Itku vavisuttaa tuota pientä vartaloa
Se on kestänyt läpi tuskien myrskyisen taivaan
Hän on kantanut maailman painoa harteillaan, huutanut tuskaansa
Tuskaa, joka nousee syvältä verisiä sydänjuuria pitkin
Hän on rämpinyt läpi okaisen metsän
Hän on rukoillut kuulta pelastusta
Hän on pettynyt, jatkanut matkaa pää kumarassa
ja kaatunut epätoivon hetkinä maahan
Hän on noussut kuin feenikslintu toivottomuuden tuhkista
Jatkanut tuota kivistä tietä eteenpäin, sillä tässä julmassa maailmassa ei pidä pysähtyä, pitää jatkaa matkaa - muuten sydän muuttuu kiveksi
Pitää etsiä sitä valoa tunnelinpäästä, kukin oman onnensa seppä, se voi tuntua mahdottomalta, mutta onnea etsiessä ei tarvitse kuolla
Hän joka lepäsi maailman taakat harteillaan, löytää vielä joskus onnen ikuisen, pitää jaksaa jatkaa matkaa läpi elämän kuoppaisen
