Huoneen seinät ovat kuluneet.
Niiden pinnassa sadoin sormin paineltu tomu.
Makaan matalalla, tuskin jalkojen tasalla,
tyyny kasvoissa kiinni.
Oven alta loistaa kuunvalkea valo.
Pienet pölyhiukkaset sormenpäillä
minä olen kuin lapsi, silmät avoinna,
suu sanoja vailla.
Olen kuollut, minä ajattelen,
mutta tyyny tuoksuu yhä iholta ja shampoolta,
siltä sitruunankeltaiselta huulirasvalta,
jonka maku tuo mieleen helteen ja hien.
Pian kello on seitsemän ja kankeat raajat
hakevat kitkaa bukleematon pinnasta.
Aamu on harmaa ja hauras, mutta elossa,
niin kuin minäkin.
