 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Sinuna tiputtaisin edesmenneen-sanan vaimosta puhuttaessa pois. Jos tekstin lukija ei ole loppuun mennessä hiffannut, että päähenkilön puoliso on menehtynyt, ei asian mainitseminen auta enää tekstin loppupäässä. Alkuunhan sen voi toki laittaa, jos haluaa heti tarinan alkajaisiksi asian lukijalle terävöittää. Itse en mainitsisi asiaa ollenkaan. Joskus rivien välistä lukeminen on palkitsevampaa.
Sitten omia sanojasi lainaten: draaman kaari ja sanoma uupuvat. Vaikka se onkin vähän kurjasti sanottu. Nimittäin tekstin tekijä itse päättää, tuleeko tekstistä tajunnanvirtaa vai ryhdikäs rutistus. Jos tämän tekstin sanoma oli se, että suomalainen mies on avuton, eikä osaa näyttää tunteitaan, niin ok. Mutta se on klisee. Ja näin naiskirjoittajana (meitä taitaa olla täällä saitilla vain muutama, enkä ihmettele: täältä saa välillä aika ala-arvoista, alakoulumaista palautetta ammattikirjoittajakin) kannustan rikkomaan rohkeasti tätä stereotypiaa. Entäs jos se olisikin tällä kertaa vaikka äiti, joka ei osaa käsitellä tunteitaan ja on avuton?
Teknisen kirjoittamisen yksityiskohtiin en jaksa edes mennä. Siitä ei ole kirjoittamisessa muutenkaan kyse. Kirjoittamisessa on kyse luovuudesta. Sulla on sana hallussa ja osaat kirjoittaa vakavasta aiheesta kunnioittavalla ja herkällä tavalla. Se on sun lahja.
