ELÄMÄN ILTAPÄIVÄ
I
Jalkani ottivat pitkiä harppauksia ja veivät juoksuun,
vaikka en olisi aina jaksanut
Mieleni täyttyi unelmista ja käski eteenpäin
mutta en tiennyt mihin suuntaan
Vein elämääni lennossa
en huomannut kun unelmani oli jo olemassa
eteenpäin raivaten elämään polkua
esteiden ohi ja läpi väsymättä
Voimat vähenivät ja seisoin elämäni viidakossa
en jaksa juosta, väsymys pakottaa pysähtymään
ei enää unelmia, ei uudisraivaajan raivokkuutta
kulkuni hidastuu ja kuljen läpi valottoman metsän
pienin askelin kohti tumman tiheyden läpi kurkottavaa aurinkoa
Valo - olenko perillä
Hiljaisuus
olen elossa
II
Kun eilen heräsin, usva keikkui kosken yllä kuin keijujoukko
Aurinko lämmitti ja ilmassa oli vain tuoksu alkavasta syksystä.
Tänään sumu peittää maiseman, seitit ovat saaneet kastetta ja ovat kuin pieniä sateenvarjoja mustikan varvuille.
Ilma roikkuu - on hiljaista.
Syksy ojentaa kättään.
Aika on armoton ja kuivat lämpimät aurinkoaamut ovat pian siirtyneet muistin lokeroihin
kuin nuoruuteni
III
Oi, olenhan minä ollut onnellinenkin
riemuinnut rakkautta jokaisella solullani
värissyt jokaisella lihaksella
äänettömällä huudollani kertonut kaikkeuteen
minulla on joku
toisen ihmisen lämmin keho ja katse
ihmisen tuoksu ja kosketus
alkukantainen olemisen ihanuus
uuden aamun odotus
ikuisuuteen kukkiva nuoren luottamus
vain hetki ennen pettymystä
IV
En minä teitä nähnyt
ehkä kuulin mutta en jaksanut kuunnella
minulla oli niin kiire ja olin niin tärkeä
nyt näen ja kuulen
aistin ja havaitsen
taas kiire - ottaa elämää kiinni
paljon ehti pakenemaan ulottuviltani
nyt en juokse
minä istun
tule
V
Rauha on hiljainen sade tyyneen veden pintaan
se on viimeisten lintujen aamulaulua, kun muut ovat jo matkalla
ei kiire minnekään tai jostain pois
mieleni leijuu ajatusten välissä
en halua ottaa mistään kiinni
en pohtia suuntaa tai määrää
suljen kuoreni ja käperryn
kuin linnunpoikanen hetkeä ennen syntymää
VI
Kuinka olinkaan ärtynyt kun aina huolehdit
ja tuomitsitkin – mielestäni
sanasi tekivät muistijälkeä
vauhdikkaalla matkallani
sehän olikin rakkautta
ja sinä odotit
Äiti, minä tulen
VII
Kuuntele minua menneisyys
minä yritän
poimin sinusta hetkiä ja aikaa
yritän elää ne paremmin mielessäni
olin niin armoton
epäonnistumisen kauheus teki sen sinulle
en uskaltanut elää ja olla minä
ja annoin sen tapahtua
on vielä aikaa
korjata hyvä vilja
haudata mielen mustaksi muuttanut hukkakaura
ei vielä tuonen vilja
on uuden kylvön aika
VIII
Lämpö muuttui yössä
tuuli ja piiskaava sade viilensi mielen
keho värisi viileydestä
kuuman kesän kosketuksen ikävästä
saappaat kuljettavat metsätietä
syksyinen aurinko sinnikkäänä kurkkien
tuoksujen tulvatuuli kiehtoo kulkijaa
erottelemattomien vivahteiden kylläisyys
onnekas on kulkija
saa luonnon lahjoja
iäti muuttuvia, tuttujen tuulien tuomaa
IX
elämän kirjaa selatessaan
voi kuulla ajan äänen
eletyiltä sivuilta aistia aikoja
muistaa käännetyt sivut
kyynelten jäljet
työn tahrimien käsien jäljet
kippuraiset sivun reunat
epäröinnin merkit
uutta sivua kääntäessä
onko kirjani paksu
vai olenko viimeisillä lehdillä
Olisiko kuitenkin aika
ottaa uusi, tyhjä kirja
aloittaa aivan alusta
kirjoittaa kuka olen
miettiä jokainen sana
haluan kirjoittaa hyvin pienin kirjaimin
antaa itselle aikaa ja sivuja
elämäni iltapäivä
vain minun
