Tämä on kolmas täällä julkaisemani runo. Se kertoo eräästä päivästä monta vuotta sitten.
PUSSIT ROIKKUU REUNALLA
kannoin Liptonit eteesi
yritin hiiviskelle edetä, mutta
heräsit kai vanikan rasahdukseen
pussit roikkuu reunalla
et jaksa nousta mutta hymyilet
marraskuun pimeä aamu ei valtaa huonetta
mekin verhoamme itsemme
västäräkki juoksee selkääsi
teelehdet eivät vielä ole kylmenneet
sinulla on sana hallussa
tiedätkö jättää lauseen kesken
kuvassani olet täydellinen
kannoin sinut loppuun asti
varoin pudottamasta
vuosien päästä olen nostalginen
katson pusseja reunalla
