 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Hei Teggu!
Ensimmäisen lukukerran jälkeen päällimmäiseksi tunteeksi novellistasi jäi suru ja lohduttomuus, Saran yksinäisyys ja epätoivo, kuka pitää hänestä huolta? Novellin otsikko herätti silti toiveikkuuden siitä, mistä Sara löytäisi elämäänsä lohdutuksen. Ensin lohdutus tuntui tulevan suloisesta kanista. Sitten vanhempien kohtaamisesta unessa. Mutta novellin loppu tarjosikin lukijalle kolmannen lohdun mahdollisuuden.
Novellin alkutilanne sai minut lukijana jälleen toteamaan, miten nopeasti elämä saattaakaan muuttua. Ihmiset elävät arkisissa tilanteissaan ja yhtäkkiä kaikki onkin toisin. Tuollainen luonnollinen alkutilanne synnyttikin tarinaan todentuntuisen jännitteen, miten Saran nyt käy?
Tarinasi etenee luontevasti ja teksti on uskottavaa. Se on sopiva sekoitus tositapahtumilta tuntuvaa kerrontaa ja fantasian maailmaa. Saran tunnetiloja kuvatessasi, käytät hyviä metaforia kuten esimerkiksi autio koulunpiha, lehdettömät puut sekä sade. Hyvää kuvausta löytyy myös tekstin loppupuolelta, Saran kulkiessa kanin kanssa yhä syvemmälle metsään. Siinä kuvaat kauniisti Saran silmien avautumista metsälle. Yhtä kaunista on Saran metsässä kokema vanhempien läheisyys. Metsä on meille suomalaisille rauhoittumisen ja akkujen lataamisen paikka. Luonto hoitaa ihmistä. Tekstin kappale luo juuri tuollaisen tunnelman.
Olit onnistunut rakentamaan lukijalle oivallisen yllätyksen novellin puolivälin paikkeille. Siinä Sara lukee ensin sisäoppilaitoksen kirjeen ja ryhtyy heti sen jälkeen pakkaamaan. Yllätyksekseni hän ei pakannutkaan sisäoppilaitokseen lähtöä varten. Vasta kun Sara etsi reppuunsa säilykkeitä, aloin epäillä. Hauska koukku lukijalle!
Voisit kuitenkin, mielestäni syventää novellia. Nyt teksti kulkee aika ajoin tapahtumien pinnalla. Voisit novellin jatkokäsittelyssä avata ja tarkentaa esimerkiksi tilannetta, jossa Sara miettii hyviä muistoja, joita on kokenut vanhempiensa kansa. Lukijana olisin halunnut tietää, mitä ne olivat. Myös naapurin käynti, tekstin alkupuolella, vaikutti ylimalkaiselta. Mieti, voisiko hänen käyntinsä sävyä tummentaa? Voisiko siihen tuoda jonkin syvemmän merkityksen kokonaisuuden kannalta? Nyt käynti jäi vähän irralliseksi. Samoin minua hämmensi tilanne, jossa Sara totesi ettei ollut hakenut postia moneen päivään. Kuitenkin pöydällä odotti jo kirje sisäoppilaitoksesta. Näitä kohtia tarkentamalla saat realistisuutta sekä uskottavuutta tekstiin.
Käyttäisin myös kirjoittamiesi/näyttämiesi asioiden sitomista tekstiin enemmän. Esimerkiksi novellin alussa, kun Sara siirtyy opettajan pyynnöstä käytävälle. Miten käytävässä olevat oppilaiden kuvaamataidon työt tukevat tekstin teemaa? Mikä tarkoitus niillä on? Nyt ne tuntuvat jäävän kuin ilmaan, sillä jatkossa niitä ei sidota uudelleen tarinaan. Onhan sanottu, että jos näytelmän lavastuksessa on haulikko seinällä, tulee sillä ampua ennen puoliaikaa. Eli jos näytät jotain, perustele sen näyttäminen myöhemmin.
Tarkista myös vielä joidenkin sanojen oikeinkirjoitus, esimerkiksi enään → enää, sydämmestä → sydämestä. Mieti myös voisiko esimerkiksi ”alkaa puhumaan” korvata sanalla puhuu tai ”alkaa muodostua” sanalla muodostuu.
Kerrot novellissasi hyvinkin yksityiskohtaisesti Saran toimia. Joissain kohdissa se toimii hyvin, varsinkin napakassa kerronnassa, jonka osaat. Kirjoittaja voi myös toisinaan miettiä, tarvitseeko lukijalle kertoa kaikkea suoraan. Mielestäni osan asioista voi, ja joskus jopa pitääkin jättää kertomatta. Lukijalle saa antaa hieman pureskeltavaa :)
Kaikenkaikkiaan novelli oli tunteikkaasti kerrottu ja ajatuksia herättävä. Itse pidän tarinoiden nopeasta temmosta, joten minulle tekstin pituuskin oli mieluinen. Jatka ehdottomasti kirjoittamista!
T:Sanna-Leena
