Review Detail

Kiitos.
Melkeinpä itkin.
Olen itse ollut aina kiusattu, mutta yläasteen kahden viimeisen vuoden aikana se on loppunut (kiitos Herralle siitä), ja olen alkanut pikkuhiljaa avautumaan.
Minua kiusattiin juurikin sen takia, että käytin hameita - ja käytän joskus edelleenkin - ja olin muutenkin juuri sellainen ERILAINEN, joka tuntuu olevan uusi synonyymi sanalle syöpä.
Poika, luokkalaiseni, joka kiusasi minua seiskaluokalla, oli todella törkeä, ja pelkäsin ja inhosin häntä niin paljon, että haaveilin salaa lyöväni äijältä nenän sisään :p (en kumminkaan tehnyt niin, olenhan siisti nuori nainen XD).
Pukeuduin mustiin, ketjuihin ja istuin luokan perällä. Pelotti sanoa oma mielipiteensä. Ja sitten, yhtä päivänä, äiti tuli koulunjälkeen ja käytiin kansliassa sanomassa, että meikää kiusataan.
Oli seuraavana päivänä sillä nimeltä mainitsemattomalla kiusaajalla köntsät housussa ;p
Anteeksi piti pyytää opettajien edessä ja kätellä, ja vaikka se olikin tosi teennäistä, se helpotti. Tieto, ettei kukaan enää kontrolloinut elämää.
Itketti ilosta, kun poika siirrettiin erikoisluokkaan.

Olen päässyt siitä aika hyvin yli, ja osaan olla oma itseni ainakin suurimmilta osin. Kuuntelen tällä hetkellä paljon Nightcorea ja olen kiinnostunut yliluonnollisista kirjoittamismielessä, ja haluan tulla kirjailijaksi. Kiusaaminen ei loppujen lopuksi enää ollenkaan rajoita minua.
Ainakin luokkatoverini ovat sitä mieltä... matikannumero oli tippua seiskaan, koska pälätän tunnilla XD...
Ja nyt olen todennutkin, että kiusaajani on aika söpö... Mutta mitään vakavampaa ei ole tiedossa... :p (sain muuten tietää, että hän oli ihastunut minuun, eikä osannut osoittaa tunteitaan muuten kuin kiusaamalla. Olen antanut anteeksi.)

Joten kiitos tästä tekstistä