Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

Review Detail

 
Jahti Hot
 
Jahti 2020-05-12 16:02:39 Mellu
Arvosana 
 
3.5
Arvostellut: Mellu    May 12, 2020

Erityisesti alussa kuvailet ympäröivää lumista maisemaa ja miehen kulkua taitavasti ja eläväisesti. Tämä tempaa mukaansa ja auttaa uppoutumaan tarinaan nopeasti. Tarina alkaa hyvin realistisen oloisesti, vasta lopussa paljastuu jonkinlaisia fantasian piirteitä, joka luo mielenkiintoisen muutoksen tarinan tunnelmaan ja kulkuun.

Lauseenvastikkeita ja käänteistä sanajärjestystä löytyy tarinasta aika paljon. Ehkä näihin voisi tulevaisuudessa kiinnittää huomiota ja karsia jonkin verran? Myös muutamia kirjoitusvirheitä oli päässyt eksymään mukaan.

Itsellenikin jäi lopulta hieman hämärän varjoon muutama seikka. Kuka tai mikä oli jahdin kohteena? Lopussa miehen herätessä puhuttiin kenttälapiosta ja sammalikosta,eli oliko kyseessä siis ehkä uni? Muisto? Lukijalle on toki hyvä jättää arvailtavaa mutta ehkä olisin kaivannut vielä hieman tarinaa avaavia yksityiskohtia lopun tueksi.

Tarina on kaikkiaan mielenkiintoinen, unikuvamainen lukukokemus, josta huomaan kuvailun olevan ehdottomasti vahvuutesi. Kaikkea hyvää kirjoittamisen pariin!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review

Kommentit

Powered by JReviews
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS