Pois kävelit ja minä jäin
Tähän seisomaan
Surullisen puun viereen
Onttokuorisena
Pois veit sen katalan arjen
Joka opettaa
Toiston kautta varmistaa
Hioo meistä timantteja
Pois otit sylisi turvan
Joka päivä saman
Kellon lailla lohduttavan
Säännöllisen varman
Pois lähti syvä huokaus
Joka rinnassani lepatti
Kun kättäni hiljaa
Pöydän yli kosketit
Veit itsesi
Jäin ontoksi
Veit kurin
Jäin hulttioksi
Veit turvan
Jäin roikkumaan
Veit rakkauden