 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Moikka Lil Sparrow!
Hyvin kirjoitat! Miellyttävää ja sadunomaista. Kiehtova miljöö, ja jännittävällä tavalla tuot Annin mukaan pohjustukseen!
Pikkuisen turhan kirjoittamisesta.
"Hän näytti siltä kuin olisi kulkenut vuosikaudet samoissa vaatteissa pesemättä niitä siinä välissä kovinkaan usein.".
Ajatukseni:
"Hän näytti siltä, kuin olisi kulkenut vuosikaudet samoissa vaatteissa.".
Mielestäni tuo ei muuta vaadi. Lisäsin myös pilkun tuohon ennen kuin konjunktiota, sillä se erottaa päälauseen sivulauseesta.
Ja samaan liittyen.
"Vilhelm, tuttavallisemmin Ville, ei tosiaan rypenyt rahassa.".
Miksi sana tosiaan? Normaalisti, kun puhun jostain asiasta, hairahdun sivuraiteelle ja palaan takaisin alkuperäiseen asiaan. Silloin käytän sanaa "tosiaan". Kun kuitenkin ensikerran puhut varallisuudesta, niin tuota ei tarvita. Ja nyt jos väität, että vaatteiden kuvailu viittasi rahaan tai sen puutteeseen niin "Ysk...bullshit...äisy"! :D Mies voisi siinä tapauksessa olla myös rikas ja niin pihi, että säästelee pesuainetta. Ja tottahan rikaskin voi klapia vuolla.
Kun kirjoitat imperfektissä, olet päässyt tiettyyn pisteeseen, jonka jälkeen palaat ajassa takaisin, niin se täytyy kirjoittaa pluskvamperfektissä. Annan esimerkin.
"Vilhelm tapasi Annin ensimmäisen kerran kahdeksantoista vuotta sitten.".
"Vilhelm oli tavannut Annin ensimmäisen kerran kahdeksantoista vuotta aikaisemmin.".
Tämä on hitusen outo.
"Annilla oli tuollaiset yönmustat silkkiset hiukset, joita ylsivät lanteille saakka.".
Mahdoitko tarkoittaa, että tuolloin? Vai kuvailitko vain? Mielestäni liittyi lupautumiseen? Jolloin se tuolloin kuuluisi asiaan, mutta jos ei, niin sitten sana tuollaiset pois, niin virke on jälleen tolkullinen :D
Ehkä olisit hivenen voinut avata vielä tuota ääntä päässä, sillä äänet hänen päässään häiritsevät minua! :D
Kiitos!
