 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Moikka taas Lil Sparrow!
Ahdistavan tunkkainen tunnelma, jonka laukaiset suruksi. Mainiota! Hyvin mietitty ja kirjoitettu! Tuohon latinajuttuun en osaa ottaa kantaa. Tiedän vain, että Numquam Cede - Älä koskaan luovuta! :D
"Puulla paneloidut seinät kohdistavat kaiken tyttöön ja kirjoituspöytään huoneen keskellä.".
Minkä kohdistavat? No kaiken, mutta mitä se kaikki on?
Ilmaisusta.
"Pehmeä matto, joka peittää koko huoneen lattian vaimentaa askeleet, jotka kuuluisivat, jos mattoa ei olisi.".
Tässä on jotain kankeaa. Liikaa lauseita, tarpeettomia lauseita.
"Pehmeä kokolattiamatto vaimentaa askeleet, jotka muuten kuuluisivat.".
Eli mieti virkkeet tarkkaan ja mahdollisimman sujuviksi.
Tuohon loppuun olisin hieman toivonut enemmän surua. Ilmaisut yhtäkkiä ja tosiaan latistavat tunnelmaa ja ovat pääsääntöisesti täysin turhia sanoja. Asiat harvoin tapahtuvat yhtäkkiä ja tosiaan on selittelevä täytesana. Jos mietit tuota kappaleen alkua ilman noita sanoja, niin ainakin minun mielestäni tunnelma on silloin surullisempi ja todellisempi.
Ja miksi maailma on jätetty kaikessa rauhassa? Miksei vain jätetty? Samaan täyttelyyn viimeinen lause.
"Heillä ei ole enää ketään muuta kuin toisensa.".
Ajatukseni: "Heillä ei ole enää kuin toisensa.".
Mielenkiintoista kuitenkin! Jos tämä olisi yksittäinen novelli, voisi kääntämisen yhteydessä olevaa taustoitusta jatkaa kuvailemalla lisää tytön elämää ja tekemisiä sekä vanhempia. Tavallaan käydä onnellista elämää läpi kääntämisen yhteydessä, kunnes lopulta, täysin puskista, otat vanhempien nirrin pois.
Kiitos!
