Sandotir tiesi – tai luuli tietävänsä - jumaltarujen olevan vain antiikkista hölynpölyä, jota kääpiöistä vanhimmat kertoivat eteenpäin pelotellakseen pikkulapset pois Luuvuorelta, mutta hän sai silti kylmiä väreitä seistessään paikassa, jossa sadat muut olivat heittäneet rakkaimpia esineitään pohjattomaan kaivoon kauan aikaa sitten.
Kaukana hänen yläpuolellaan oli tähtien muodostama piiri, jonka keskellä loisti viimeinen, muita kirkkaampi punaisena hohtava valo.
”Olisivatko tarinat sittenkin totta?”
Tätä pätkää jos tarkoitat, kannattaa lukea katkelman yläosa. Tämä on myös vain pieni pala lopullisesta teoksesta.
