Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Runot Ajatuksia kulttuurista
QR-Code dieser Seite

Ajatuksia kulttuurista

SILLOIN JOSKUS

Silloin joskus
kai minäkin kuvittelin olevani joku
artomelleri tai juiceleskinen
kävelin kapakasta toiseen
sininen ruutuvihko kainalossa
kynä kädessä.

Rustailin tekstejäni jossakin nurkkapöydässä
väärin ymmärrettynä nälkätaiteilijana
koko maailmaa halveksiva ilme kasvoilla
monin verroin ahdistuneempana,
mitä oikeasti olinkaan.
Baskeria ei sentään päässä ollut
eikä killutinta korvassa
tai rättiä kaulassa.

Aika nopeasti kuitenkin
tästä pikkuleikistäni luovuin
kun huomasin, ettei se ketään
erityisemmin kiinnostanut.
Ihan yksin sain oluttuoppini kumota,
vaikka oli runovihko edessä
ja tuikea ilme kasvoilla.

MITÄ JÄRKEÄ

Mitä järkeä
lähteä ulkomaille?
Kirjastot ovat täynnä
leffoja ja opuksia
niitten kanssa voi matkustaa
minne tahansa
mihin aikakauteen tahansa.

Karhuvuori on maailman keskus -
ei täältä huoli minnekään lähteä.

TEHTÄVÄNANTO

Koulussa paasattiin usein luovuudesta
keksikää jotain ihan itse
jotain
ihan omasta päästä.

Ei se ainakaan minun kohdalla yleensä
mihinkään hyvään palautteeseen johtanut
ethän sinä nyt voi noin tehdä
eihän se ole sopivaa.
Tehtävänanto –
kuinka vihasinkaan sitä sanaa
ja vihaan edelleen.

SANOMA

Laulun sanoma
mikä ihmeen sanoma
eikö se muka riitä, kunhan kipaleesta
vain tulee juuri se tietty fiilis
ne lukemattomat muistot ja
mielikuvat.

Mahdotonta minun on muistaa nuoruutta
ilman Remua ja Hurriganesia.
Väliäkö sillä, vaikka biisien sanoissa ei
ollut mitään tolkkua
tunnetta oli sitäkin enemmän
talvisodan henkeä
rokkia ihan omalla
viidakkoenglannilla.

UUSI KIRJA ON TULOSSA

Uusi kirja on tulossa
kotikaupungin kirjastoon se on
näköjään hankittu.
Patistin vaimon tekemään
varauksen
että saisin edes yhden
lainauksen
sen 25 sentin
lainauskorvauksen
että kirja ilmestyisi hyllylle
edes parin kuukauden sisällä.

Niin että se siitä kirjailijan työn
hohdokkuudesta.

SIVU KERRALLAAN

Sen olen ehkä oppinut
tasainen tahti ja säännöllinen työskentely
se on kaiken perusta
fiiliksistä riippumatta.
Kirja syntyy vain sivu kerrallaan.

SAARIKOSKI

Luin Kilpikonnan ja olkimarsalkan
kuuntelin poikansa haastattelun
aika paljon miehen pisteet silmissäni
romahtivat.

Äijä näperteli räkä poskella tuntikausia yhtä
pikkurunoa
oli mielestänsä tehnyt valtavan työn.
Ei huomannut lainkaan,
että samaan aikaan vaimo oli aamusta
iltaan siivonnut, tiskannut, pessyt pyykkejä,
juossut kaupoissa, laittanut ruokaa ja
hoitanut lasta.
Kehtasi vielä vinoilla, että sinä et ole tehnyt mitään
koko päivänä
että kauneutta pitää hoitaa, vaikka sitä ei olisikaan
poikansa jalisotteluita ei voinut koskaan
mennä katsomaan
ei, vaikka asui vain kivenheiton päässä
kentästä.

Melkein tekisi mieli sanoa,
että neroutensa taakse mennyt itsekäs mulkku ja
rappioalkoholisti hän vain oli
ja ne runotkin –
olivatko ne nyt aina niin häikäisevän loistokkaita.

NÄYTTELYSSÄ

Nykytaiteilijan näyttelyssä
toteutuu satu keisarin uusista vaatteista.
Vain venäläinen klassisen kuvataiteen
professori uskaltaa sanoa sen ääneen
omalla kielellään tosin
sen mitä monet muutkin ajattelevat, mutta vain
vaikenevat kohteliaasti
koettavat olla kiinnostuneen näköisiä.

Hän ei potki mummoja kaduilla
ei piikitä heroiinia suoraan suoneen
ei ahdistele pikkulapsia puistoissa
eikä kivitä näyteikkunoita.
Hän piirtää ja maalaa –
parempi niin.

HITLER

Paljon pahaa Hitler teki
yhdessä asiassa kuitenkin oikeassa oli:
suurempaa roskaa ei olekaan kuin
nykytaide.

Tuskin kyyneltä vuodattaisin,
vaikka ne kaikki onnettomat töherrykset
koottaisiin kasaan Kotkan torille
heitettäisiin bensaa päälle
poltettaisiin
taivaan tuuliin.

NYKYRUNO

Kadulla autoja / mies kävelee vastaan /
lehti kädessäsi / menen rantaan / soitan sinulle /
alkaa satamaan vettä.

Jotain sellaista nykyruno on
eikä yleensä edes noinkaan järkevää
sanoja vain peräkkäin
ilman mitään ajatusta.
Mutta kun joku apurahoilla elävä
liimaletti boheemi
kulttuuriraflassa
viinilasi kädessä
lausuu sen
se on sitten niin suurta taidetta, ettei sitä voi
kukaan mattimeikäläinen käsittää.

Ihminen on kehittänyt penisilliinin
ihminen on halkaissut atomin
ihminen on käynyt kuussa ja keksinyt mikrosirun.
Suuriin saavutuksiin ihminen on kyennyt,
mutta se on sitten aivan oma kysymyksensä,
voiko hän koskaan ymmärtää Paavo Haavikon
tai Jyrki Kiiskisen runoja.

HUONOILIJAT

Juoksevat ulkomaita myöten taustatyötä
tekemässä
maksavat itsensä kipeiksi kirjoituskursseilla
sitten kirjoittavat tahallaan surkeaa
tekstiä
huonoiluksi sitä kutsuvat
jonkin intellektuellin kuoren taakse
kätkeytyen.

Mutta onko kyse vain siitä, etteivät osaa
ajatuksiaan sen paremminkaan esittää?
Tai ettei mitään ajatuksia edes ole?
Onko se vain kömpelö peitetarina
omalle osaamattomuudelle?

NYKYPROOSA

Henkilöt avaruudesta tiputettuja
henkilöt vailla menneisyyttä ja tulevaisuutta
kerronnassa ei minkäänlaista
juonta
ei alkua, ei loppua
ei selittelyä.
Sitä sähkösanomatyylistä tylyä töksäyttelyä vain
ilman tunnetta
ilman lämpöä.
Dialogi kahden tai kolmen sanan pituista
murahtelua
jos sitä nyt ylipäätään edes on.

Sellaista paskaa niin sanottu parempi
nykyproosa on
kerrontaa, josta ei saa mistään päästä kiinni
mitä siinä oikein haetaan vai
haetaanko yhtään mitään.
Lohdutuksen sanana kuitenkin, että eivätpä
nämä tekeleet yleensä kovin paljon myy;
ei tavallisella lukijalla riitä mielenkiinto näihin
kokeellisiin koukeroihin.

NÄIN KAI SE MENEE

Näin kai se menee
ensin katsotaan, mikä kustantamo on kirjan
julkaissut
sitten päätetään, mikä opus otetaan
käsittelyyn ja mikä ei
isot edellä ja pienet perässä
omakustanteet pahnan pohjimmaisina
ö-mappiin useimmiten
samoin tein.

Näin kai se menee
mielikuvat ratkaisevat
mututuntumalla kiireiset toimittajat ja
kauppamiehet työtään tekevät.
Nimi myy eikä teos
brändi kiinnostaa enemmän kuin itse
teksti.

Tuomas Kyrö esitti kannatettavan ajatuksen:
että kaikki kirjat julkaistaisiin ilman tekijöitten nimiä
ja kansikuvia.

PIETARI

Kerran tai kahdesti vuodessa minäkin Diagenos
Oblomov suostun lähtemään ulkomaille
Pietariin, kauniin vaimoni kotikaupunkiin.

Onhan se aina elämys
jo pelkästään se kolisevassa metrossa istuminen
kävellä Pushkinin ja Gogolin jalanjäljillä sohjoisilla
kapeilla kaduilla
väliäkö sillä, vaikka en pahemmin heitä
ole lukenutkaan.
Tuntea historian siipien havinaa
Dostojevskin patsaan kohdalla.

Korkeakattoinen ikivanha kerrostaloasunto
kananmunankuorista rakennettuine seinineen
karisevine rappauksineen.
Kunpa saisin joskus kirjoittaa siellä romaania
valkeina öinä
höyryävä teelasi vieressä
mahorkka huulessa.
Taustalla vallankumouksen melske ja Leninin
palopuheet
saartoajan kauhut, pommien ujellus
Sostakovitsin seitsemäs sinfonia
uljas puna-armeija komeine sotilaineen.

KOTKA

Kotikaupungilta tämä alkaa lopulta tuntua
kun täällä on ensin yhden vuosikymmenen
asunut.
Toivo Pekkanen ja Timo Pusa näillä samoilla
seuduilla aikoinaan vaikuttivat
hienot romaaninsa kirjoittivat.

Siltä vain pahasti näyttää, että nämä itseoppineet
kirjailijat alkavat olla katoava luonnonvara
tässä nykyisessä maailmassa.
Akateemisilla paperinmakuisilla virkamieskirjailijoilla
voi kyllä olla tietoa vaikka muille jakaa,
mutta missä se itse koettu ja nähty oikea elämä
oikein on?

PÄÄTALO JA PAASILINNA

Löivät lyttyyn Päätalon ja Paasilinnan
teokset
nämä omasta mielestään niin suuret kirjallisuuden
asiantuntijat
että sellaisia viihdekirjailijoita vain.
No montako päätaloa tai paasilinnaa olette itse
lukeneet? minä kysyin.
Ei yhtään
lopulta vaivautuneina myönsivät.

Siinä oli takana se ikivanha syy:
kirja ei voi olla taiteellisesti arvokas, jos se
myy hyvin.

HUKKAAN MENI

Petyin pahasti
tilasin kaukolainana novelliantologian
psyykkasin itseäni pari viikkoa
pyhään raivoon.
Että sellaista tekotaiteellista paskaahan
se tietenkin taas on
eihän kilpailuissa voi menestyä millään
kansantajuisella tekstillä.

Petyin pahasti
kirja olikin yllättävän hyvä
muutamat novellit suorastaan
nautinnollista luettavaa.
Hukkaan meni
kunnon raivo.

Arvostelut

Ei arvosteluja

Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS