Moikka J. Sulkamo!
Jännittävä ja ajatuksia herättävä kirjoitus! Hyvä miljöö ja kerronta!
Toistosta ja ilmaisusta.
"Odottamista ja epävarmuutta. Epävarmuus vuorotellen varmuuden kanssa.".
Ajatukseni:
"Odottamista ja epävarmuutta, joka vuoroin vaihtelee varmuuden kanssa.".
tai
"Odottamista. Epävarmuutta ja varmuutta.".
Eli älä tyydy siihen, mitä saat ensin kirjoitettua.
Vältä kaunokirjallisessa kerronnassa kolmoispisteitä, caps lockia, sulkeita ja lainausmerkkejä. Noista ainoastaan kolmoispisteitä voi käyttää...dialogissa :D
"Se oli yksi viimeisistä kerroista kun keskustelin Annan kanssa.".
Miksi yksi viimeisistä? Miksei vain viimeisiä tai viimeinen?
Homma jää kesken. Prkl. Miksi niin? Lukijana minua harmittaa, että kirjoittaja, tarinan kertoja, antaa jotain, mutta ei kaikkea. Tarinan voi lopettaa "kesken", mutta lukijalle täytyy antaa tarpeeksi viitteitä. Tai no...ei tarvitse, sillä kirjoittajana voit tehdä mitä haluat, mutta silloin kannattaa todella miettiä miksi haluaa edes kirjoittaa. Itse koen, että kirjoittamisen tarkoitus on antaa ihmisille elämyksiä.
Puhut jumalan löytäneestä merimiehestä. Vihjaat myrskystä ja odotuksesta. Kerrot yt neuvotteluista ja kadonneesta suunnasta. Annat ymmärtää, että takaisin ei olla tulossa. Ja sitten...mitä sitten tapahtuu. Löytyy suunta ulapalle. Ei mitään muuta. Suunta myrskyn silmään...ei mitään muuta. Pelkästään esimerkiksi seuraavanlainen lisäys olisi jo antanut paljon: "Aallot nousevat jylhinä edessäni, salamat piiskaavat mustana vellovaa merta ja tuuli yltyy. Heiveröinen veneeni heiluu luonnon armoilla, mutta minä tiedän, että suuntani on oikea. Tiedän, että se mitä haluan, on lähellä. Jumalani kuva piirtyy veneeni yli pyyhkäisevään aaltoon.".
Tuo antaa kuvan, että henki lähtee, mutta kun kirjoitit merimiehestä, joka oli kohdannut jumalan, annat mielikuvan, että päähenkilö hakee samaa. Eli jääkö hän sittenkin eloon? Löytyykö jumala? Herääkö hän rannalta? Mitä mitä mitä???!!!
Pidin kirjoittamastasi, mutta loppuratkaisun puuttuminen raivostutti.
Kiitos!