 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
| 1 kohdetta - näytetään 1 - 1 |
Novelli kuvaa takaa-ajoa erämaan halki. Mies hiihtää hankeen jääneiden jälkien perässä aikaa vastaan. Aurinko on laskemassa, ja pian jälkien seuraaminen on mahdotonta. Niinpä jahti uhkaa katketa, jos mies ei saa saalistaan kiinni ennen pimeää. Ympäristö heittää esteitä miehen eteen yhden toisensa jälkeen: korkean harjun, arvaamattoman louhikon, hyisen joen ja hangen peittämän risukon. Nämä antavat minusta novellille hyvän rakenteen.
”Jahdissa” jännite käynnistyy jo novellin nimessä. Se lupaa toiminnalle suunnan ja herättää kysymyksiä heti alussa: Mitä mies seuraa? Miksi hänellä on kiire? Yhä tuoreemmiksi muuttuvat jäljet lupaavat ratkaisua. Takaa-ajon kiihkeä tunnelma välittyy hienosti miehen rimpuilusta ja epätoivosta. Hän väsyy, hikoilee ja palelee. Hänen ajatuksensa eivät karkaa välittömästä nykyisyydestä kuin ennakoimaan kaatumisen synnyttämää mustelmaa.
Minusta myös miehen ja ympäristön välinen suhde toimii hyvin. Näköaisti hallitsee tapansa mukaan, mutta kylmä ja kuuma tuovat toimintaan lisäksi voimakkaasti tuntoaistin. Mies reagoi ympäristöönsä. Vaikka hiihtäjä ei maistaisi verta suussaan harjulle kiivettyään, kerronnassa voisi olla tilaa tuoksuille tai ainakin äänille. Ensimmäisen virkkeen jälkeen emme kuule mitään ennen loppua. Kun on aivan hiljaista, erottuvat aivan pienimmätkin äänet. Kenties riitteet rapisevat, sukset suhisevat, jäätyneet vaatteet kahisevat, kiväärit kolisevat tai oksat piiskaavat.
* * *
Jos novellin ensimmäiset kappaleet antavat lukijalle lupauksen tarinan lajista ja suunnasta, niin paikoin kertoja kiertää lupausta. Jäljet paljastuvat ”eläimen” jättämiksi vasta viidennessä kappaleessa. Jos oikein ymmärrän, mies tietää seuraavansa metsästyskoiraansa, mutta lukijalle tämä paljastuu vasta lopussa. Tiedon panttaaminen synnyttää mysteerin, mutta käänne maistuu keinotekoiselta. Jos lukija olisi miehen seurassa, hän tunnistaisi jäljet vähintään koiraeläimen jättämiksi, eikä esimerkiksi hirven tai karhun. Jäin tässä kohden miettimään, mitä vainua koira seurasi? Vai ymmärsinköhän tämän väärin?
Samaan tapaan vasta viidennessä kappaleessa kuvaan astuva kivääri nostaa tarinan panoksia. Se sitoo tarinan moderniin aikakauteen — siihen asti vain sarkatakki kertoi maailmasta metsien takana. Jos lukija olisi ollut miehen seurassa, hän olisi huomannut kiväärin heti suolla. Minusta aseen voisi esitellä aikaisemmin, koska nyt se maistuu yllätykseltä. Ehkä sen perä kolahtaa kivikkoon tai sen hihna tarttuu oksiin? Sitä ei kuitenkaan kannata jättää pois. Hiihtäjä korjaa hiertävää hihnaa moneen otteeseen, mutta kivääri pysyy selässä, kun hän lähestyy valoa. Lukija saattaa huomata, että nyt ei kyseessä ole aivan tavallinen jahti.
Minusta koiran käytös loppukohtauksessa on erinomainen. Sen kautta lukijan aavistukset tulevat vahvistetuiksi — tässä ollaankin tekemisissä kuoleman kanssa — mutta sitten kaikki onkin vain unta. Mitään ei lopulta tapahtunutkaan: mustelmaa ei tulekaan, eikä miehellä ei ollut missään vaiheessa oikeasti hiki, kylmä tai kiire. Jännitys ei ollut todellista, tai ehkä oli, emme tiedä. Tarinan lumous haihtuu tuottamatta palkitsevaa nautintoa.
Tarinoiden unet ovat vaikeita ja jakavat lukijakuntaa. Minusta unien harhat laimentavat tarinan, jos ne eivät tuo tarinaan jotain oleellista. Koska novelli loppuu heräämiseen, emme pääse näkemään, onko unella merkitystä, ennakoiko se jotain, onko syyllisyyden tunne syy vai seuraus. Itse miettisin vielä, tarvitseeko kaiken olla unta? Voisiko jahti ollakin totta?
Oli lopulta tarina unta tai ei, minusta novellin loppu tulee nyt lukijalle yllätyksenä, koska erämaa ja jäljet, joita mies näyttää seuraavan, ovat johdonmukaiset ja uskottavat ollakseen unta. Olisiko mahdollista antaa lukijalle jotain ennakkovaroitusta tarinan sävyn muutoksesta? Jokin kierteinen risukkoa, aurinkoa, riitteistä jokea tai maisemaa koskeva sanavalinta, kielikuva tai ajatus? Se voisi pitää lukijan valppaana kuin lipsuva suksi tai horjahdus ja ennakoisi tarinan sinksahdusta.
* * *
Minusta kerronta kärsii lauseenvastikkeiden käytöstä. Tehden-rakenne toistuu 47 kertaa tuottaen yksitoikkoisen rytmin. Sujuvassa tekstissä pitkät ja lyhyet lauseet vuorottelevat: on suoraa ja käänteistä sanajärjestystä ja vaihtelevaa rytmiä, listauksia, vaillinnaisia lauseita, kysymyksiä — tietysti tilanteen, tyylin ja kirjoittajan maun mukaan. Nyt aktiivista tekemistä hallitsee yksi lauserakenne. Minusta kerronta kestäisi myös lyhyitä, toteavia lauseita ja koristelemattomia tekemisen sanoja.
Mark Twainin tiedetään sanoneen: ”Adjektiivin nähdessäsi ota se kiinni ja tapa se.” Ohjetta ei tarvinne noudattaa orjallisesti, mutta adverbiaalien ja adjektiivien karsiminen tai siirtäminen terävämpien verbien tai täsmällisempien substantiivien vastuulle voisi tiivistää ja tehostaa kerrontaa. Jos käsi hikoaa kintaassa, kinnas on paksu. Toistuva määrätietoisuus särähtää.
Novelliin on sattunut muutama puoliharmiton ajatus- tai painovirhe. Kun lukija näkee jäljet ensimmäistä kertaa, ne ovat rivissä — siis kulkusuuntaan nähden vierekkäin — vaikka käsittääkseni jälkiä on vain yhdet. Hampaat lyövät varmaankin loukkua. Kivikon ”hampaat” voisivat paremminkin uhata jauhaa miehen kuin ahmaista hänet, tai sitten niiden välistä voisi avautua pimeä, kitamainen painanne. (Nyt huomaan, että hampaat toistuvat novellissa. En tiedä, mihin tätä voisi käyttää, mutta mies, koira ja kivikko paljastavat kukin hampaansa. Heillä on siis sama ilme.) Miehen pitäisi varmaan heilauttaa selkäänsä kivääri eikä hihnaa. Virtaus on yleensä pikemminkin vuolas kuin navakka. Myös vaskiportin erottuminen öisessä lumisateessa tarvitsisi jonkin selityksen.
Painovirheistä huolimatta ”Jahti” sisältää paljon herkullista sana-ainesta. Luonto miehen ympärillä hengittää sanastossa kaiken aikaa. Loppukohtauksen ruuhi ja sauvoja tuovat herkullisen myyttisen ulottuvuuden, vaikka minusta se tulee hieman yllättäen. Voisiko miehen havainto tuoda vihjeen tai kaksi esille jo aiemmin? Pienikin vihje voisi lisätä pimenevään erämaahan sopivaa vierautta tai outoutta. Minusta harjulle nousu ja sieltä aukeava maisema tuo hyvin takaa-ajoon pienen hengähdystauon. Miehen katse kiertää omia jälkiään pitkin takaisin nevalle. Korkealla harjulla ollaan hetken aikaa tapahtumien yläpuolella. Olisiko tässä mahdollista vihjata, mistä mies on tulossa ja minne hän on menossa — fyysisesti ja henkisesti? Tunteeko mies seudun? Tietääkö hän, mitä on edessä?
| 1 kohdetta - näytetään 1 - 1 |
