Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

Review Detail

 
 
Betoniprofeetta, osa VII 2015-06-02 17:57:54 Alapo80
Arvosana 
 
3.5
Alapo80 Arvostellut: Alapo80    June 02, 2015
#1 Arvostelija  -   Kaikki arvostelut

Moikka Bradley!



"...kahlitsemiseen tarkoitettu vyö.".
Onpas raskaasti kirjoitettu. Kävisikö pelkkä kahlevyö?

Elävöitä hieman tilanteita. Kerrot paljon, että minut vietiin sinne ja sitten tehtiin niin ja sitten näin. Annan esimerkin.
"Vartijat saattavat meitä jonossa. Paljon muita vankeja näkyy.".
Ajatukseni:
"Vartijat saattavat meitä jonossa, ja muut vangit katselivat meitä naureskellen ja pilkaten.".
Eli sen sijaan, että vangit vain näkyvät, on hyvin kuvaavaa kertoa, kuinka muut suhtautuvat tulokkaisiin.

Älä keskeytä kerrontaa liian pitkällä kuvailulla. Sinulla on selvästi selkeä mielikuva vartijoista, mutta lukijalle ei aivan kaikkea tarvitse selittää. Ainakaan pitkästi.
"Poliisivankilan vartijoilla on harmaat ja melko löysät haalarit, joissa on heijastinnauhat. Vähän niin kuin jonkin kaupallisen vartiointiliikkeen vartijoilla. Vankilan vartijoilla sen sijaan on pikimustat, hyvin istuvat univormut. Ne ovat jonkinlaista kiiltävää kangasta kauttaaltaan. Olkapäissä ja kyynärpäissä on jonkinlaiset pehmusteet, jotka erottuvat erilaisella materiaalilla. Samoin haalarien säärissä on pehmusteet, jotka ulottuvat aina polviin asti. Vartijoilla on lisäksi järeän näköiset saappaat, ja varustevyöt, joilla on samankaltainen varustus kuin poliisivankilan vartijoilla. Vankilan vartijoilla on myös heijastinnauhat lahkeissa ja hihoissa, ja sekä rinnassa että selässä lukee valkealla ”VARTIJA”. "
Annan vaihtoehdon:
"Poliisivankilan vartijoilla oli harmaat löysät haalarit, joissa oli heijastinnauhat. Vankilan vartijoilla sen sijaan on hyvin istuvat kiiltävänmustat univormut, joissa on pehmusteet polvissa, säärissä ja kyynärpäissä. Saappaat ovat paksut ja varustevyöt samanlaiset, kuin poliisivankilan vartijoilla. Rinnassa ja selässä lukee valkealla ”VARTIJA”."
Eli onko väliä onko heijastinnauhat? Mieti tarkkaan mitä haluat lukijalle kertoa ja onko se, mitä haluat kertoa, pakko kertoa. Tässä kerronta ja uusi tilanne keskeytyy mielestäni kohtuuttoman pitkään kuvailuun.

Mainitsin jo viimeksi tuon jonkinlainen - sanan käytöstä.
"...jonkinlaisella pampulla...".
Miten tämä eroaa pampusta, jolla voi antaa sähköiskuja? Eikö jonkinlainen pamppu ole musta pötkö? Onko jonkinlainen kiero? Neliskanttinen? Pyöreä? Ovaali? Miksei se vain voi olla pamppu, jolla voi antaa sähköiskuja?

Turhan kirjoittamiseen vielä.
"Menemme sisään harmaasta metallisesta ovesta, jossa ei lue mitään.".
Jos ovessa ei lue mitään, niin miksi se täytyy kertoa? Jos siinä lukisi jotain, niin se kannattaisi kirjoittaa, sillä muutoinkin lukija ymmärtää, että se on harmaa ovi.

Lausejärjestyksestä.
"Seuraavana päivänä menen suoraan Paulin selliin, kun ovet avataan, ja vangit päästetään liikkumaan.".
Ajatukseni:
"Seuraavana päivänä, kun ovet avataan ja vangit päästetään liikkumaan, menen suoraan Paulin selliin.".

Tämä on mielenkiintoinen tarina! Juoni kulkee kivasti, joskin se hitusen jää kaiken kuvailun taakse. Pohdit hyvin ihmisen ajatuksia, kuten kuolemantuomion laillisuutta ja hyväksymistä sellaisen näkökulmasta, joka on sen kohteena.

Hitusen enemmän olisi juoni voinut kulkea eteenpäin.

Kiitos!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review

Kommentit

Powered by JReviews
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS