Pimeys tulee aikaisin
mustuudellaan vaanien,
peittäin tummiin varjoihin
notkon, rinteen jokaisen.
Yö kun hiljaa tulla saa,
koittaa hetki salainen:
silloin esiin piiloistaan
tulee kansat varjojen.
Kuun kasvot kauniit kohoaa
ne ylle öisten maisemain,
kuin kuningatar katsomaan
kumartuu piirtein kuultavin.
Kuutamossa tanssimaan
käyvät keijut iloiten,
yölauluansa laulamaan
lintu öinen jokainen.
Kukkii öisten peltojen
poimii haltiat,
ja niitä laulaa hyräillen
hiuksiinsa punovat.
Yötuulen hento sävel soi,
kun ilmattaret soittaa.
Silloin tanssiin käydä voi,
yön juhlahetki koittaa.
Näin kansa varjon karkeloi
yön läpi kokonaan,
kunnes hiljaa aamunkoi
jo luopi loistettaan.
Hetkell' aamun taukoaa
juhlat varjokansan,
joka piiloon katoaa
alta valon ansan.
Mutt' ensi yönä uudestaan
yön väki kaikki herää,
ja aamuun asti juhlissaan
karkeloi, kukkaa kerää.
