 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Huh! Novellissasi on kutkuttavan kärjistetty asetelma, minkä vuoksi sain novellistasi aluksi hyvin viihteellisen käsityksen. Asetelmasta mieleeni tulivat lähinnä vanhan kansan arvoitukset. Lukiessa novellista paljastui kuitenkin monta syvällistä kerrosta.
Ensinnäkin kiinnitin huomiota mielikuvituksellisiin kielellisiin valintoihisi. Muun muassa katosta roikkuvaan lamppuun ja itsemurhaan viitattiin novellissa monilla kekseliäillä ilmauksilla, mikä teki lukukokemuksesta antoisan. Mielestäni nimitykset eivät olleet teennäisiä, vaikka pistivätkin silmään lukiessa ja veivät ehkä hieman liikaa huomiota juonenkululta. Kielenkäyttöä novellissa voisi verrata temppuiluun jalkapallo-ottelussa; toki yleisöä voi viihdyttää hienoilla pallokikkailuilla, mutta ne eivät kuitenkaan saisi hidastaa maalien tekoa liikaa.
Tarinassa oli kiehtovia yksityiskohtia ja esimerkiksi tuo nuorallatanssijan tarina oli filosofisesti niin oivaltava, että siitä voisi mielestäni kirjoittaa kokonaisen romaanin. Toisaalta tässä novellissa on niin paljon sirpaleisia filosofioita, että lukijan on vähän väliä pysähdyttävä pureskelemaan lukemaansa. Kun syvällistä sanomaa tulee hirveällä vauhdilla, lukukokemuksesta tulee hieman vaivalloinen. Toisaalta samasta syystä novellisi voi lukea monta kertaa ja oivaltaa aina jotakin uutta.
Vähän turhaa novellissa oli mielestäni käydä läpi yksitellen jokaisen henkilön itsemurha, sillä hirttotapahtuman toisto ei mielestäni lisännyt novellin sanoman painoarvoa. Toisaalta hirttäytyvien henkilöiden elämäntarinoiden tiivistäminen toi novelliin sivuteemoja ja antoi lisää sitä pureskeltavaa.
Kun luin novellisi viimeisen kappaleen, petyin ensin valtavasti. Olin odottanut novellilta jotakin syvää (ja ehkä pessimististä) sanomaa ihmisluonnosta ja ihmiselämän tarkoituksettomuudesta – lopun idealistinen romanssi raivostutti minua. Sitten hetken pohdiskeltuani ymmärsin, että oikeastaan viimeinen kappalehan on erittäin mielenkiintoinen filosofinen väite. Itse ymmärsin sen niin, että ihmisten toisilleen antama ja toisiltaan saama rakkaus on tavallaan elämäntarkoitus. En ehkä itse allekirjoita tätä teesiä (voi olla myös että en vain ajatellut sitä ihan loppuun asti), mutta tuot sen esille taidokkaasti ja turhia alleviivaamatta, mikä on upeaa.
