Pimeys kuin musta piki
yön saapumista tarkoittaa.
Varjot synkät työntyy liki,
päivänvalon karkoittaa.
Kukkain nuput niittyhaassa
ovat uneen vaipuneet.
Yön hiljaisuus on enää maassa,
lintuin laulut haipuneet.
Kuunsäde silmäänsä nyt vilkkaa
peiliss' veden päilyvän,
kulkijata kutsuu, pilkkaa
siltansa luokse häilyvän.
Kuunsilta yön on julma ansa,
jok' aaltoin syliin sulkee.
Vain yön keijut, hämyn kansa
sen poikki tietään kulkee.
On tähtihelmet taivahalla
yön lyhdyt, valkovalo,
avaruuden katon alla
kuin lasten silmäin palo.
Kuun kasvot kalmankauniit hohtaa
kuin norsunluu tai hopea:
yön kuningatar kaikki kohtaa
katseellaan tuo kopea.
Pöllö yksinäinen huhuu
yltä synkän salon.
Se sanomaa yön, varjon puhuu,
tietäjä puitten talon.
Vieno tuoksu ilmaan leijaa
kukkain nuppuin nukkuvain.
Tuuli, ilman impi heijaa
pienoisiaan tuudittain.
Yöperhon keinuvainen lento
käy siivin haurain, hiljaisin
sinne, missä heinä hento
kiiltää yöllä kultaisin.
Luokse valon soman aarteen
se yli pellon liitää
tehden viehkeästi kaarteen,
kun heinän nenään kiitää.
Salaperäinen on yö
täynnä kesän rauhaa.
Pilvein takaa tähtivyö
luo loistettansa lauhaa.
Lämmin tuuli kuiskii lehtoon
tarinoita, satuja,
viheroksain lehväkehtoon
pitkin ilman latuja.
