Harmaa kotitalo oli romahtanut
tuli oli ottanut omansa
puiset tervantuoksuiset puhelinpylväät seisoivat vinossa
johdot periksi antaneina
kuusikossa seisoivat paljaat karahkat
Tyttö katseli savuavien raunioiden keskellä
tuuli hiuksissaan hän seisoi ja piteli neulotun
mekkonsa risaisia helmoja laihoilla käsillään
hänen pienten jalkojensa alla polttivat
kytevät kekäleet
Kirkko seisoi ylväänä paikallaan
naakat naukuivat kellotapulissa
ainoakaan risti tai paasi ei ollut
kaatunut kirkkolehdossa
Takaa lähestyi uhka
ne tulevat takaisin hän ymmärsi
Mitä ne enään haluavat
sielunikinko
äidin ja veljet ne jo saivat
veivät kaikki läheiset
Hänen silmänsä laajenivat kauhusta
Hän näki että pommikoneet lensivät matalalla
lensivät hänen ylitseen
ja niiden ääni oli tuhon ääni
