Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Muut Rockin elämäkerta
QR-Code dieser Seite

Rockin elämäkerta Hot

En tiedä mistä tällainen idea syntyi, mutta teksti perustuu vain sanaleikeille. Punaista lankaa ei siis kannata edes etsiä. Ajatuksenvirtaa vain, jonka oksensin näytölle.

----

Luin, että Rock on kuollut. Se on sääli. Hip-hop ja Rap veivät sen elintilan. Se on luonnolinen jatkumo, mutta surullista kuitenkin. Törmäsin Rockin elämäkertaan ja ajattelin jakaa sen nyt teille.

Rock (taitelijanimi), koko nimeltään Roll N. Rock, syntyi sodan jälkeisessä Amerikassa vuonna 1950 kirjailijaisä Aleksis Rockin ja muotisuunnittelija Okoo Rockin perheeseen. Aleksis Rock oli kotoisin Suomesta, missä oli varsin kuuluisa kirjailija ja äiti Okoo oli kotoisin Ranskasta. Isä Aleksiksen ollessa Amerikan matkallaan hän rakastui huomattavasti vanhempaan Okoohon ja pari avioitui nopeasti. Roll syntyi perheen esikoisena painaen vaikuttavat 6.35 kilogrammaa. Hänen jälkeensä perheeseen syntyi vielä Curry, Johnson sekä Andi Rock.

Rock sairastui nuorena vesirockoon, josta selviydyttyään sairastui nopeasti myös tuhkarockoon. Tästä onkin tullut sanontaamme ”rock on arpinen” fraasi. Arpisuutta ei myöskään auttanut hänen nyrkkeilyharrastuksensa, jossa Rock, tai taitelijanimeltään Marciano, pärjäsi loistavasti. Rockia valmensi hänen serkkunsa, Oleg Znarocks. Nyrkkeilystä ei kuitenkaan sellaisenaan tullut Rockin leipätyö, sillä hän tahtoi jo nuorelta iältä tulla näyttelijäksi ja sitä polkua lähtikin tavoittelemaan. Hän päätyikin opiskelemaan teatterikoulussa, josta valmistui kandidaatiksi ennätysajassa. Kandidaatti Rock, eli Bachelor Rock (Ba. Rock), jatkoi opintojaan vielä ja saikin maisterin paperit (Ma. Rock) nopeasti valmiiksi. Teatterikoulusta valmistuttuaan Rockille ei avautunut suuria tilaisuuksia ja hän joutui elättämään itsensä katutaiteilijana. Vasta John G. Avildsen löysi hänen kykynsä ja nuori Rock pääsi kokeilemaan siipiään suuressa elokuvaproduktiossa. Hänen aikaisemmasta nyrkkeilyurastaan oli paljon hyötyä, sillä hänet valittiin elokuvan nimirooliin Rocky Balboaksi.

Rocky-elokuvat olivat jättimenestyksiä, mutta Rock halusi elämältään muuta. Hän siirtyi autoteollisuuteen ja alkoi käyttämään etunimeään Roll, jotta voisi luoda uraansa erillään aikaisemmistaan. Rockin luoma autobrändi, Rolls Royce, oli jättimenestys, joskin tarinaan mahtuu myös varjopuolia. Nuoret lahjakkaat työntekijät, joiden joukossa oli suuria nimiä kuten Elvis Presley, John Lennon ja Jimi Hendrix menehtyivät hämärissä olosuhteissa. Rockia tutkittiinkin syyllisinä kuolemantapauksiin, mutta todisteita ei löytynyt ja syytteistä luovuttiin. Varsinkin Hendrix uudisti Rolls Roycen tuotantoketjua suuresti. Syytteet vaikuttivat Rockin halukkuuteen jatkaa yrityksen keulakuvana ja hän myi osuutensa ja muutti Australiaan.

Australian visiitti jäi Rockilla yhden paskan mittaiseksi, mutta sen jättämää jälkeä ja sen merkitystä ei parane aliarvioida. Tutkijat ovat jopa todenneet sen olevan lajissaan vaikuttavin jäännös Rockista. Myöhemmin sille annettiin nimeksi Uluru. Toinen Rockin jäännöksistä, Philosopher’s on yhä tutkijoilta löytämättä.

Rock kuoli 24.9.2018 Meilahden vuodeosastolla. Häntä jäivät kaipaamaan perilliset, joihin kuuluvat mm. NHL-kiekkoilija Mark Stone, Hollywood näyttelijä Emma Stone, Flintstonen perhe sekä laulaja-laulunkirjoittaja Mick Jagger.
”Rock fell of my heart”

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 1 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
3.0  (1)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Rockin elämäkerta 2019-07-28 11:16:28 Laura Pollari
Arvosana 
 
3.0
Laura Pollari Arvostellut: Laura Pollari    July 28, 2019
Top 500 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Ihan hauskaa tajunnanvirtaa kielellä kikkailua!
Viimeinen lasautus olisi tosin ollut sopivampi painonnostoon, sillä kun suomen kielessä kivi tippuu sydämeltä, enkuksi nostetaan hartioilta paino.

Nyt vaan paketoimaan tämä valmiiseen, sykähdyttävään muotoon!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS