Viidentoista
vuoden täydeltä,
sataa
rumia sanoja..
Ne syöksyvät
päälleni
kuin luotijuna.
Armotta
ja kiihtyvällä vauhdilla.
Repivät ihoani,
mustilla,
ehdottomilla kynsillään.
Antavat
myrkyn lailla,
huudon
syöpyä
joka puolelle
kehoani.
Kirvelevät jäljet
eivät kuitenkaan
satuta niin paljon
kuin järkytys.
Minun lapseniko
se huutaa?
Olen
aamuhyökkäyksen
jäljiltä,
kuin
happea haukkova
kala kuivalla maalla.
Kuka
pelastaisi äidit?
Kuka sanoisi heille,
odota.
Anna olla ja
kestä.
Kestä vielä hetki.
Miten lyhyt
aika olikaan,
hetki vain,
kehdosta
murrosikäisen maailmaan.
Kuinka
paha olo
mahtaa
olla lapsella.
Viisitoistavuotiaalla
elämän sotilaalla?
Enkä uskalla
enää tarjota tuttia?
Voi vauvaani.
Minä kestän!
