Lentää ilmassa päiväperho korea
nurmen kasteenkimalteisen luoksi.
Nous' joka viherkorsi maasta sorea,
kun kevätpuro iloisesti juoksi.
Taas puhkeavat kukkain kirkkaat ummut,
tuuli lämmin herättää ne saa.
Pauhaa kallioissa kosken rummut,
tou'on riemuu laulaa linnut, maa.
Toi kevät rintaan ilon, toivon tunnun,
on mieli lailla linnun huoleton.
Saa kaikki metsät lehväin vihreen hunnun,
järvet jäitten alta vapaat on.
Pääsky halki sinitaivaan liitää,
siell' pilvein valkolinnat kohoaa.
Aika tou'on nopein siivin kiitää:
jo siintää eessäin kesän lämmin maa.
Ilonkyynelensä taivas antaa
elon juomaks' puitten versoin nuorten.
Peipon laulu kirkkaana jo kantaa
yli metsäin, jylhäin kivivuorten.
Aamun auer kultaisena hohtaa,
kuin hymy lammen peiliss' välähtää.
Päivänsäde metsän varjot kohtaa,
vihernurmen hentoo nukkaa silittää.
Tuuli puissa tarinoitaan kuiskii,
hyttysparvi auringossa karkeloi.
Lämmin vire kesäheinää huiskii,
ladon vanhat hirret heltehessä vaikeroi.
Hohtaa smaragdeina kuusenkerkät,
viherlyhdyt metsän vartijain.
Leijaa tuuleen kukkain nuput herkät,
ilman immet kanteleitaan soittaa vain.
