Istuuduin muistojen maahan
ja kyyneleet suutelivat poskiani
kilpaa sadepisaroiden kanssa.
Maa oli märkää ja vesi lämmintä,
pinnan alla hiekkaa
ja loputtomiin tyhjyyttä.
Luonto tuoksui mullalta,
aarrekarttani ei ollutkaan aito.
Kuulin huutosi viereltäni,
mutten enää muistanut,
kuinka smaragdisilmäsi välkkyivät.
Suru ei riittänyt sanana,
kun saavuin kotiin
ja yritin piilottaa
kuolleen sydämeni sänkyni alle.
Ei kukaan saanut nähdä siipirikkoa,
lupasin pitää sen salassa.
Yöt olivat liian lyhyitä,
heräsin pauhaavan aallokon
raskaaseen sinfoniaan.
Rakkaus oli valehdellut minulle,
näin enää varjot, valo olikin kadonnut.
Kuukin piiloutui pilvilaaksojen taa
ja jäin yksin sateeseen itkemään.
