Hoen hokemaa haurasta. Ensimmäisen liekin sammuttua
Hajota halkaisija. Meitä on vain kaksi. Yksilöä. Ei yhdessä, ei yhteneväisyyksiä. Pelkkä synkkyys ja katse kuin ase
Muuta ei tarvita
Se rikkoo minut, tyystin.
Vaivun syksyiseen hiuspehkoosi. Kiertäen, kaartaen. Kangistun kainouteen. Epävarmuus saastuttaa, vaitonaisuus vavahduttaa. Puserran pumpulia ja vastaat väärin, toisin
Seisot odottaen, avoinna. Punaisen lampun loisteessa. Tehden vallasta yhä enemmän syntiä
Imet itsekkyyteni huulilta
Lopeta.
