PÖYTÄLAATIKKORAKASTAJA
Istuin,
ulos katsoin.
Oli kevät niin.
Nöpönenän perään haikailin.
Sattui
hieman tuttu
neiti olemaan.
Täytyi runonpätkä raapustaa.
Lohdun pienen
sentään toihan
lukuihin.
Läksyt heitin, runon kirjoitin.
Toukokuun
annoin mennä ihailuun.
Jotenkuten tentit läpäisin.
Leinoa
yritin kai matkia.
Pöytälaatikkoa salaa täyttelin.
Miehen
löysi nainen –
niinpä tietenkin.
Kuulin ovat saaneet lapsenkin.
Mietin,
kuinka saatoin
valvoo öitäkin
vuoksi runon pienen kömpelön.
Tuskin
enää voisin
niitä lukea –
elivät vain oman aikansa.
Toukokuun
annoin mennä ihailuun.
Pikkuhiljaa kesää oottelin.
Leinoa
yritin kai matkia.
Pimeen talven siinä unohdin.
Istuin,
ulos katsoin.
Oli kevät niin.
Nöpönenän perään haikailin,
sen Nöpönenän perään haikailin.
KUVANKAUNIS TYTTÖ JA OMAN KYLÄN JÄTKÄT
Kuvankaunis tyttö kartanossa asusti,
paikalliset urhot ympärillään metsästi.
Ensin yhden kaulaan kädet tytön kietoutui,
sitten tuota pikaa toisen syliin antautui.
Pojat korviansa myöten loveen langeten,
neito naisen vaistoillansa pelin haistaen.
Kummallekin flirtin heitti, joskus suukonkin,
onnestansa kaverit nuo oli sekaisin.
Pojat silloin toisiansa suohon lauloivat,
katkerina kostoansa talven hautoivat.
Nakkikitskan jonossakin väki hiljeni,
kun kaksi kilpakosijaa nyt toistaan mulkoili.
No oman kylän jätkäthän ei tyttöö saada voi,
ne kohdettansa tuota aivan liikaa jumaloi.
Neito luonnostansa jokaiselle keimailee,
vierailevan muukalaisen matkaan haikailee.
Tyypit onnettomat vielä naista tunne ei,
turhaan tätä vartioiden, hänet toinen vei.
Niin juhannuskin saapui, taas tanssit pidettiin,
nuo yksinäiset haaveilijat syrjään sysättiin.
Neitokainen valloitustaan uutta suutelee,
kylän sakki oudoin ilmein ohi kävelee.
Poikien nääs pakko pulloon tarttua vain on,
muukalainen ratkaisi jo pelin kohtalon.
Vaan sattuipa nyt kummallekin tarve ehdoton,
nurkan taakse asioille pakko päästä on.
Hetken epäröivät, sitten kättä paiskoivat,
myötätuntoisina röökit, juomat jakoivat.
Yhdessä nuo kaverukset totesivat näin:
”Onneksi tää juttu vielä kääntyi parhain päin.”
No oman kylän jätkäthän ei tyttöö saada voi,
ne kohdettansa tuota aivan liikaa jumaloi.
Neito luonnostansa jokaiselle keimailee,
vierailevan muukalaisen matkaan haikailee.
Tyypit onnettomat vielä naista tunne ei,
turhaan tätä vartioiden, hänet toinen vei.
KIEKU KAIKU
Puruveden järvellä
mies kuin kukko kiekuu.
Kuuluu vastarannalla
Kieku kun sinne kaikuu.
Suusta sen ukon
yksi hammas puuttuu.
Sopivasti eukon
nänni siihen mahtuu.
Kieku jotain kysyy
ja itse siihen vastaa.
Monet häneen väsyy,
kun kiekuen aina haastaa.
”Kävittäkö kalassa kävittä?”
Kieku kaikuu.
”Tulettako töihin tuletta?”
Kaiku kiekuu.
Mestoja aina,
jopa sunnuntaina.
Kieku töitä puskee
ja kaikuen homma kulkee.
Koko kylä kuulee,
kun kiekuen mökki nousee.
Suutaan aukoo Kieku,
kun lankkua poikki sahaa.
Tahtii takoo Kaiku,
puuhun lyö uutta naulaa.
Lautataapeleita
taiten Kieku tekee.
Sähkökaapeleita
ilman lupaa asentelee.
Käveleepä naapuri
työmaalle hurjan Kiekun.
Kaiku keksii juuri:
”Nytpä saan halvan miehen.”
Korvaan kuiskaa hälle:
”Kuule ois pikkumesta.”
Jätkä ärjyy Kiekulle:
”Palkkaa jäin vaille vasta.”
Mestoja aina,
jopa sunnuntaina.
Kieku töitä puskee
ja kaikuen homma kulkee.
Koko kylä kuulee,
kun kiekuen mökki nousee.
Kieku töitä puskee
ja kaikuen homma kulkee.
Koko kylä kuulee,
kun kiekuen mökki nousee.
OOT SILLEEN HIRVEEN KIVA MIES
Mies on sellainen kuin on,
hintelä ja voimaton.
Ei naiset huomiota suo,
arkuus näkyy päälle tuo.
Pienen änkytyksen huomaa:
mies on sellainen kuin on.
Niin joskus hänet muistavat,
murheitansa purkavat.
On ihmissuhde loppunut
tai huolitaakka kasvanut.
Kun vielä kuuntelee ja auttaa,
niin joskus hänet muistavat.
Vaan vielä yhä naiseton,
Jarmo kiltti viaton.
Muut aina eteen kiilaa,
ilkeät, nuo miehet röyhkeät,
joita naiset itkevät,
kun ne linssiin viilaa.
Voi kun vietit iskevät
Jarmollekin väkevät.
Kas silloin hänet torjuvat,
samat naiset mukavat.
Jarmo pettyneenä huokaa:
”Voi kun vietit iskevät…”
”Oot silleen hirveen kiva mies”,
hymyn väkinäisen suo.
Kun Jarmo pyrkii naisen luo,
vanhan vastaus on tuo:
”En voi seurustella alkaa,
vaikkoot oot hirveen kiva mies.”
Vaan vielä yhä naiseton,
Jarmo kiltti viaton.
Muut aina eteen kiilaa,
ilkeät, nuo miehet röyhkeät,
joita naiset itkevät,
kun ne linssiin viilaa.
NE KOLME PÄIVÄÄ
Vasta
päässyt armeijasta,
kun silloin sut kohtasin.
Kuljin,
menneitäkin mietin,
nuo haavat vielä muistaen.
Nauroit,
söpösti niin katsoit.
Pyysit mua tanssimaan.
Kerroin
kaiken sulle silloin.
Tunsin tuon sylis kutsuvan.
Painoit,
poskes mua vasten laitoit.
Peiton alla sua kuuntelin.
Huules
huulilleni saatoit.
Ensi kerran sua suutelin.
Vietin,
ne kolme päivää vietin
luonas, viihdyin niin.
Sunkin faijas
hengailumme huomas,
sattumalta yhteen törmättiin.
Päivä vaihtui
aamu kolmas saapui.
Lähdin, vaihdoin maisemaa.
Voisin,
jos vain haluaisin
sulle vielä kirjoittaa.
Jonkin aikaa
sain kirjeitäsi kaukaa.
Toivoin, kunnes ymmärsin:
turhaa
on elätellä harhaa,
että vielä sinut kohtaisin.
Vietin,
ne kolme päivää vietin –
tuskin sua tunsinkaan.
Päivät
mieleeni nuo jäivät.
Kai muistot haihtuu aikanaan.
Haihtuu aikanaan,
haihtuu aikanaan,
haihtuu aikanaan…
TULISPA JO KESÄ
Kaupungissa tylsää
kesäisin niin on.
Ei liikaa ole fyrkkaa,
vain tunne rauhaton.
Tulee silloin mieleen
monet muistot nää.
Niihin pakenen taas
ahdistusta ikävää.
Tien laidassa jo kohta
nostin peukalon.
Kyytiin tytön sievän –
suunta sama on.
Muistuivat nyt mieleen
monet haaveet nuo,
vaan eipä kukaan jäänyt ole
pojan tämän luo.
Tulispa jo kesä…
Sinne kotiseudulleni meen.
Palaa vielä kaikki mennyt
hetkeks ennalleen.
Tulispa jo kesä…
Kahinassa rantakaislikon
soi lapsuuteni sävel
tuo niin rento huoleton.
Kun mökin pienen rantaan
pääsen viimeinkin,
laiturilta uimaan
hyppään tietenkin.
Jo huomenissa ehkä
heinää paalataan.
Toki illan tullen jotain
kivaa puuhaillaan.
Tulispa jo kesä…
Sinne kotiseudulleni meen.
Palaa vielä kaikki mennyt
hetkeks ennalleen.
Tulispa jo kesä…
Kahinassa rantakaislikon
soi lapsuuteni sävel
tuo niin rento huoleton.
Niin lämmitinkin saunan,
vastat tekaisin.
Kavereita kylään
pikkuhiljaa oottelin.
Sitten illan mittaan
tunnelmaan kun keretään,
jutut vanhat muistetaan
ja huulta heitetään.
Tulispa jo kesä…
Sinne kotiseudulleni meen.
Palaa vielä kaikki mennyt
hetkeks ennalleen.
Tulispa jo kesä…
Kahinassa rantakaislikon
soi lapsuuteni sävel
tuo niin rento huoleton.
