Aamulla maailma on väljä.
Sen osaset värisevät tuulenvireessä
kuin avoimet origamit.
Voin kuulla yltyvän kahinan
puun paperioksien hangatessa
haaleaa taivasta vasten.
Levottoman koulupojan lepattavat raajat
jalkojen tikatessa juoksuun
paperinohuella polulla.
Ääriviivat liikkuvat irrallisin nikamin,
hakevat omaansa koloista,
jotka ylläpitävät järjestystä.
Maailma saa muotonta yhdeksältä,
kun askelten kaiku on vaimennut,
ja ajatus viiltää terävänä kuin taitos
paperijoutsenen kaulalla.
