 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Hei haterain!
Arvioin äsken tuota toista kirjoitustasi. Jos vertaan tätä tekstiä siihen, tässä on joitakin samoja asioita, joihin kiinnittäisin huomiota. Kappalejako on yksi. Se helpottaisi lukemista. Myönnän, että itsekin unohdan sen välillä omista teksteistäni, eli en sano korkealta mitään huomioitani.
Osaat kyllä ilmaista itseäsi kirjoittamalla hyvin, sen huomaa kyllä. Kieliopillisesti teksti on luettavaa, lauseet lyhyitä, välillä ehkä turhankin "iskeviä" lyhyydessään. Tosin tekstin sisältö on tunnepitoinen, hiukan uhitteleva ja puolustautuva, joten lyhyet lauseet tukevat sitä tunnetta.
Tämäkin teksti on päiväkirjatyyppistä, omaa itseään kannattelevaa ja rohkeutta etsivää. Sen sisältö on itselleni hyvinkin tuttua. Samoja ajatuksia olen pyöritellyt omassa päässänikin tiettyjen ihmisten kohdalla ja myös ihan itseni kohdalla, ja kirjoittanut sen seurauksena useita tekstejä muureista ja naamioista.
Tekstissä näkyy ja on luettavissa ihan selkeästi surua toisen puolesta ja omastakin puolesta. Mutta hienointa on tekstin ensimmäinen lause, joka on tavallaan kai syy tekstin kirjoittamiseen. "Anteeksiantaminen ei ole heikkojen hommaa". Eipä todellakaan ole, se on hyvin sanottu.
Kirjoittaja on päättänyt antaa anteeksi, mutta samalla antaa ymmärtää tekstin kautta, että siinä on tekemistä. Vastassa on aikamoinen "vonkale" kesytettäväksi. Mutta voimmeko me kesyttää tai muuttaa toista? Emme voi, eikä kirjoittajakaan siihen usko, mutta haluaa näyttää esimerkillään tietä sille toiselle, joka epätoivoisesti huutelee muurinsa ja naamionsa takaa. Viimeinen lause kuvastaa itselleni sitä, että kaikkia muureja ei ehkä voikaan murtaa. Täytyy vain hyväksyä se mikä on.
Kiitos tästä kirjoituksesta. Minusta on ihana lukea tällaisia pohdiskelevia tekstejä. :)
