 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Moikka Tomjan!
Sinulla on erikoinen tapa kirjoittaa. Erikoinen niin hyvässä, kuin pahassakin :D Tarina on hyvin luotu ja miljöö mielyttävä ja todentuntuinen!
Alku on hyvä! Ensimmäinen lause erityisesti, mutta hieman latistat sen loistoa.
Kirjoitat: "Juostessaan yhä kiivaammin takaa-ajajiaan pakoon hänen jalkansa alkoivat vuotaa verta. Yhä juostessaan hän alkoi tuntea kipua jäsenissään.".
Tuo yhä sanan toisto luo liiallista samankaltaisuutta, joka saa hyvin alkaneen tilanteen tuntumaan pitkitetyltä.
Ajatukseni: "Juostessaan yhä kiivaammin takaa-ajajiaan pakoon, hänen jalkansa alkoivat vuotaa verta ja hän tunsi kipua jäsenissään.".
Käytät melkoisen paljon lauseenvastikkeita, eli juostessaan, lentäessään, tehdessään jne. Se ei ole aina pahasta, mutta liikaa niitä ei kannata käyttää. Annan esimerkin.
Kirjoitat: "Viimein pysähtyessään erään lammen juurelle, katsoessaan suureen kuusikulmaiseen kiveen, jonka halkeamasta kasvoi noin 5 kesäinen omenapuu, hän ymmärsi olevansa turvassa.".
Ajatukseni: "Viimein hän pysähtyi erään lammen rannalle ja katsoi suureen kuusikulmaiseen kiveen, jonka halkeamasta kasvoi noin viisi kesäinen omenapuu, hän ymmärsi olevansa turvassa.".
Lauseenvastikkeen kanssa ei myöskään tule yleensä pilkkua. Eli mies pysähtyi, kun näki poliisin tai mies pysähtyi poliisin nähdessään. Lisäksi korjasin tuon 5 viideksi, sillä mielestäni kaunokirjalliseen teksitiin eivät numerot kuulu.
Nuo kolmoispisteet sopivat selkeän ajatuskatkon kuvaamiseen dialogissa, mutta muutoin ne ovat mielestäni tarpeettomia.
Kirjoitat: "Tähtien katselu tuntui kuin… kuin olisi...".
En näe syytä tuolle toiselle kuin sanalle. Annan esimerkin milloin noita kolmoispisteitä voisi käyttää.
- En minä tiedä, poika murahti vältellen äitinsä katsetta. - Se oli...se oli joku toinen poika, mutta en minä sitä tuntenu.
Myös tuo capslockin kanssa kirjoittaminen on kaunokirjallisuudessa tarpeetonta. Pelkkä huutomerkki esimerkiksi sanan Hah! perässä riittää.
Dialogin ja kerronnan raja on tavassasi kirjoittaa todella häilyvä. Toivoisin siihen hieman selkeyttä. Parissa kohdin sekoitin, että Colinger ja poika olisivat sama henkilö.
Annan esimerkin.
"Kuka olet kysyi Ni´rod peläten vastausta. Olen äitisi ja nyt olen palannut kertomaan sinulle synnyintarinamme ja kohtalosi.".
Ajatukseni:
- Kuka olet, kysyi Ni´rod peläten vastausta.
- Olen äitisi ja nyt olen palannut kertomaan sinulle synnyintarinamme ja kohtalosi.
Tuossa on myös sanajärjestysvirhe, eli Ni'rod kysyi ei kysyi Ni'rod, mutta se on pikkujuttu. Mielestäni tuossa dialogi on selkeämpi, eikä tarvitse miettiä kuka milloinkin puhuu.
Ai joo, miksi muuten Ni'rod pelkäsi vastausta? Pelkäsikö hän naista? Mielestäni hän on tilanteessa enemmänkin utelias kuin pelokas. Anteeksi, että nillitän :D
"Ni´rod juoksi. Juoksi kuin tuulispää majalle.".
Yleensä kritisoin toistoa, mutta tässä tuon sanan juoksi toisto on mitä mainioin! Hyvää työtä! :D
"Juostessaan yhä kiivaammin hän repi paitansa. Yhä nopeammin juostessaan hän tunsi kivun. Kiihdyttäessään nopeampaan juoksuun, hän tunsi helpotusta.".
Tässä toistoa taas on liikaa. Korjaan hieman.
"Juostessaan yhä kiivaammin hän repi paitansa ja tunsi kivun, mutta kiihdyttäessään edelleen, hän tunsi helpotusta.".
Eli sama asia, mutta ilman lukuisia juoksi sanan variaatioita ja turhaa toistoa.
Hieman mielestäni tarina jäi sinänsä vaiheeseen, että syyt jäivät vielä hivenen pimentoon. Kerrot kyllä muinaisesta eroamisesta ja lisääntymisistä ihmisten kanssa, mutta jäin miettimään pystyikö Ni'rod muuttumaan jälleen ihmiseksi halutessaan vai oliko hän ikuisesti sorkkaeläin.
Yhtä kaikki. Mielenkiintoinen tarina, jonka loppuratkaisua ei missään vaiheessa osannut ennäkoida tai aavistaa. Hyvä rakenne ja hyvin mietitty aihe!
Kiitos!
