Hän alkoi uskoa ihmeisiin
ja oli varma että
toiveet voivat toteutua
sittenkin.
Askelma askeleelta
odotuksen portaita
alaspäin kavutessa
toivon kipinä katosi.
Kiviaskelmat johdattivat
vankityrmään
jonka kosteudessa kylmät pisarat
tipahtelivat silmiin
valuivat kirpeinä pitkin
kosketuksen unohtanutta ihoa.
Täyttivät jäisen betonilattian
nousivat suuhun
hukuttivat ja lopulta jäi vain
kevyt aaltoilu
jonka alla makasi menetetty sielu
jota kukaan ei nähnyt
ei kuullut, ei kaivannut.
Eihän kukaan osaa kaivata
äänetöntä ja tyhjää.
Se sielu jonka piti uskoa
ihmeisiin loputtomasti
nujerrettiin ihmeellisellä
sanattomalla voimalla.
Kai sekin on ihme.
Tappaa jotain niin suurta.
Niin vähällä voimalla.
