I. Kari Aronpurolaisittain elehdittynä: ontologisen retoriikan historia maagisena neliönä alapuolella:
P A L U U
A U
L L
U A
U U L A P
II. Valkea pää
Avaria polun poukamia, vanhoissa lauluissa
kävelen tietä, jota minua reunustavat
sata vuotta vanhemmat olennot.
He tuntevat minut paremmin
kuin minä heidät.
Olen keskellä
ja silti ulkopuolella.
Olen ei-missään
ja tiedän missä se on.
Olen yksin,
vaikka täällä ompelee joku toinen.
Kenen antamalla valtuudella nousimme
kirjaston ylimmälle lehterille,
sille jonka Herostratos
tai joku hänen kaltaisensa ketjussa
poltti?
Minua kiinnosti ennen niin paljon kaikki
tietämätön.
Nyt tiedän siitäkin aivan liikaa.
Ja sitten minä lähdin pois.
III. Kognitio
Tämä on lappu¹,
itseään nielevä muisti²,
jos kerran satun unohtamaan³
kappaleiden poolisuuden⁴
————————————
¹ Materian ja kirjoituksen kehto
² mediumeista epäkäytännöllisin
³ jos kerran satun muistamaan
⁴ mihin kirjaan viittaan?
IV. 4 ilmansuuntaa (trad.)
Yö lintujen tiellä
selkeys särkee silmiä
lähdin löytääkseni
syyn tulla takaisin
jotta palaisin
kuu tähkäin sylissä
tähdet, vieraat tärkeät
tiesin näkeväni
kasvoilla henkäyksen
Kaaduinko taivaankulmaan
varisinko virranahjoon
lämpimään, heilimöivään
nousinko tuulen selkään
kosteaan, viileään
painoinko maan poveeni
Kattojen poluilla
mustepullo kädessä
kirjaa tavatakseen
seurauksen sortuneen
jotta palaisi
tie valoin merkitty
hiljaa huokaa kato
tässä kohdin raja,
jossa päätettävä
Alttari auki
metsä kehänä
tähti pysähtynyt
lapsen katseeseen
Repikää minut irti sieltä
minne hautasitte taulut
Kaaduinko taivaankulmaan
varisinko virranahjoon
lämpimään, heilimöivään
nousinko tuulen selkään
kosteaan, viileään
painoinko maan poveeni
V. Biometriikka
Aamussa kirjoitusta
tummuneita lehtiä, papyrusta
etelän autereen tähtimerkit
himmeinä kerosiinilyhtyinä
paperilla
pohjoisten puoliskojen hämyssä
derivaatta taivasta halkomassa
kuin karttaan piilotetut attribuutit
aboriginaalien muistissa.
Tunnistuksen ja oivalluksen
biokemia, tasaisesti taivaltava,
rytmin liikerata
ruumis
kopernikaaninen maailmankuva
käsiimme pystytetty,
juurtunut.
Kirjoituksessa aamua,
sarastusta.
Mikäli putoan kartan reunalta
paperilta
särjen todellisuuden.
Sitä saavat tulevat ajat koota
kuin tähteä,
joka menneessä rypistyy keskipisteeseensä.
VI. Tribar
Nämä ovat niitä päiviä,
joissa tahtoisi muistaa unohtaneensa kuuluvansa
selkärangattomien taksonomiaan,
joissa teeseinä on temppelinportti naulattu ristiin;
nämä ovat niitä päiviä,
kun kehrää hiuksia kirjojen välistä,
matkoista ja kasvoista,
kun pelkkä kosketus saa mielen vavahtamaan
kuparinkellertävää trigonometriaa;
nämä ovat niitä päiviä,
jolloin yritän selventää käsilleni
miksi lukijassa on tekijän ongelma
ja miksen saa mitään aikaiseksi
vaikka koko ajan kiikun kirjoituksen kumitusjäljessä
kuin väärässä pisteessä oleva puolipilkku,
mutta uppoudunkin seuraamaan sinua,
joka kävelet keijunsiivet kengissä,
sylissä heliseviä syyslehtiä,
lintujen hellää kieltä huulilla,
hopeahiuksissa kippurassa
lempeän sateen lämpö,
syvien onkaloiden rihmasto
otsassa
kauneuden varjo
mielessä
vuoren verran tahtoa.
Olet todellisen alkuaine
lihaksi tullut
metafysiikan metafunktio
metafiktio
ja -tieto
ja vielä päälle metanoli
hioutunut
vulkaniitti, kristalli,
sadasosa, sekunti,
jossa oivaltaa asuvansa maailmassa,
olevansa kotona,
luottavansa,
koskettavansa pyhää.
Keittelet sitä mitä päivisin keitellään
ja samalla teet miljoonaa eri asiaa
neljässä eri ulottuvuudessa.
Sisälläsi kasvavassa puussa
laulaa
kaksi riimutuntijan lintua
onomatopoeettisesti
kuin avatulla ikkunalla
humisevat valovuodet:
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Nämä ovat niitä päiviä,
jotka tahtoisin niin pitää
sellaisenaan
kuin ne tulevat
versomaan
kuin ne menevät
monet.
