraali oli vasarallaan murskannut. Baldulf oli kierähtänyt sivuun viime hetkellä. Hän oli aikaeissa mennä ystävänsä avuksi, mutta kenraali oli yllättävän vikkelä kokoisekseen. Hän otti kiinni Baldulfista ja viskasi puuta päin.
"En ole vielä lopettanut" hän sanoi virnistäen ja painoi Baldulfin vasarallaan puun runkoa vasten. Baldulf yritti työntää hänet pois, mutta kenraali oli huomattavasti häntä kookkaampi ja lihasvoimaltaan vahvempi.
"Thuril!" Baldulf huusi. Kenraali katsoi häntä itsehyväinen hymy kasvoillaan. "Mitä siinä huutelet? Rukouksiako?" hän kysyi ja painoi vasarallaan kovempaa. "Jumalat eivät nyt auta sinua petomestari" Kova ulvonta peitti tuulen ujelluksen alleen ja sai kenraalin hellittämään otettaan. Baldulf käytti tilaisuutta hyväkseen ja löi kenraalin irti itsestään. Kenraali horjahti, mutta sai kuin saikin pysyttyä pystyssä. Baldulf heitti kaavun päältään ja levitti nahkaiset siipensä. Hän alkoi luoda tulipalloa käsillään ja ampui. Kenraali lensi lumihankeen ja nousi murahtaen. Tuli oli polttanut hänen olkaansa.
"Tiesin alusta asti, ettet tulisi olemaan helppo vastus. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö sinua voisi saada hengiltä" hän naurahti ja otti vyöltään kiiltävän tikarin.
Baldulf katsoi tikaria ja perääntyi.
