En ole ennen laittanut tänne runoja, enkä hirveästi niitä luekaan. Kokeilen nyt kuitenkin sellaisenkin jakamista. Oikeastaan tämä on laulun sanoiksi tehty.
Yksin kuljen
Halki tän pimeyden
Päämäärää vailla
Katoan yöhön
Monettako kertaa
Kierrän saman maiseman
Vältän muiden katseet
Ei valo näe pimeään
Musta on maa kuin kuuton yö
Päivänkoitto sieluani syö
Mun kulkuani ei kukaan todista
Mä olen aavemainen yökulkija
Hiljaisuuden
Syvään verhoon
Jalkani työnnän
Livun pimeyteen
Täysikuu loistaa
Se sokaisee
Kun aurinko nousee
Vajoan tyhjyyteen
Yksin kuljen, yöstä ikuisuuteen
Muistot on syvällä, kun kierrän tän maiseman
Vaan mennyt on mennyttä, kun yö kuulee kutsuni
Sieluni pimeydelle, aaveiden maisemaan
Yksinäinen kulkija, menneen maailman muistaja
Olematon tietoisuus, muodoton yksinäisyys
Ei katseet kanna luokseni, oon hahmo vailla muotoa
Valoa muista en, kun aamua pakenen
Musta on maa kuin kuuton yö
Päivänkoitto sieluani syö
Mun kulkuani ei kukaan todista
Mä olen aavemainen yökulkija
