Ikävöin siis olen
Kävelen öisellä kadulla.
Tähdet loistavat jossain kaukaisuudessa, minä en.
Kaukana on se jota kutsun kodiksi.
Alkaa sataa. Kastun.
Vesi valuu ympäri kehoani.
Ulkoa se on märkää, sisältä mustaa.
Ikävä.
Tähdet ovat samat myös kotoa katsottuna.
En pysty kokonaan lähtemään sieltä, mutta en myöskään täysin palaamaan.
Jokin sulkeutuu takanani, ympyrä.
Siirtymä
Pystytän itselleni suuntaviittoja johonkin tuntemattomaan.
Tuntuu oikealta ja väärältä, samaan aikaan, saman verran.
Uskaltaako kokeilla?
Kepillä jäätä vai pää edellä uppotukkiin?
Hampaat narskuvat. Lumi sataa takin kauluksesta sisään.
Mummon kutomat villasukat. Ne toivat lämpöä ja turvaa.
Turvaa. Niin, sitä nyt kaivattaisiin.
Eikö voisi palata lapsuuteen?
Ottaa helpot pois, mutta silti samalla onnistua.
Vaikeroin. Elämä on.
