Minä kävelin sisään katseeseesi, en voinut pitää sito todellisena, sillä sinä olit puutunut puutarha, minä olin flunssainen aurinko.
Kuitenkin porauduin mökkiisi, vaikken vielä kyökissä ollutkaan, kävelin risaisella lattialla, keskellä koirien valtamerta, vuodeosastolla.
Tuskin ehdin silmääni ummistaa, kun olit jo siinä kaikkine meriittinesi, hedelmä, josta minä en saisi haukata, ihana aamun ruskea kaunokki, jota kosketin.
Vielä tulee päivä, kun sinusta tulee kuningatar, minusta hovinarrisi, pieni keväinen sydämistyminen alavalla lakeudellani, jossa minä olen tuulen vinkuheinää.
