Aika rullaa kuin vastapuhallettu tuuli
sielun sienet soittavat alhaista veisuaan
kun vaginanmuotoinen aamuaurinko laulaa
merimiehet kauneuden uneen
Aurinko paahtaa kuin vereslihalla oleva pikajuoksija
aamuauringon imperiumi horjuttaa taivaan valoa
jossa seireenit kylpevät
kuin kukat ne lakastuvat yön koittaessa
Kesä on sitä mieltä
ettei vesi siinä saa virrata
kuolettava vihreys sen hitaan kulkemisen
lopulta karusti pysäyttää
Suuri ihmisten uurna
jumalten maan lepoon lasketaan
sen sydän on juurtunut kiinni näyttöjen loistoon
kuin tyhjyys sille viimein uhrataan
Tummassa sadepilvikatraassa
elää tylsän mitäänsanomaton avain
joka ei sovi mihinkään lukkoon
kuin aurinko sen hohteen täytyy lopulta sammua.
