Kuulas, kirpeä halla
hehkuu oksilla puun,
kuin hauras huntu alla
syysaamun laskevan kuun.
Yöneito kylmä, kopea
taas talven ennustaa.
Sen kertoo kuuran hopea,
kun linnut etelään vaeltaa.
Tulikullassa palaa puska,
hiljaista lehdossa on.
Loistavi metsien ruska
kuin rovio lohduton.
Taivaan kyyneltyrskyyn
ruskaliekit tukahtuu.
Viiman viiltävään myrskyyn
lehdet lakastuu.
Kohta maa on harmaa,
ja lehdet mustuneet
ovat vain muistoja, tuhkaa;
ruskapalot on haipuneet.
Puut seisovat alastonna,
nuo vanhukset luisevat.
Maa, metsät valotonna
kylmään kuolevat.
Impi talven kylmä
lumitäkkiin peittää maan.
Laulu roudan, hyhmän
uneen tuudittaa
kivet, pensaat, joka puun.
Ja yöllä taivahalla
hyinen hohde kuolon kuun
loistaa tähtikaton alla.
