Käyn tunteideni hautausmaalle
Joita omasin elämälle
Tyhjä mieleni janoaa
Itsensä saada tuntemaan
Nurmella vaeltaa haamuja
He ovat ystäviä unohtuneita
On liian monta aamua
Kun sain heidän kanssaan puhua
Aion tunteeni maasta nostaa
Rakkaus, ilo, toivo
En tiedä mistä aloittaa!
Rakkauden haudalle unohdun
Menneitä muistelemaan
On maa rikka ruohoihin umpeutunut
On kauan hautauksesta aikaa
Lyön lapioni vasten maata
Routa vastaan laittaa
Aion rakkauden itselleni taata
En anna minkään lannistaa
Kaksi metriä syvältä
Löydän karun arkun
Raadon sen sisältä
Johon puhallan elämän alun
Ilon ja toivon esiin kaivan
VIhan ja katkeruuden jätän maahan
Tämän paikan voin hetkeksi unohtaa
Kun seuraavan kerran vierailen
Toivottavasti katkeruuden maahan hautaan
