Hirviölän perhe Hot

Lasten runotarina erilaisuudesta, peloista ja hyväksynnästä. Teoksessa 16 runoa.


**********

Hirviölästä puuttuu yksi

hirviölän haisevat hirviöt
yöhön heräävät, nuo riiviöt,
isä, äiti, kolme pikkuista,
hmm, puuttuuko joku joukosta,

kas, pikkudraku on seikkailemassa,
salaa naapuria kurkkimassa,
peikkolan perhe somainen niin,
laulavat itseään uuvuksiin,

drakupieni ei ymmärtää voi,
iloa moista mink` peikkola loi,
kuusen takana peikkoja vaanii,
takkuista päätään miettien raapii

peikot hiljalleen soittonsa heittää,
uni onnen jo silmiään peittää,
hirviöparka on päivänsä valvonut,
ilo outo on mielen niin vallannut



Hirviölän huoli

hirviöiset yössä ihmettelee,
missä yksi drakulainen oleilee,
ei tuo ennen ole metkuja tehnyt,
mikäs on hirviöiseen mennyt,

haisevan viittansa isä nyt pukee,
hampaansa vielä terottaa ja menee,
sumuiseen yöhön noin sukeltaa,
viittansa tuulessa hulmuaa,

äiti ja muut pikku "haisunäädät",
linnansa suojiin odottamaan jäävät,
peloltaan ei pysty saalistamaan,
tänä yönä drakulamuorikaan



Hirviös-isälle tulee hoppu

hirviöis-isä juosten noin viuhtoo,
kaapuaan mennessään peloissaan riuhtoo,
suuri on huoli, hukassa pienoinen,
hirviöiskuopus, armas drakulainen,

aamu jo kurkistaa, kiire nyt koittaa,
auringon pilke kohta voi voittaa,
valossa eivät voi viettää he aikaa,
silloin ei drakulan työllä oo taikaa,

hirviöpoika on kiltti ja lempee,
sanoa voisi, et' melkeinpä hempee,
mut' unohtui opit drakulamuorin,
kun metsästä löytyi naapuri uusin,

karvapeppujen riehuva kulkue,
häntäheppujen remuisa seurue,
pään sai pyörälle pikkudrakun
onneksi isän syli toi avun


Karkulaisen paluu

drakulaäiti tuskissaan pyörii,
mihinkään ei tarttua saata ja hyörii,
ympäriinsä tallustaa ja hiuksiaan haraa,
voi, kun ei pienoisella vain ois vaaraa.

juuri kun muutettiin linnaan somaan,
synkkään ja kosteaan, ikiomaan,
vintiö sitten karata keksi,
mitä siis hälle rangaistukseksi?

oih, jo ovelta kuuluu kopse,
huojennus suuri, syttyy silmiin loiste,
siellä istuu draku harteilla isän,
kiireesti piiloutuvat valolta kesän,

tuttu haju, lemu aito ja suuri,
valtaa hirviöpennun mielen juuri,
silti jäi kummastus kaihertamaan,
mitä tuolla metsässä nähdä saa?



Drakupoika pohtii

oliot karvaiset ääntä piti,
musiikki ja ilo vakavaks veti,
tasapaino mielen on nyt poissa,
tupsuhäntien pyöritys silmissä noissa

kotona toki on turvaisaa olla,
silti tuo riemu jäi soimaan pollaan,
mitä se oli tuo kamala remu,
uni ei voita, on mielessä kemu

rangaistusta miettii muori tovin,
pientä ei millään tahtois torua kovin,
herkkää ja pientä kai säästää pitää,
aresti nyt saa drakulle riittää.


Hirviölän muori sisustaa

koti uusi on kostean kalmainen,
mukavan pölyisen harmainen,
tosin ikkunat liian puhtaat on niin,
raadoil' kärpästen hän koristaa ne siin

varoen arkustaan hän verhot kaivaa,
verkot hämähäkin saa peittää taivaan,
luurankorunkoinen design-tuoli,
jossa hiirennahkaa on istumapuoli

pöytänä drakulandian kilpikonna,
erikoistilauksena muotoiltu homma,
tarkka on muorin vaativa maku,
ymmärtää sen myös isäntädraku



Hirviölän lemmikki

kuopusdraku huoneessaan,
leikkii kuoriaisellaan,
hassu on sillä kirjava kuori,
ihan kuin valtava afrikan vuori

ratsastaa selässä kuoriaisjätin,
rodeosta tuosta kuvan sais nätin,
ympäri huonetta kirmailevat,
toinen toiselleen laulelevat

uupumus pian drakun voittaa,
selässä koppavan uni saa koittaa,
siin on hyvä poikasen levähtää,
sylissä ystävän hetken hengähtää


Hirviölän isä etsii tietoa

koti kalmainen niin kauniina jo lie,
mut' mieles isädrakun huoli viel'
"outo naapuri metsässä asuu,
pahoja hui, tietokirja siis apuun"

vintiltä kaivaa kirjan homeisen,
salaa avaa sen kannen pölyisen,
on satoja sivuja kellakkaita,
kummia kuvia, peijakkaita

kas, tekee löydön suurenmoisen,
tuossa on kuva naapurin uuden,
sama naama, sama virne järkyttävä,
Peikko nimeltään on otus tuo iljettävä




Hirviölän yötoimia

aurinko laskee, drakut jo heräilee
venytellen viittojaan ylleen keräilee,
kaikki on koossa ja onnellist' nyt,
karkulainenkin kotiin löytynyt,

ihana pimeys, vain hämärän syleily,
drakujen kulta-aika, pian alkaa kyläily,
ensin huipputärkeä yöjumppaharjoitus,
ääntentarkistus ja hampaiden teroitus,

tärkeää, et' ääni kulkee hiljaisesti,
kuorossa laulavat tosi auvoisesti,
pitkät loikat kauas, kauas kantavat,
haarahyppyihinkin kaikkensa antavat

loppu on tehokkaan treenihetken,
ja aika on vampyyrin yöretken,
kuun kajossa tekevät hämärän työtä,
saalistamista, jospa onni ois myötä




Hirviöispari metsässä

viittansa tuulessa suhisten,
hiipivät peräkkäin kulkien,
pariskunta drakulainen -
hiljenee jo metsäkin vainen

kuiskivat jänöset peläten,
töpöhäntänsä vipattaen,
"ei kai tuo pari meitä syö,
vaikka onkin vampyyriyö"

oravat puihinsa vilahtavat,
pörröhäntänsä vapisevat,
pelosta hirveän karmeasta,
"suojella pitää ainakin lasta"

drakut Peikkolaan saapuvat,
toisiaan kauhuissaan katsovat,
tuonne ois kuopus varastettu,
ellei ois' turvaan pelastettu

tuo karvajoukko mölyävä, kumma,
on hiljaa nyt ja yö on tumma,
päivä kun kohta taivaalla koittaa,
ilometeli karmea, kaiken taas voittaa

käsiinsä tarttuvat drakulaiset,
turvaa hakevat, rakastavaiset,
"yhdessä olemme vahvat ja somat
meil' lemu lemmen ja pennut omat"



Drakut saalistaa

vampyyripari metsässä hiipii,
oksia puiden mennessään riipii,
mitä ne niillä tehdä aikoo,
vitsaako antaa vai jotain taikoo?

viittansa suojiin ne tarkasti kätkevät,
outoa puuhaa, kaikki sen näkevät,
oravat jo kummissaan toljottaa,
jänöt pensaasta päästä kohottaa,

hampaillaan drakut puunkuorta puree,
valkeita oksista kokonaan tulee,
"milloin on oikean saaliin vuoro?"
kiljuu koko äänetön metsän kuoro

vampyyrit loikkaa korkealle niin,
että melkein yltää jo taivaisiin,
sieltä ne saaliinsa tavoittavat,
herkkuja niistä pian valmistavat


Hirviölässä on nälkä

drakulapsilla maha jo kurnii,
"missä muonat", yhdessä tuumii,
ovelta kuuluu saranoiden narina,
tuttujen viittojen turvaisa kahina,

alkaa mahdoton oksien rouske,
kuuluu vain suiden vilkas mouske,
tatti on mukana ruuan höysteenä,
pikantin sävyn se antaa mausteena.

siinäpä ateria drakulaisen oma,
veretön menu ja kattaus soma,
pelkkää puuta ja tatti suuri,
lisukkeena pottu ja lantun juuri.

outoja heppuja drakut on nämä,
lajinsa vanha, vain jäljellä jämä,
hajunsa entinen, hampaansa terävät,
vereen ei kajoa, mut' silti vaan elävät



Drakukuopus näkee peikkotytön

yö uusi on jälleen koittanut,
pikkuvampyyri heräilee,
uni pelot on kaameat voittanut,
taas onnea keräilee,

käy aatokset metsän Peikkolaan,
sen meteliin ja ainaiseen remuun,
kumma tunne on taas sielussaan,
halu mukaanko tuohon kemuun?

uhmata aikoo nyt vanhempia,
yöhön hiljaa vilahtaa salaa,
muut kuorsaa ja näkee unia,
"ei herää, ennen kuin palaan"

halki metsän juoksee loikkien,
harjoitella samalla muistaa,
melkein törmää peikkoon suloiseen,
kun kulkivat samaa kaistaa,

kauniimpaa ei lie koskaan nähnyt,
melkein pyörtyy jo innosta,
kaikki vanhat pelkonsa häipyy,
voiko olla noin suloista?

mut' mieleen tulee sanat muorin,
"niillä keihäät varmaan on!"
hiisi vie! - ja kellahtaa nurin,
kurkkii, missä keihäänkärki on,

ei näy terää ei liioin vartta,
pelkkä suloinen simasuu näppärä,
"mut löytyyköhän siltä taltta"
ase peikkojen, peljättävä

tyttönen vain keinussa keinuu
ja laulaa kuin enkeli taivaan,
kultahiuksissaan kukkia heiluu,
puettu on naavapaitaan


Drakupojan rakkaus

tyttönen Peikkolan keinuu vaan,
mistään ei huoli muusta,
kunnes äkkiä kuuluu rapinaa,
ison kuusen lomasta tuosta,

draku siellä niin haltioissaan,
tuijottaa näkyä moista,
oksalta tipahtaa tohkeissaan,
"ei mikään kai kauniimmin loista"

kultaiset hiukset ja suppusuu,
sydämen vampyyrin vievät,
keihäät ja taltat unohtuu,
lemmensäkenet sinkoilee sievät,

kukan nyhtää ja tytölle antaa,
sen ojentaa noin kumartaen,
ujosti nimensä paljastaa,
salaa hunajahuulia ihaillen

silmänsä onnesta kostuvat,
poissa pelko ja kummastus,
hetken kun toisiinsa tutustuvat
syttyy ikuinen rakkaus



Drakulainen kotona taas

drakulainen kotiin kiirehtää,
pomppii sydämensä vikkelään,
pelostako vai rakkaudesta,
sekaisin vain pää on kaikesta,

pelottava peikko olikin kiltti,
kaunokainen, vaan eipä silti,
"en minä sitä oikeasti pelännyt,"
rauhoittaa itseään draku nyt,

kotona vastassa vampyyripari,
huolestus ja itkuinen silmäpari,
"ei saa yöhön yksin karata,
voi Peikot sut siellä napata,"

pieni silmät loistaen kertoo:
"näin oikean peikon- ei ollut pelkoo,
ei aseita ollut, niin söpö ja lempee,
punahehku poskistaan säteilee,"

isä ja muori kilpaa jo miettii,
"kummaa on tuo, jo täytyy etsii
uudempaa tietoa peikoista noista,
oisko vanhoja tiedot kirjoissa noissa?"


Peikkolan oppi

hirviöiset yöhön sukeltavat,
Peikkolasta selvää ottavat,
sipsuttelevat pitkin polkua,
"hys" kuiskaa muori"ei melua",

piilossa pitää pysyä varoen,
kyyryssä hiirenhiljaa hiipien,
Peikkolan pian saavuttavat,
kätkössä toisiinsa kietoutuvat,

riemuremu pian alkaa taas,
isäpeikon häntä iskee maas,
mamma nauraa ja taputtaa,
tyttö simasuu laulaa luikauttaa

drakut kummissaan kuuntelee,
salaa jalkansa ees taas hyppelee,
ilo tarttuu ja suuresti lämmittää,
pois epäilyt, ei voi enää jännittää

tahtiin sulaa pian koko hirviöisperhe,
sydän onnesta palaa, oli pelkonsa erhe,
peikot juhlia osaa ja kaikesta nauttia,
vois opiksi ottaa, saada eloon vauhtia,

vaan aamu jo kurkistaa metsän takaa,
drakut linnaansa kiireenvilkkaan palaa,
miettimään jäävät tätä tunnetta hyvää,
päättävät pian - peikot kutsutaan kylään!