 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Joo näinhän se on. Itse en kummemmin sure tämän Navalnyin (vai miten se kirjoitetaan) kuolemaa. Hänhän sai just sen mitä hakikin, eli "marttyyrikuoleman". Itse hän vapaaehtoisesti palasi Venäjälle vaikka tiesi että pitkä vankeus surkeissa oloissa odottaa, ja luultavasti myös ennenaikainen kuolema.
Ehkä hän laski että hänen kannattajansa saavat hyvinkin pian vallankumouksen aikaan ja sitten hänet vapautetaan ja kannetaan riemusaatossa Moskovaan presidentiksi.
Äijäpaha laski väärin, ja kohta hänen leskensäkin menehtyy pienessä sievässä "onnettomuudessa".
Joo ei, en minä tätä typerystä sure, suren niitä satoja Ukrainan lapsia ja naisia jotka Venäjä on murhannut, ja tulee vielä murhaamaan.
| 1 kohdetta - näytetään 1 - 1 |
Järjestys
|
| 1 kohdetta - näytetään 1 - 1 |
Luettuani kommenttisi mietin, surenko minä tapausta tai itse Navalnyin kohtaloa? Monellakin tavoin tapaus on surullinen, mutta ensisijaisesti surettaa todella tuo venäjän nykytilan suora vaikutus Ukrainaan ja sen kansaan.
Miksi Navalnyi halusi palata venäjälle, vaikka hyvin todennäköisesti tiesi mitä tuleman pitää? Sitä voi tietysti pohtia ja löytää olettamuksia syihin. Ehkä hänelle jopa luvattiin jotain, jonka perusteella hänet saatiin palaamaan ja Kremlin kontrollin alle. Lupaus ei tietenkään koskenut niitä "vielä tekemättömiä rikoksia" joista niitä tuomioita sitten tuli. Ehkä hän ei itsekään ymmärtänyt täysin venäläistä todelisutta.
Tuntuisi vaikealta käsittää sitä että hän tiedosti tulevan ja silti palasi.
Niin, otat esiin myös näkemyksen Navalnyin lesken tulevasta kohtalosta. Tuo on hyvinkin todennäköinen tulevaisuudenkuva. Venäläisillä toisinajattelevilla on joku kumma taipumus käydä uhkarohkeasti kurkkimassa korkeitten rakennusten ikkunoista.
Lähdin kirjoittamaan mielipidettä " Luonnollinen kuolema venäjällä" teemasta lähinnä naapuimaan täysin järjettömältä vaikuttavan vallankäytön nostattamien ajatusten pohjalta.
Jo vuosia, vuosia sitten kiinnitin huomiota venäläiseen johtamistapaan, joka mielestäni oli kuin suoraan jonkun suuren rikollisjärjästön toimintamallista. Länsimaissa vielä liputettiin "taloudellisen yhteistyön vaikutuksesta syntyvän rauhanomaisen rinnakkaiselon puolesta".
Todennäköisesti Kremilssä suunniteltiin näitä nykyisiä toimia jo silloin. Mahdollisesti laskettiin energiariippuvaisen länsieuroopan sopeutuvan "suuren ja mahtavan" valtapyrkimyksiin kovin helposti.
Näyttää siltä ettei suunnitelmat aivan niin helposti toteutuneetkaan, koska Ukraina ei antautunut miehitykseen lähes vastarinnatta. Saman koki aikoinaan neuvostoliitto hyökättyään Suomeen.
Nykyinen tilanne surettaa ja surettaa myös se, kuinka hampaattomaksi läntinen demokratia on osottautunut.
Kauniita puheita ja suuria lupauksia kyllä viljellään, mutta siihenkö kaikki sitten jääkin? Aseellista ja taloudellista tukea annetaan sen verran, että Ukraina pystyy jatkamaan vastarintaansa, mutta rajataan apu siihen ettei maahantunkeutujan takaisin työntämiseen riitä voimia. Odotetaanko jotain ihmettä, joka ratkaisee tilanteen niin ettei siihen tarvitse enempää panostaa?