Suru on kuollut
siitä on niin kauan
ettei enää muista
Oksa kouristelee irti rungosta
liian väsynyt pitämään kiinni
Sylistään viimeinen verso kohti taivasta
jonka puhtaan peittää ruoste
jonka puhtaan peittää
ruoste
Suru on kuollut
koska siitä on niin kauan
ettei enää muista
miltä tuntuu koskettaa
miltä rantaan tuleva aalto tuoksuu
Se alkoi verta vuotavana haavana
itkuna keskellä yötä
paisteena,
joka ei loppunut
Käsi hakee toista
aamulla kun herää
puristaa omaansa
kiinni
ja niin kuin ilma
joka kiertää kehää
ja niin kuin sade
joka kuivattaa
ihon kovaksi
kuoreksi
Seisoo viimeinen ajatus
ennen kuin päästää irti
minusta.
Suru on kuollut
koska siitä on niin kauan
ettei enää muista
että kuun takana
on aurinko.
---------
heikkiojanpera.blogspot.fi
