Prologi
Valon sota löi ensi tahdit vuosikymmenien kauhuille ja kärsimyksille. Merkanaksen luoma mahtava valtakunta vasalleineen romahti ja sisällissodat riivasivat alueen kansoja. Uusia valtioita luotiin ja suuret pakolaismassat vaeltelivat pitkin maaseutuja löytääkseen rauhallisia alueita, joissa voisivat aloittaa elämänsä uudestaan. Uudet alueet olivat usein miehitettynä toisten pakolaisten toimesta jolloin yhteenotot olivat usein välttämättömiä. Ajan kuluessa kaupungit sulkivat porttinsa uusilta pakolaisilta, jotta alueen ravinto riittäisi edes vanhoille asukkaille.
Oli kuitenkin eräs kaupunki joka säilyi pakolaistulvilta ja suurimmilta kahakoilta. Suurin syy tähän lienee ollut kaupungin syrjäinen sijainti soiden keskellä. Karttoihin kaupunki oli merkittynä, ainakin niihin tarkimpiin, mutta silti ihmiset eivät uskaltautuneet lähteä anomaan turvapaikkaa sieltä, soiden keskuskaupungilta jota yleiskielellä kutsuttiin Boliksi. Bolin eritäytyneisyyden vuoksi täällä oleskeleva kansa ei palvonut Tarkhia eikä Vildeä. Heidän jumalinaan toimivat luonto ja soiden jumala Sugtha. Shamaanit johtivat palvontaa erilaisin uhrimenoin Sugthan kunniaksi jotta ihmiset saisivat elää soilla rauhassa. Oli puheita että soiden syrjäisimmissä kolkissa olisi uhrattu jopa ihmisiä jumalten kunniaksi. Silti Heneveristä lähti suuri joukko pakolaisia kohti tätä mystistä suoaluetta johtajanaan vanha kaupunginkaartin päällikkö Roth Gerions. Päällikkö oli haalinut joukkoonsa noin pari tuhatta pakolaista ja viitisen sataa itselleen uskollista soturia niin kaupungin kaartista kuin palkkamiekoista. Roth oli neljänkymmenen vuoden ikään mennessä ehtinyt haalimaan itselleen kunniaa johtaen joukkoja taistelukentillä, joten seuraajien kerääminen ei ollut miehelle vaikeaa.
Joukon reitti vei sankkojen metsien läpi, joissa he joutuivat taistelemaan suuria rosvojoukkoja vastaan. Erityisesti yöaikaan rosvot yrittivät kaapata naisia ja lapsia myydäkseen heidät orjiksi eteläiseen Yaman valtakuntaan. Päivisin he kohtasivat myös pienempiä pakolaisryhmiä, jolloin Roth itse henkilökohtaisesti kuulusteli heitä. Päivien vieriessä he pääsivät lopulta suuren Rajajoen luokse. Joki oli saanut nimensä luonnollisena rajana toimien soiden ja Iisfaalenin herttuakunnan välissä. Rantojen vartiotornit olivat palaneet jo ajat sitten mutta silta oli vielä jotenkuten pystyssä, tosin pahasti vaurioituneena. Sillalla he kohtasivat leiriytyneenä Longan perheen johon kuului isä Cervat, äiti Liana ja vilkasliikkeiset veljekset Cervus ja Menorini. Muutaman tunnin kuulustelujen jälkeen Roth kutsui myös heidät joukkoonsa kertoen heille määränpäänsä, missä he voisivat jumalien salliessa aloittaa elämänsä uudestaan välittämättä maailman kuohuista.
Suoalueiden läpi kahlaaminen merkkaamattomia polkuja pitkin vei joukolta muutaman viikon. Soilla he kohtasivat myös hirvityksiä, jollaisia Rothkaan ei ollut eläessään nähnyt. Joukon kimppuun hyökkäsi villieläimiä, sekä mystisiä olioita joita pakolaiset ryhtyivät kutsumaan suo-otuksiksi. Ne olivat ihmisten kaltaisia otuksia, mutta ne nousivat suonsilmäkkeistä ja vesistöistä yöaikaan tai kun sumu oli kovimmillaan. Olentojen ruumin rakenne oli kuin ihmisillä, paitsi kauloissaan heillä oli kidukset. Iho oli myrkyn vihreä ja silmät kiiluivat punaisina. Ne liikkuivat aina ryhmissä, joiden koko vaihteli muutamasta otuksesta useisiin kymmeniin. Otukset joko repivät ja söivät kohteensa paikan päällä tai vetivät uhrin mukaansa suon syvyyksiin. Kauheuksien kovettamina joukko lopulta saapui Boliin anoen armoa ja turvapaikkaa, jonka sen aikainen kaupungin vanhin Othos myönsi. Othoksen päätös tosin herätti eripuraa useissa soiden asukeissa ja vain aika näyttää miten Rothin pakolaiset sulautuvat Boliin.
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin
Ensimmäinen yö
Cervus ja Menorini kiiruhtivat miehen perässä pitkin sivukujia. Yö oli pikku hiljaa kääntymässä aamuksi mutta silti sumu oli erittäin sakeaa. Miehet etenivät sivukujia pitkin satamaan törmäillen välillä ohikulkijoihin. Sataman lähestyessä he kuulivat sen: Naisen hyytävät avunhuudot ja tasaisen murinan. Kiihdyttäen tahtiaan he lopulta päätyivät Bolin sataman syrjäisimmälle laiturille.
”Ei helvetti, kuka mielenvikainen tekisi tällaista” Menorini puhisi vetäen samalla hupun päänsä yli.
Laiturista pienen matkan päähän oli ilmaantunut paalu, johon oli sidottuna viilelty nainen. Nousuveden noustessa hänen varpaitaan alkoi lisäksi hipomaan vedestä nousevat kädet. Naisen vuotavat haavat olivat houkutelleet suo-otukset eli buktat hänen kimppuunsa. Cervus laski pikaisesti kymmenkunta paria käsiä ja muutaman otuksen pään naisen ympäriltä.
”Menorini, tuolla on vene! Ukko saat toimia soutajana” Cervus huusi ja ryntäsi veneelle antamatta ukolle mahdollisuutta vastaväitteisiin.
”Auttakaa minua äkkiä, auttakaa kautta Vilden!” nainen kiljui miesten lähestyessä vauhdilla.
Veljekset paljastivat sapelinsa, ja saman tien aivan tyhjästä myrkyn vihreät kädet nappasivat kiinni veneestä. Menorini huitaisi sapelillaan salaman nopeasti kädet poikki kyynärtaipeesta. Käsiä alkoi ilmaantua veneen reunoille koko ajan lisää kunnes vene pysähtyi muutaman metrin päähän naisesta. Taistelu kävi villinä ukon rukoillessa silmät kiinni veneen perällä. Osa otuksista kerkesi kampeamaan itsensä veneeseen näyttäen niiden hirvittävät myrkyn vihreät kasvonsa ja kehonsa, punaiset silmät kiiluen ja mädäntyvät hampaat louskuen.
Kiljaisu. Cervus pyörähti ympäri ja näki koko tilanteen. Osa buktista oli noussut päällekkäin ja ylin otuksista iski hampaansa naisen kaulaan. Muutamassa sekunnissa köydet naisen ympärillä katkesivat ja buktat veivät naisen mukanaan syvyyksiin. Saman tien tilanne rauhoittui, aivan kuin koko tapahtumaa ei olisi ollutkaan. Silloin Cervus huomasi sen: Buktien salaseuran symbolin paalussa. Musta pääkallo punaisine silmineen. Ne sairaat siat, hän kiroili mielessään.
”Ukko, souda meidät takaisin” Cervus tokaisi istuen veljensä viereen. Miesten lähtiessä satamasta kohti vartiotupaa, auringon ensisäteet puhkaisivat sumun. Kävelymatka pitkin Bolin lankutettuja katuja kului puhumatta. Yön uhri oli jo salaseuran kymmenes uhraus buktille. Veljekset miettivät kuumeisesti mitkä olivat salaseuran päämärät. Saapumisestaan saakka he, niin kuin muutkin pakolaiset, olivat aina tunteneet itsensä ulkopuolisiksi, vaikka aikojen kuluessa heidän oma johtajansa Roth Gerions oli valittu Kaupungin Vanhimmaksi. Rothin ensimmäinen teko oli perustaa Rämeveljet, joka suojasi suoyhteisöä ja piti järjestystä. Veljekset kuuluivat järjestöön. Järjestön menestyksestä huolimatta kaduilla kiersi huhuja kuinka suot puhdistettaisiin ennemmin tai myöhemmin. Aikojen kuluessa kaikille oli tullut selväksi, että puhdistuksella tarkoitettiin pakolaisia jotka olivat saapuneet parikymmentä vuotta aikaisemmin tuoden mukanaan uskonsa ja jumalansa Tarkhin ja Vilden.
Tuli roihusi Kaupungin Vanhimman salin takassa Cervuksen odottaessa vuoroaan muiden partioiden raportoidessa yön tapahtumista. Roth istui suuren tammipöytänsä takana kuunnellen mietteliään näköisenä. Lopulta tuli Cervuksen vuoro. Hän nousi paikaltaan hermostuneena. ”Herrani, alkuyö sujui ilman ongelmia keskustan alueella, mutta yön pimeimpinä tunteina jouduimme kahnauksiin muutamien humaltuneiden kanssa”. Cervus takelteli sanoissaan ja huomasi kuinka mestari Roth nosti katseensa häneen. Oli selvää, että huhut yön tapahtumista olivat jo saavuttaneet mestarin. ”Yön viimeisimpinä tunteina törmäsimme vanhaan kalastajaan, joka hätääntyneenä tuli hakemaan apuamme. Hän ohjasi meidät satamaan jossa koitimme parhaamme mukaan auttaa naista, joka oli joutumassa buktien salaseuran uhriksi”. ”Onnistuitteko tehtävässä?”, Roth kysyi ja haroi lyhyeksi leikattua harmaata partaansa. ”Herrani, valitettavasti joudun myöntämään että epäonnistuimme surkeasti. Tämän seurauksena naisesta tuli salaseuran kymmenes uhri.” Cervus sanoi kääntäen katseensa nöyrästi maahan. Hiljaisuus laskeutui saliin. Kaikki katsoivat mestariaan odottaen häneltä ratkaisua salaseura-ongelmaan. Rämeveljet olivat jo puolen vuoden ajan koettaneet vangita salaseuran jäseniä.
Samassa ovet lennähtivät auki. Kaikki kääntyivät katsomaan kuka häiritsi heidän kokoustaan.
Tulija oli Jonar. ”Onko uutiset totta? Ovatko ne pirulaiset taas vieneet yhden lisää?” Jonar huudahti ovelta, raahustaen pitkin salia kohti paikkaansa Rothin oikealla puolella. Roth tyytyi vain nyökkäämään vanhalle neuvonantajalleen. Jonar oli alusta asti toiminut Rothin neuvonantajana paikallisten ja heidän tapojensa suhteen. Vanha kaljuuntunut Jonar oli ainoa paikallinen joka oli liittynyt Rämeveljiin. Hän oli ottanut muutamien muiden paikallisten kanssa Vilden valon vastaan, luopuen vanhoista tavoista ja erityisesti soiden jumalan Sughtan palvomisesta. ”Oliko nainen muualta, niin kuin muutkin uhrit?” vanhus kysyi istuen samalla paikalleen. Takkatulen loisteessa katseet kääntyivät takaisin Cervukseen. ”En valitettavasti tunnistanut naista, mutta luulisin näin. Uskon, että aamun valjetessa saamme varmistuksen asiaan.” Cervus totesi paikaltaan.
Jonar pyöritti päätään harmistuneena. ”Roth, Roth, Roth. Olen aina sanonut että ne Vilden papit vain pahentavat tilannetta. Vaikka valo on mahtava ja armollinen, paikalliset eivät pidä että heidän vanhat rituaalit ja jumalat tuomitaan vääräuskoisten höpinöiksi”. Vanhus siemaisi viiniä ennen kuin jatkoi ”Yksi asia on kuitenkin varma. Meidän pitää vangita nämä rettelöitsijät ennen kuin he saavat rituaalinsa päätökseen”. Roth katsoi Jonaria synkkänä nyökäten. Salissa miehet vilkuilivat toisiaan ja alkoivat kuiskutella. Mikä rituaali? Mitä mestari ja vanhus heiltä salasivat? Ja ennen kaikkea miksi he salasivat asian? Roth oli juuri paukuttamassa nyrkillä pöytää pyytäen hiljaisuutta, kun Menorini nousi pyytäen puheenvuoroa. ”Herrani, teillä on varmasti viisaat syyt siihen että ette ole kertonut näistä rituaaleista ja niiden tarkoitusperistä. Haluaisin nyt silti tiedustella voisitteko jakaa tietonne kanssamme”. Roth ja Jonar katsoivat toisiaan mietteliäänä, kunnes käänsivät katseensa Menoriniin. Vaikka Menorini olikin suuri ja näyttävä soturi, oli hän aina vältellyt huomion keskipisteeksi joutumista. Nyt kaikki katseet olivat hänessä. Osa aseveljistä kavahti Menorinin utelua, joka kyseenalaisti mestarin ja neuvonantajan toimet. Toiset taas odottivat vastausta kysymykseen, sillä he olivat myös uteliaita asian suhteen.
”Menorini” Roth aloitti. ”Vanhojen uskomusten ja legendojen mukaan on olemassa eräs verinen rituaali. Tässä rituaalissa uhrataan suon jumalalle yhden vuoden aikana kolmetoista naista. Uhraukset tapahtuvat antamalla naiset elävinä buktille, jotka ovat vanhojen uskomusten mukaan suon jumalan lapsia”. ”Mutta herrani, buktathan ovat hirviöitä jotka metsästävät myös ihmislihaa. Miten niin kauheat otukset voisivat olla minkään jumalan lapsia?” Reelo niminen Rämeveli ihmetteli huoneen laidalla. Roth antoi puheenvuoron Jonarille. ”Poikani, vanhojen uskomusten mukaan suon jumala on laittanut buktat tänne meidän rangaistukseksi. Jos teemme vääriä asioita, tai häpäisemme Sughtaa, buktat rankaisevat meitä” vanha mies totesi tyynesti. Roth jatkoi: ”Uskomusten mukaan rituaalin päätyttyä suon jumala antaa muodonmuuttamisen lahjan rituaalin toteuttaneille. Jos tämä kaikki on totta…” Roth hiljeni hetkeksi pyörittäen toivottomana päätään, ”Se koituisi todennäköisesti meidän kohtaloksemme”. Mestarin lopetettua, keskustelu räjähti käsiin. Toimisiko rituaali? Miten ihmeessä he voisivat taistella salaseuraa vastaan, jos seuraan kuuluvat voisivat muuttua keneksi tahansa? Toiset totesivat legendan hölynpölyksi ja salaseuran jäsenet mielenvikaisiksi. Toinen puoli salista muistutti, että ei kukaan ennen uskonut epäkuolleisiin barbaareihinkaan, mutta niin vaan pimeyden jumala Tarkh oli nostanu Takharin joukkoineen Plausta vastaan 30 vuotta aikaisemmin. Roth ja Jonar seurasivat yleistä hälinää jonkin aikaa kunnes Roth paukutti pöytää nyrkillään. Sali hiljeni kuin salaman iskusta. ”Kokous on päättynyt”.
Päivän valjetessa uhrin henkilöllisyys selvisi. Uhri oli Miratha niminen nuori nainen. Hänen isänsä tuli Rämeveljien kasarmille raivoamaan ja kiroamaan niin järjestön kuin heidän johtajansa Rothin. Miehet yrittivät lohduttaa uhrin isää parhaansa mukaan, mutta turhaan. Suru ja halu kostaa olivat ajaneet miehen mielenvikaisuuden reunalle. Hän hyökkäsi lohduttajiensa kimppuun, jolloin Menorini kolkkasi miehen. Välikohtauksen aikana Cervus oli huoneessaan. Istuen ikkunan äärellä hän poltteli piippuaan ja katseli kaupungin aukiolle. Kauppiaat pystyttivät kojujaan, leikkivät lapset juoksentelivat kaduilla ja huoltomiehet lähtivät jokapäiväisille korjauskierroksilleen. Aukion toisella laidalla Vilden temppelin edessä vanhurskaat väittelivät uskon asioista. Cervus tuhahti itsekseen. Maailma oli aivan kuin unohtanut viimeöisen tapahtuman. Kauhean hetken. Tuon hetken, kun Miratha kohtasi verisen loppunsa. Mitä jää jäljelle? Muutama sureva sukulainen, kun samaan aikaan maailma jatkaa, eikä eräs nuori nainen enää ole osa sitä. Cervus karisti synkät ajatukset mielestään ja rojahti punkkaansa, nukahtaen lähes välittömästi.
