Yläkerran vinttikamariin mentiin kapeita portaita pitkin.
Se pieni nukkui siinä kehdossa, niin se aina nukkui hyvin.
Kerran muistin, että olin unohtanut mennä katsomaan sitä, oli jo toukokuu ja linnut lauloivat.
Se pieni oli nukkunut niin hyvin, kun olin viimeksi käynyt katsomassa, helmikuun viidentenä se oli, kun portaissa oli vähän lunta ja lisää pyrytti lautaseinän välistä.
En minä ollut unohtanut, mutta jotenkin oli vain jäänyt menemättä.
Silloin hengitys oli ollut sinistä usvaa ja oli tuntunut oudolta.
Enää ei ollut usvaa.
Ei ollut mitään.
