Kolikon takana aurinko. Rikotaan ikkunoita ja noetaan sirpaleet. Silmiin ei pala reikiä, kun otan kolikon pois. Kohokuva kulunut ja haalistunut valossa. Se polttaa taskussa vielä hetken. Ja katsomme tähteä savun läpi.
Linnut suunnistavat tähtien avulla. Magneettikenttien muutoksilla. Lentävätkö ne auringonnoususta laskuun? Revontulien alla kiskovat toisiaan eksyksiin.
Tiedän miltä Marsissa näyttää, mutta en ole koskaan käynyt ulkomailla. Kerran oksensin krapulaani Tukholman satamassa. Linnun lailla eksyksissä ja nokkimassa leipäpaloja laivan kannelta. Yöllä merellä näkyi ruosteinen kuu, isompi kuin kolikko. En siedä laivan keinumista. Alla satoja metrejä avaruutta. Toivotonta yrittää selvitä hengissä, jos putoaa aluksesta.
Minä ja Galileo, voihkimme humalaamme. Vastarannalle voi kuulua syviä ajatuksia. Tähtienvälisestä laivaliikenteestä. Planeettojen järjestyksestä. Eikä Ptolemaios hyväksy rakkauttamme. Minä aurinko, sinä kuu ja kaikkea siltä väliltä.
Jos minulla olisi tarpeeksi aikaa, eläisin kauemman pimeydessä. Sillä se sammuu. Sillä se sammuu, sittenkin. Eikä sata metriä avaruutta jalkojeni alla ole tarpeeksi, kun se nielee meidät pois.
