Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Muut Ellin boksi
QR-Code dieser Seite

Ellin boksi


Vanha ja koristeellinen rakennus seisoo tukevasti korkean kukkulan päällä, sairaalan vieressä. Ovessa on kuparinen taulu johon on painettu koukeroisin kirjaimin Ellin boksi. Ovikellon päällä lukee pienin käsin kirjoitetuin kirjaimin: soita kelloa. Ovi on puinen, koukeroinen ja raskas avata. Eteisaulan lattia on ruskea ja kirjava, tumman sävyinen. Alakerrassa käytävä ja huoneita molemmin puolin. Asukkaiden yhteinen tila on käytävän alussa. Puiset narisevat portaat kiertävät yläkertaan joka on valoisa. Lattiat ovat likaisen harmaat ja tahraiset, loisteputkien valot korostavat tahroja. Asunnot ovat erilaisia ja erikokoisia, yhden hengen huoneita sekä useamman asukkaan huoneita. Hoitajakutsukellon näyttötaulu sijaitsee käytävän keskellä.

Maria hoitaja, astelee päättäväisesti alakerran käytävällä ja koputtaa osastonhoitaja Liisa Puron ovea. Musta kissa sipsuttaa hänen ohitseen. Se ei vaivaudu vilkaisemaankaan häneen, tassuttaa vain pää pystyssä käytävällä ja hyppää ikkunalaudalle. Se istuutuu ketterästi kahden kukkaruukun väliin ja tuijottaa pihamaalle.
Kuuluu: "jaa", Maria avaa oven ja astuu huoneeseen. Huoneen perällä on kaksi korkeaa ikkunaa, joita raskaat verhot kehystävät. Surumielinen enkelitaulu on ikkunoiden välissä. Kuvan päälle on käsin kirjoitettu virsi: Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.
Huone on jaettu särmillä, jonka toisella puolella on ylihoitaja Sole Suojärven pöytä. Liisa istuu jykevän kirjoituspöydän takana, hän ei nosta katsetta vaan viittaa kädellään ja osoittaa tuolia. Pöydällä on kaikki siistissä järjestyksessä, almanakka avonaisena, puhelin telineessä, kynät suorina vierekkäin. Hän katsoo papereita edessään, raapaisee kynällä allekirjoituksen. Maria istuu tuolille pöydän eteen. Vihdoin Liisa kokoaa paperit ja siirtää ne huolellisesti laatikkoon ja nostaa päänsä.

"Onko murheita?" kysyy Liisa ja nostaa katseensa.
"No ei tässä murheita, ajattelin vaan kysäistä saisinko pääsiäisen vapaaksi?"
"Meillä on kyllä pulaa henkilökunnasta, etkö olisi voinut kysyä aikaisemmin."
"Olen monet pääsiäiset, joulut ja juhannukset ollut töissä, haluaisin olla perheeni kanssa", sanoo Maria aikoen poistua huoneesta.
Liisa nousee seisomaan katsoen ikkunasta pihalle. Hän on hoikka, voisi sanoa jopa luiseva. Vyö on vedetty tiukalle, leninki ylettyy polvien alapuolelle. Vaaleat kiharat hiukset kehystävät kasvoja, silmälasit roikkuvat nenällä. Nuorena hän valmistui sairaanhoitajaksi. Ellin boksissa hän on ollut osastonhoitajana alun toistakymmentä vuotta. Muutama vuosi sitten hänen elämänsä mullistui, odottamattomalta taholta. Hänen miehensä kuoli. Liisa on ollut siitä lähtien saamattomampi niin työpaikalla kuin kotonaankin.
"No kyllä minä siihen tuuraajan saan, ymmärrän, haluat viettää aikaa perheesi kanssa", sanoo Liisa ja kääntyy ympäri. Hänen surullinen ilmeensä kertoo paljon omasta menetyksestään.

Luku 2

Yövuoroon tultuaan Maria lukee hoitajan kirjoittaman raportin, eikä voinut olla naurahtamatta . -Asukas nostettu aamupalaksi ylös, söi aamupalan kahteen kertaan. Asukas huutanut ruokapöydässä, viety vessaan.- Mitenköhän omaiset tulkitsisivat tämän. Paulista on kirjattu useasti tänään. Hän on heikossa kunnossa. Mitään ei ole enää tehtävissä ja hoitajat uskovat Paulin hiipuvan tänä yönä. Maria kiiruhtaa heti Paulin luokse. Hengitys on katkonaista ja ihossa on lautuman jälkiä. Hän kääntää vielä Paulin toiseen asentoon ja pitää kädestä kiinni, mittaa pulssin ja istuu viereiselle tuolille. Pauli nukkuu eikä vaikuta kivuliaalta. Pauli on ollut monet vuodet Ellin boksissa. Rauhallinen, kiltti ja hiljainen kulkija Pauli ei ole pitänyt itsestään numeroa ja lähtee täältä samoin kuin on elänytkin, vaatimattomasti.
Maria levähtää aamuyöllä aulan nojatuolissa, jalat ovat väsyneet, hän nostaa ne käsinojan yli. Maria on lähellä viittäkymmentä, suonikohjut ovat vaivanneet häntä jo kauan. Leikkaus olisi tarpeen, hän ei vain ole rohjennut mennä lääkäriin.
Vanha asukas Ida porhaltaa rollaattorinsa kanssa Marian lähelle.
"Mitäs sinä täällä laiskottelet, nostat vaan korkeaa palkkaa etkä tee mitään", sanoo Ida, hänellä on diabetes ja noustessaan aamuyöllä hän on pahantuulinen eikä suostu syömään mitään. Maria tietää ettei Idan kanssa kannata kinastella. Toisen asukkaan soittokello soi käytävän päässä, Maria lähtee vaitonaisena asukkaan luo, avustaa hänet vessaan ja takaisin levolle. Mennessään ottaa roskapussin käteensä. Ida tulee vastaan käytävällä nurkan takaa ja tökkäisee rollaattorilla Marian jalkoihin ja sylkäisee suustaan:
"Kävitkö laittamassa tikun ristiin?" saoo Ida jonka äänensävy on selvästi ivallinen. Maria ei vastaa, menee vain ohitse, jolloin Ida työntää rollaatorin Mariaa päin. Maria juoksee käytävää pitkin ja Ida rollaattorilla perässä. Maria pujahtaa Idan huomaatta käytävältä suihkuhuoneeseen. Pysähdyttyään hän naurahtaa, katsoo peilikuvaansa lavuaarin yläpuolelta. Silmänaluset ovat tummat,valkoinen työtakki lisää ihon kalpeutta. Hän miettii jo tulevaa lomaansa omalla mökillä. Toivottavasti on hyvät ilmat, hän pohtii ja lähtee suihkuhuoneesta varoen, ettei Ida taas törkkää rollaatorilla kulman takaa.
Maria avaa ikkunan Paulin huoneessa, päästäkseen sisään raitista ilmaa. Vaihtaa vainajalle vaipan ja pukee valkoisen kaavun, kampaa hiukset ja vetää valkoisen lakanan pään yli. Maria päättää soittaa ruumisauton vasta aamulla.
Paulia ei tarvitse siirtää toiseen tilaan. Hän saa jäädä omaan huoneeseensa. Ennen piti viedä ruumis paareilla jyrkkiä portaita alas ja piharakennuksen kylmiöön. Tertun kanssa he kantoivat vainajaa, joka oli peitetty lakanalla, ruumis alkoi pudota alaspäin ja samalla tuuli nappasi lakanan vainajan päältä. Vakava paikka, mutta tytöille tuli hysteerinen nauru, vaikka pelotti, jos vainaja putoaa maahan. He selvisivät, vainaja pääsi kylmään tilaan odottamaan kuljetusta.
Yövuoro on lopuillaan, nyt kierros osastolla, aamulehtien jako asukkaiden huoneisiin. Maria vie lehden Paulin huoneeseen. Valkoiset pitkät verhot lehahtavat liehuen ilmavirrassa kohti kattoa Marian astuessa sisään, on kuin enkelit liihottelisivat vainajan yläpuolella. Maria laskee lehden vanhan lipaston päälle, ja tietää häntä ei täällä enää tarvita.
Vielä raportin kirjoittaminen aamuvuorolaisille. Yö on mennyt nopeasti. Maria kuulee käytävällä askelia, tulija on aamuvuorolainen, Terttu joka tulee aina etuajassa. Onko hänellä kotielämää lainkaan? pohdiskelee Maria. Terttu jää aina pidemmäksi aikaa kuin tarvitsee, ottaa ylimääräisiä työvuoroja, tekee keikkaa toisissa laitoksissa. Ei silti, hän on aina iloinen ja touhukas. Tekee vielä varmaan eläkkeelläkin töitä. Marian yövuoro loppuu ja pääsiäisloma alkaa. Mikä sen parempaa. Maria tepastee kotiinsa, aamuaurinko valaisee taivaanrannan oranssinpunaiseksi.

Luku 3

Pääsiäisenä Ellin boksissa vierailee pappi ja kanttori. Ylihoitaja istuu kanttorin vieresssä mairea hymy huulillaan. Hän on tanakka nelikymppinen diakonissa. Vaaleat hiukset sojottavat otsalla. Niskahiukset on ajettu ohueksi. Värittömät silmälasit makaavat nenänvarrella. Hänen vaatteensa puristavat vyötäröllä, olemus on kankea ja hengitys raskasta.
Muutama asukas istuu ruokasalissa odottaen papin tuloa. Tuolit ovat tiiviisti vierekkäin, aula on ahdas, piano ja mikrofoni on vedetty keskelle. Asukkaille on jaettu virsikirjat joita he ahnaasti selaavat. Terttu hakee vielä asukkaita aulasta.
"Tänään on hartaushetki, haluatko tulla mukaan?" kysyy hoitaja Idalta.
"En takuulla, minua ei siellä nähdä, täällä on riittävästi noita nahistuneen näköisiä, ne varmaan tulevat."
Toiset lähtevät käpyttelemään ruokasaliin jossa pappi jo koputtelee mikrofonia joka rätisee ja vinkuu korvia vihlovasti.
"Taitaa kuulua paremmin jos puhun ilman mikrofonia", sanoo pappi ja ottaa pöydältä kuluneen raamatun käteensä. Kanttori istuu pianon ääressä ja tapailee sointuja, hän aloittaa äänekkään laulamisen välittämättä toisista.
Sillä aikaa kun hartaushetki jatkuu hoitajat rupattelevat käytävällä ja laijittelvat asukkaiden vaatteita.
" Ei ole yhtään paria isoja sukkahousuja jäljellä, mihin ne ovat kaikki hävinneet?" Sanoo Johanna jakaessaan isosta pyykkikärrystä asukkaiden vaatteita pikkukoreihin. Ulrika-asukas istuu lähellä ja sanoo:
"Ei niin, on vain isoja takapuolia." Molemmat naurahtavat ja toteavat niinhän se taitaa olla.
Ulrika ei piittaa suomenkielisestä papista. Hänen oma Pastori-kissansa hypähtää syliin. Ulrika rahnuttaa korvien takaa ja kissa kehrää kuuluvasti.
Johanna pitää työstään, hän tuntee olonsa varmaksi. Kaikki on suunniteltu etukäteen. Sääntöjä on helppo noudattaa. On listoja noudatettavaksi ja merkattavaksi. Lääkelistoja, nestelistoja, vatsalistoja, suihkulistoja, ulkoilulistoja, jopa huonokuntoisille kääntölistoja. Asukkaat vain eivät aina mene sääntöjen mukaisesti, heillä on oma tahto ja omat mielipiteet. Johannan tummat hiukset on palmikoitu letille, hänen asentonsa on kumara ja alistuvainen. Johanna on vasta valmistunut hoitajaksi, tämä on hänen ensimmäinen työpaikkansa. Vaikka töissä on mukavaa, silti hän miettii miten kotona illalla taas menee? Onko mies pahalla päällä, suuttuuko jostain vähäpätöisestä? Saanko olla rauhassa?
Asukkaat laulavat hiljaisella äänellä kaunista suvivirttä kanttorin tapaillessa sointuja. Pappi lopettaa puheensa. Ylihoitaja nousee ja kiiruhtaa papin luokse ja kehoittaa istumaan ja odottamaan kahvitarjoilua. Terttu jakaa kahvit ja viinerit niin papille, kanttorille, ylihoitajalle kuin asukkaillekin. Rauhallinen ilmapiiri on tarttunut papin puheesta ja leppoisa puheensorina täyttää ruokasalin. Johanna istuu papin viereen, katsoo ympärilleen ja miettii elämäänsä.

Luku 4

Johanna pujahtaa pukuhuoneeseen, pukukopit sijaitsevat pihan perällä vanhassa puurakennuksessa. Aikaisemmin siinä on asunut vuokralaisia. Nyt on huoneet lukittu ja ne ovat tyhjillään. Ainoastaan käytävän perällä on yksi huone josta on tehty hoitajien pukutila. Huoneen seinustalla on peltiset pukukopit. Hämärä valaistus ja kalsea ilma jouduttaa hoitajien vaatteiden vaihtoa.
Johanna riisuu työasunsa, pukee farkut ja paidan sekä heittää takin harteilleen ja kiiruhtaa kadulle. Sadepisarat piiskaavat Johannan kasvoja hänen pyöräilessään kuluneissa saappaissaan alaspäin viettävää sateen jäljiltä kimmeltävää katua pitkin. Hänen mielensä on surullinen ja pelokas. Askeleet portailta kotiovelle ovat raskaat.
Astuttuaan eteiseen hän ihmettelee hiljaisuutta. Mies seisoskelee parvekkeella tuijottaen alas pihamaalle.
"Tulin jo, haluatko jotakin syötävää? hihkaisee Johanna oven raosta.
"En", sanoo Reijo, astuu olohuoneeseen, kaappaa tietokoneen pöydältä ja istuu nojatuoliin.
"Reijo", Johanna sanoo, "älä aina pelaa pasianssia, voisitko jutella kanssani?" Reijo rypistää otsaansa, hän ei pidä, että häntä kommennetaan. Reijo panee tupakan huulilleen ja sytyttää sen välinpitämättömästi.
Johanna vaikenee, hän tietää, riita siitä kehkeytyy ja Reijo pakenee ulos, jos hän jatkaa. Hän vilkaisee miestään, joka on häntä paljon pitempi, tanakampi ja vahvempi ja jolla on aina varmat mielipiteet. Johanna pitää ajatuksensa omana tietonaan. Mies on ärtyisellä tuulella. Johanna haluaisi jutella elämästä, yhdessäolosta ja lapsesta. Hän on maalaistalon tyttö, jossa on aina ollut vilskettä ja vilinää, puhuttu ja huudettu asioita toisilleen. Lapsuuden kodissa on aina tepastellut lapsia monen ikäistä ja kokoista.
Meidän välillämme ei ole enää minkäänlaista hehkua ei onnen tunnetta. Lapsi olisi varmaan lähentänyt meitä, ajattelee Johanna istuessaan nojatuolissa. Reijo ei halunnut, eikä hän uskaltanut ottaa enää asiaa puheeksi. Hän kohauttaa olkapäitään, kiepsauttaa letin selkäänsä ja vaikenee. Johanna on lyhyt ja hento, kasvot soukat ja kalpeat. He katsovat televisiota välinpitämättömästi, samalla Reijo pelaa pasianssia tietokoneella joka on hänen sylissään. Johannaa häiritsee miehen into pelata pasianssia tuntitolkulla niin aamulla kuin illallakin. Tämäkö on sitä elämää, ajattelee Johanna. Enkö enempää saa, minne menisin. Reijo ei varmaan hyväksyisi eroa, se kolahtaisi hänen itsetuntoonsa. Hän siirtyy hiljaisesti makuuhuoneeseen, itku on lähellä.

Luku 5

Maria katselee merelle, jäätä on vielä omassa poukamassa, kauempana meri velloaa tummana. Maria on mökillä, ensimmäistä kertaa yksin, ihan yksin. Mitä nyt kissa jossakin luuhastelee. Ennenkin on tuntunut yksinäiseltä, mies on päivät pitkät kalastelemassa tai nukkuu sohvan nurkassa.
Takassa palaa tuli, se pitää mökin mukavan lämpöisenä. Hän heittää sinne tuon tuosta klapin. Marian harmaa kissa uinuu korituolissa, ei viitsi päätään nostaa Marian kulkiessa ohi, silmänurkasta kurkistelee väsyneesti. Ruohikko on painunut lumen jäljiltä, aivan kuin odottaisi nousua kohti auringonsäteitä. Tuuli on riepotellut oksia pitkin pihaa. Maria on hakenut joka paikasta viime syksyn jäljiltä haravaa. Heittikö sen ruosteensyömän haravan roskiin vai piilottiko sen jonnekin. Ei vanhan puuvessan takaa löydy, ei puuvajan seinustalta. Huono harava se jo oli, olisinhan sillä vielä oksia vedellyt. Parempi se olisi kuin ei haravaa lainkaan.
Telkän pesät ovat valmiina uusille poikueille. Mies niitä rakenteli ja asetteli mäntyjen runkoihin viime vuonna. Pikku telkän poikaset kesällä kipittävät puusta alas ruohikon läpi merelle emon huomaan.
Kylmä tuuli puhaltaa omaan rantaan. Ai kuinka mukavalta se kuulostaa, omaan rantaan. Siinä on koko elämä, siinä on samalla hetkellä vapaus ja tuttuus, tavanomaisuus. Maria viihtyy , kuljeskelee, katselee pensaita, puita, kiviä ja suunnittelee kevään töitä. Nuo isot kivet pitää siirtää tänä keväänä, niin kuin piti viime keväänäkin, se vain jäi, painavat kivenjärkäleet tarvitsevat monta miestä tai traktorin. Aina on kasvit tunkeutuneet kivien välistä ja jättänyt ne osittain piiloon. Vadelman oksat peittävät kivet, kuivat kiven kolot ei houkuttele kivien siirtoon enää keskikesällä.
Ilta on rauhallinen. Maria saunoo, tuijottelee terassin korituolissa merenrantaa ja kuuntelee lintujen kevätpuuhia. Jäätä on vielä rannassa ja laituri odottaa kallionreunalla. Huomenna pihan oksat saavat kyytiä, oli sitten haravaa tai ei. Pitkästi ei voi terassilla istuskella, kylmä viima pureutuu jalkoihin ja ytimiin. Jalat särkevät, hän nostaa ne kaiteelle, joka vain pahentaa tilannetta. Ensi viikolla puhun lääkärille näistä jaloistani, päättää Maria. Aamuyöllä kissa herättää jo viideltä, Maria kääntää kylkeä ja kissa odottelee ikkunalaudalla istuen. Aamulla taivas on kirkas, ilma kuulas, tuuli tyyntynyt. Mitä ihmettä, kaikki jäät ovat rannasta sulaneet, vain pieni riite ohuelti, joka pitää meren paikoillaan.
Päivä kuluu pihatöiden parissa, lintuja seuraillessa, orava juoksentelee pihan poikki innoissaan. Iltapäivällä Maria ihmettee missä kissa on, ei ole näkynyt, missä mahtaa luurata. Mies soitti, lupasi tulla illalla ja tuoda kalaa jos ei merelle pääse. Maria tietää, kalan kyytipojaksi tulee valkoviiniä. Varmaan juovat vähäsen viiniä, voi olla, että juovat vähän enemmän viiniä.
Piha siistiytyy pikkuhiljaa, haravaa ei löydy, ei kissaakaan. Onkohan se jäänyt puuvajaan Marian siellä käydessään. Hän rientää puuvajan luo ja oven avattuaan ryntää kissa ulos kuin hengen hädässä. Siellä se oli ihmetellyt ulospääsyä monta tuntia.
Kalliolla pihakalusteet on peitettynä pressulla. Maria nostaa peitteet pois, samalla kesä hiipii rantaan ja Marian rintaan. Onkohan sitä puuöljyä vielä tallella, miettii Maria, vai onko ilma liian kylmä siihen puuhaan. Vai iskikö laiskuus.
Mies tulee illansuussa, vähän hämärän aikoihin. Takaluukku pursuaa kasseja ja pusseja, on kalaa, on viiniä, niin ja iltasanomat tietenkin. Aamulla Maria heräilee hienoiseen silmien särkyyn, tuli varmaan nautittua viinipullo tyhjäksi. Mies huutelee sohvalta, Maria vielä loikoilee parvella. Kahvi ei oikein tänä aamuna maistu.

" Tuleeeko joku mökille tänä pääsiäisenä?" kysyy mies, järjestellen vaappuja, ihaillen tuoreita matoja.
"Tulee lapset perheineen, en ole varma minä päivänä, onhan tässä pyhiä", sanoo Maria, kavuten samalla parvelta alas. Katsoo inhoten matopurkkeja jotka mies asettaa jääkaapin oveen.
Iltapäivällä auto porhaltaa kalliolle, autosta purkautuu kissoja, lapsia, aikuisia ja iloinen kiljunta täyttää tienoon. Jääkaaapit täyttyvät, on kanakoria, makkaraa, jauhelihaa, perunaa, mämmiä, suklaamunat piiloon kaapin uumeniin. Kaljakori ja kuoharit terassille. Saunan lämpöön vuorotellen, pyyheliinat, samppoot, pefletit hujanhajan. Takka lämmittää, käpymakkarat sujahtavat grilliin. Näin alkaa pääsiäisen vietto.

Luku 6

Aamuvuorolaiset istuvat unisena raporttihuoneessa. Minnalla on muki kädessään, hän puhaltelee höyryävää kahvia ja haukottelee suu ammollaan. Johanna ja Minna supattelevat keskenään. Minna katselee pohtiva ilme kasvoillaan ja pyörittelee kädessään mukia, jonka kyljessä lukee : Varastin tämän Ikeasta. Minna on kolmekymppinen, jakaus on keskellä päätä, kihartuvat ruskeat hiukset ulottuvat harteille. Meikkiä ei lainkaan, ainoastaan huulet on maalattu räikeän punaisella huulipunalla. Huulipuna tarttuu kupin reunaan. Minna on poikamiestyttö. Hän on haaveilevainen, ei oikein keskity mihinkään. Työ hieman häiritsee vapaa-ajan viettoa. Työvuorojen vaihtoja hän pyytää usein. Muut ovat kyllästyneet ainaiseen vaihtamiseen. Minna opiskelee sairaanhoitajaksi. Ellin boksissa hän on ollut töissä muutaman vuoden.

Puhelin pirahtaa, Terttu kaivaa kännykän taskustaan ja vastaa:

"Ellin boksi, hoitaja Terttu puhelimessa", samalla hän kiskaisee tuolin pöydän alta, kuuntelee ja pyörittelee silmiään.
" No parane pian." Aamuvuorolaiset katsovat toisiaan.
"Jaaha Sara ei tule töihin, siis tehdään vajaalla", sanoo Minna ja kulauttaa lopun kahvin suuhunsa.
Sara on useasti pois töistä, siihen on jo totuttu. Sara on eronnut muutama vuosi sitten. Hän tapailee entistä miestään yhteisellä kesämökillään. Heidän suhteessa on aina ollut väkivaltaa ja alkoholia.
He lähtevät raporttihuoneesta vaitonaisena. Terttu harmittelee tilannetta ja ajattelee, pitäisikö jäädä auttamaan. Väsymys kuitenkin painaa ja hän tietää, tytöt kyllä pärjäävät. Hän olisi tarvinnut vapaaksi koko yövuoron isänsä juhlia varten. Ei vain halunut ketään vaivata ja lähti alkuillasta pois ja tuli töihin.

Pastori-kissa istuu ulko-ovella köyristellen selkäänsä ja maukaisee kuuluvasti.
"En päästä sinua ulos, voit jäädä auton alle, ja se olisi suuri suru meille kaikille", sanoo Terttu ja nostaa kissan ikkunalaudalle. Samalla oven avauksella tulee ylihoitaja sisälle.
"Huomenta vaan, yövuoroko loppunut, kuinka jaksat tehdä öitä?" sanoo Sole ja jatkaa kuuntelematta Tertun vastausta.
"Haluatko tilata luontaistuotteita?" sanoo Sole ja antaa tuoteselostuksen Tertulle. Hän ottaa sen käteensä ja poistuu ulos sanomatta mitään.
Ulos päästyään Terttu hengittää raitista ilmaa, eilisestä sateesta ei ole tietoakaan, lempeä aurinko on nousemassa, se roikkuu matalalla häikäisten Tertun väsyneitä silmiä. Terttu on pukeutunut sinisiin housuihin, sinisiin tossuihin, siniseen puseroon ja päällimäisenä sininen pusakka ja päässä sininen baskeri. Hän on mieltynyt siniseen väriin. Kaikki vaatteet ovat sinisiä aina alusvaatteita ja kenkiä myöten. Terttu pyöräilee mökilleen nukkumaan yövuoron jälkeen. Mökki on kaupungin laidalla. Hänen mökkinsä on maalattu siniseksi, valkoinen väri hieman piristää ikkunan- ja ovenpieliä. Mökissä on sininen pyöreä pöytä jonka valkoinen pitsiliina peittää. Pöydän ympärillä muutama sininen tuoli. Makuualkovissa sänky jonka päällä virkattu sini-valkoinen peitto. Ikkunalaudoille on kerätty sinivalkoisia Arabian maitokannuja.



Ilta menee Tertun isän 60 vuotispäiviä juhliessa. Terttu poistuu hyvissä ajoin, ja lähtee yövuoroon. Isän ystävät ja työkaverit jäävät viettämään iltaa pienessä ravintolassa kaupungilla. Juhlat ovat loppumaisillaan. Ihmiset seisoskelevat vaatenaulakolla, odottavat takkejaan, puhelevat iloisesti, nauru täyttää eteisaulan. Juuri silloin tapahtuu jotain. Vieraat eivät osaa aavistaa mitään. Päivänsankari pitelee rintaansa, haukoo henkeään, ottaa muutaman asekeleen ja tuupertuu lattialle.

Iltapäivällä mies ajaa mökille, hänellä on vakavaa asiaa Tertulle, hän ei vain tiedä miten sen kertoisi. Ei pitäisi liikaa järkyttää eikä pelästyttää.
"Sinun isällesi on tapahtunut jotakin", aloittaa mies varovasti saatuaan Tertun istumaan sängynreunalle.
"Mitä sille on tapahtunut?" ihmettelee Terttu.
"Hän on kuollut", sanoo mies hiljaisella äänellä. Tilaanteen vakavuudesta huolimatta Terttu naurahtaa.
"Miten niin, olihan hän eilen vielä niin voimissaan", sanoo Terttu nousten vuoteesta ja kiiruhtaen keittiöön.
"Hänet vietiin juhlista suoraan ambulanssilla sairaalaan, jossa hän menehtyi sydänkohtaukseen." Terttu valuttaa vettä vedenkeittimeen ja napsauttaa sen päälle. Hän ottaa kaapista mukin ja pudottaa teepussin sen pohjalle. Terttu istahtaa pöydän viereen ja kaapii hunajaa mukiinsa. Kuuma tee lämmittää Tertun suuta ja rauhoittaa mieltä.


Luku 7

Johanna koputtaa rouva Penttisen ovea ja kurkistaa sisälle. Toini istuu sängyllään huolestuneen näköisenä. Hän on pukenut päivävaatteet, rutistaa yöpaitaansa rintaansa vasten.
"Mikä hätänä?" kysyy hoitaja.
"Viime yönä joku huusi, herra ja rouva Penttinen tulkaa helvettiin", sanoo Toini katsoen pelokkailla silmillään ympärilleen.
"Näit vain pahaa unta." Johanna sanoo ja halaa Toinia lohduttavasti. He lähtevät yhdessä pesulle, Toinin vielä kauhistellessa yön tapahtumaa. Johanna taluttaa hänet kylpyhuoneeseen. Riisuu hänet, leikkaa saksilla kireät verkkovaippahousut ja viskaa ne vaipan kanssa roskikseen. Toini on yhteistyökykyinen ja istahtaa suihkutuolille. Johanna hikoilee kumisaappaissaan, muoviesiliinassaan ja käsineissään. Hän miettii eilisiltaa, pitäisikö tehdä jokin ratkaisu elämästä.
Kahden hengen huoneessa asuu ruotsalainen pariskunta. Ulrika ja Kenneth, molemmat muistamattomia, mutta toimeliaita, varsinkin vaimo aamupuuhissa. Hän avustaa pitkiä housuja miehensä jalkaan. Jalat ovat ristissä päällekkäin ja Ulrika sovittelee oikeaa lahjetta vasempaan jalkaan ja vasenta oikeaan. Tilanne on vaarallinen, kun Kenneth yrittää nousta sängystä ja jalat ovat ristisssä. Minna astuu silloin huoneeseen ja huomaa tilanteen ja ripeästi auttaa housunlahkeet oikein.
Minna vie Kennethin suihkuun ja kuten tavallista Kenneth aloittaa numeroiden luettelemisen alkaen yhdestä ja jatkaen vaikka kuinka pitkälle, toisinaan hän ei muista mikä numero tulee seuraavaksi vaan jumittuu johonkin lukuun ja toistaa sitä yhtenään. Hän ei lopeta millään, vaan jatkaa hokemista mistään muusta välittämättä. Pesu sujuu, kun vaan jaksaa kuunnella numeroiden jatkuvaa toistamista.

Ulrika on reipas ja oma-aloitteinen, hän käy suihkussa itsekseen. Hän on ahkera kirjoittaja, hän kirjoittaa kaikki paperit täyteen ruotsin kielisiä sanoja. Myös kaikkien kirjojen reunat hän tuhertaa täyteen, niistä vaan ei saa mitään tolkkua sen paremmin suomen kuin ruotsinkielen taitoinenkaan. Heidän kanssaan asustelee musta kissa, jolla on valkoiset liperit leuan alla, sekä valkoiset nilkkasukat etukäpälissään. Se on nimetty Pastoriksi. Pastori saa liikua vapaasti joka paikassa, se on kaikkien asukkaiden ja henkilökunnan suosiossa.

Sorella, talon siistijä, kävelee käytävällä selkä suorana, valkoiset kumihanskat käsissään, työntää moppia edessään. Käytävän päässä hän kääntyy ja jatkaa samaa reittiä takaisin. Hän ei siirrä tuoleja, vain hieman hipaisee mopilla tuolin alta. Kylpyhuoneessa hän pyörähtää ja puristelee päätään. Roskis on täynnä vaippoja, pesulappuja ja tyhjiä samppoopulloja, pyykkiä lattialla, huone on höyryinen ja ummehtuneen hajuinen.
Hohhoijaa, nyt menen tupakalle, miettii Sorella ja kapuaa yläkertaan, avaa parvekkeen oven. Minna nojaa seinään ja vetelee sauhuja. Sorella moikkaa ja kaivaa tupakat esille. Hän kallistaa päätään ja napsauttaa sytkäriin tulen, tupakka heiluu punattujen huulien välissä ja hän imaisee sauhut poskiinsa. Hän tupruttelee poskisauhuja ja huokailee väsymystä. Minna katsoo pihamaalle ja nakkaa tumppinsa kivetykselle ja lähtee parvekkeelta sanomatta mitään.
Inhoan häntä. Hän on ylpeä, ajattelee Sorella ja kaivaa toisen tupakan. Posket lommolla hän imaisee ja puhaltelee sauhua huuliensa välistä. Sorellan äiti oli nuorena aurpairina Gardajärvellä. Tapasi Italiailaisen pojan ja parihan heistä tuli, vähäksi aikaa. Sorella vietti Italiassa ensimmäiset vuotensa, kunnes äiti sai tarpeekseen kielestä ja miehestä ja lähti takaisin suomeen.
Aamutoimien jälkeen asukkaat istuvat pöydän ympärillä ja hälisevät, kuka haluaa mitäkin. Johanna huomaa Silpan tekohampaat pöydällä, yrittää laittaa niitä Silpan suuhun, hän ei suostu ottamaan, heittää ne lattialle.
"Mitä tehdään jos Silpan tytär tulee, hän on kiukkuinen kun Silpalla ei ole hampaita suussa", sanoo Johanna. Toisetkin yrittävät niitä Silpan suuhun, ei kuitenkaan onnistu. Johanna päättää viedä ne Silpan huoneeseen vesilasiin. Mutta laittaessaan niitä lasiin siellä on jo yhdet tekohampaat. Hän kiiruhtaa takaisin ruokapöydän luo.
"Kenen hampaat nämä oikein ovat, lasissa on jo Silpan hampaat?" sanoo Johanna ja katselee asukkaita, hän huomaa, ettei Yrjöllä ole hampaita suussaan. Johanna huuhtelee proteesit veden alla ja sovittaa niitä Yrjön suuhun. Hänelle ne sopivat ja Yrjö on tyytyväinen kun sai omat hampaansa. Yrjö on muutenkin oudon näköinen. Silmälasit keikkuivat nenällä. Katse on harhaileva.
"Kenen silmälasit sulla on?" ihmettelee Johanna. "Olet niin oudon näköinen." Hän ottaa lasit Yrjön nenältä", nämähän ovat väärin päin sun silmilläsi. " Yrjö nauraa ja niin nauravat hoitajatkin.
Johannan päivä päättyy ja hän kiiruhtaa kotiin. Kotioven avattuaan hän aavistaa, jotakin on tapahtunut. Hän repii saappaat jalastaan. Kulkee huoneesta toiseen, ei miestä missään. Keittiön pöydällä leivät, voit, murot, kupit, lautaset sikinsokin. Tiskipöytä täynnä likaisia astioita. Pöydällä on kuitenkin jotakin yllättävää, siellä on kirjekuori ja hänen nimensä raapustettu isoin kirjaimin. Hän ojentaa kätensä astioiden ohi, raottaa kuoren, kääntää sen, avaa takaosan, ujuttaa sormensa sisälle ja vetää lapun esiin. Hän lukee kirjoituksen nopeasti ja painaa otsansa kylmän jääkaapin oveen, sulkee silmänsä ja valahtaa polvilleen lattialle.

Luku 8

"Kuka haluaa lähteä Ruissaloon paistamaan nuotiolla makkaraa?" sanoo Sole hoitajille. He katsovat toisiaan ja nyökyttelevät hyväksyvästi, ja toisaalta ihmettelevät Solen työnkuvaa. Eikö ylihoitajalla ole tärkeämpää tehtävää kuin tilailla takseja ja makkaroita.
"Asukkaiden kanssa tietenkin. "Ensi torstaiksi on varattu tilataxi ja kaikki halukkaat pääsevät mukaan. Voitte käydä kysymässä kuka lähtee", jatkaa Sole.

Asukkaat ovat innoissaan matkasta, kasseissa on makkarat, tikut, sytykkeet, juotavat, sinapit, lääkkeitä varmuuden vuoksi ja tietenkin iloista mieltä. Taxi jättää heidät tien päähän ja lupaa tulla hakemaan parin tunnin kuluttua.
Iloisesti hälisten asukkaat kapuavat metsäpolkua. Ilma on tuulinen ja kolea. Tiilinen nuotiopaikka näkyy rannassa. Kolme maahanmuuttajamiestä seisoskelee nuotion ympärillä. He katsovat toisiaan ihmetellen.
"Ei tulla tänne, me paista makkara nyt." Sanoo pisin miehistä ja heiluttaa puupalikkaa päänsä päällä.
"Tämä on kaupungin puisto, tänne saa tulla kuka haluaa. Kyllä me kaikki sovitaan." Sanoo Maria ja kävelee reippaasti kohti miehiä.
"Me olleet täällä ennen teitä", sanooi tummaihoinen mies.
"Ai, vai niin, mutta me olemme olleet täällä kaksituhatta vuotta ennen teitä." Sanoo Maria rohkeasti. Miehet supattelevat keskenään, ottavat kassinsa, kaatavat vettä nuotiolle ja lähtevät mutisten pois. Asukkaat hieman epävarmasti astuvat lähemmäksi ja hakevat puita katoksen alta.
Tunnelma latistuu, asukkaat ovat hieman peloissaan välikohtauksesta. Maria iloisesti hyräilee ja asettelee puita nuotiolle. Yrjö käpyttelee keppinsä kanssa metsän puolelle ja noukkii risuja maasta kankeilla sormillaan.
"Tässä sytykkeitä niin saadaan kunnon roihu." Sanoo Yrjö ja ravistelee oksat nuotiolle. Puut syttyvät iloisesti räiskähtäen. Pikkulintujen viserrys ja leppeä tuulen humina saa kaikki rauhalliselle mielelle. Makkarat käristyvät ja sinappituubi kiertää kädestä käteen. Yrjön takataskusta löytyy oluttölkki, jonka hän innoissaan avaa. Maria antaa muille mehua, he katselevat Yrjön juomista ihmeissään.

Luku 9

Minnan opiskeluuun kuuluu työharjoittelu kaupungin vanhusten yöpartiossa pari viikkoa. Hän tekee yhden yövuoron keskustan piirissä, käy toisen hoitajan kanssa avustamassa kotona asuvia huonokuntoisia asukkaita. Partion työt koostuvat soittojen ja tilausten perusteella. Aamuyöllä hoitajat istuvat kaupungin terveysaseman toimistossa, kirjaavat tietokoneelle asiakaskäynnit, on hiljaista, vakituiset hoitajat käskevät Minnan lähtemään kotiin. Mieluusti Minna meneekin, hissin ovi on auki ja hän toivottelee hoitajille:
"Hyvät yöt ja työn iloa", ja painaa alimmaisen kerroksen nappulaa. Ala-aulaan tultuaan hän ei pääsekään ulos. Ulko-ovi on lukittuna öisin sähköisesti, ja hänellä ei ole avainta. No ei hätiä mitiä, hän menee takaisin hissiin, vaan se ei toimikaan ylöspäin ilman avainta. Nyt alkaa paniikki iskeä takaraivoon. Onneksi ulko-ovessa on lasi, sieltä on näkymä kadulle. Aamuyö ja kaupunki on hiljainen. Minna istahtaa rappukäytävään ja katselee epätoivoisesti ulos pimeyteen. Sadepisarat ikkunan takana tipahtelevat raskaasti.
Yksi ihminen kävelee katua pitkin. Minna ponnahtaa seisomaan ja hakkaa ovea. Nainen katsoo epäluuloisesti ja kiiruhtaa askeliaan. Pitkän ajan kuluttua nuori mies kulkee nopein askelin oven luokse ja kyselee mitä on tapahtunut. Ei osaa tehdä asialle mitään, lähtee vain pois. Viimein vanhempi mies koiransa kanssa pysähtyy ja kysyy miten voisi auttaa. Minna on hermostunut ja kertoo tilanteensa ja pyytää miehen tekevän jotakin, että pääsisi pois. Mies sanoo:
"Ota ihan rauhallisesti, minä hommaan sinut sieltä ulos, en vielä tiedä miten, mutta se on varmaa että ovi aukenee." Minna hieman rauhoittuu ja istahtaa jälleen lattialle. Aika matelee, Minna epäilee miehen sanoja. Tunti vierähtää ja mies tulee lukkosepän kanssa ja ovi aukenee. Minna pääsee ulos ahdingostaan kiitellen ylitsevuotavasti molempia miehiä ja lähtee ripein askelin kotiinsa, ajattelematta miten mies sai lukkosepän ovelle.
Juuri ennen nukahtamistaan hänelle tulee ihmetys, miksi lukkoseppä kyseli niin kovasti hänen nimeään, syntymäaikaansa ja osoitettaan.

Luku 10

Terttu on töissä. Hän on hoitanut isänsä hautajaiset veljensä kanssa. Työtoverit antavat osanottokukkaset Tertun tullessa töihin. He istuvat ruokailuhuoneessa kahvikupin ääressä ja puhuvat hetken hautajaisista. Terttu ei halua enempää kertoa ja työkaverit ymmärtävät eivätkä kysele mitään.
Sorella näkee hoitajien antavan Tertulle kukkia. Hän ei tiedä miksi. Hän menee toiseen kerrokseen siivoamaan huoneita. Pian Terttu tulee ylös.
"Onneksi olkoon vaan", sanoo Sorella Tertulle. "Vai miksi sait kukkia?"
"Ne antoivat osanottokukkaset kun isäni on kuollut", sanoo Terttu hieman vaivautuneena. Sorella ei osaa sanoa mitään, vaan menee parvekkeelle. Hänen tummat hiuksensa ovat kiharaiset ja kiiltävät. Kultaiset korvarenkaat heilahtelevat askelten tahdissa.


Kaksikerroksisen Ellin boksin yksi oudoista käytännöistä on henkilökunnan iltapäivän kahvihetki. Hoitajat saavat päiväkahvit pullan kera alakerran ruokailuhuoneessa, hoitoapulaiset ja siistiät taas yläkerran pikkuhuoneessa. Se on vanha tapa. Yläkerrassa on ruokahissi, jolla pullat ja kahvit vedetään ylös. Silloin kun Maria aloitti työnsä Ellin boksissa, hän ei tiennyt tästä tavasta. Hän joi kahvin ja söi pullan yläkerrassa, hoitoapulaiset eivät kehdanneet mainita asiasta mitään, kunnes eräänä päivänä Terttu huomaa että Maria nauttii pullasta ja kahvista niin ylhäällä ja hetken päästä alhaallakin. Kaikki naureskelivat, onko uusi hoitaja ahne vai tietämätön.
Asukkaille tarjoillaan iltapäivisin kahvit päiväsalissa. Minna kaataa kahvia ja kysyy "otatko sokeria ja kermaa?" Toini joka lähentelee 90-vuotta, istuskelee keinutuolissa.
"Molempia ja runsaasti", sanoo Toini. Kupin saatuaan hän puhaltelee kuumaa kahviaan ja katselee ympärilleen hiljaisia asukkaita.
Minnan puhelin taskussa blingahtaa monta kertaa. Hän ei uskalla katsoa, hän tietää.
"Kyl mää oon tylsä, mut noi toiset on viel tylsempii", sanoo Toini. Hän on hyväntuulinen ja vitsikäs vanhus. Aina mukana jos jotain ehdotetaan, vain bingo on hänelle myrkkyä, ei suostu lähtemään, vaikka toiset asukkaat sinne menevät innoissaan. Toini on muistamaton ja kulkee ripeästi pitkin käytäviä ja toisinaan myös karkaa ulos. Hänen vaalea faustinsa on aina kallellaan ja vanha kulunut ruskea maata laahaava nahkatakki harteillaan. Toini nousee ja sanoo Minnalle:

"Tule minun kanssani ulko-ovesta, valkotakkisia ei täällä pysäytetä."

" Toini, ei nyt lähdetä, juo kahvisi ja ota pehmeää pullaa." Näitä muistamattomia käveilijöitä riittää. Eevi-asukas tapansa mukaan tepastelee käytävällä löytämättä omaa huonettaan ja kyselee jokaiselta:
"Mistä pääsisi pois, mihin päin pitäisi mennä?" Minna kyllästyneenä ainaiseen kyselyyn sanoo:
"mene minne suuntaan tahansa haluat." Eevi katsoo hoitajaa hämmästyneesti ja kysyy viattomasti:
"Kumpaan suuntaan on pitempi matka?" Minna naurahtaa ja katuu omaa töykeyttään. Hän on harmissaan kun ei ole saanut perjantaista iltavuoroaan vaihdetuksi. Hän haluaisi nähdä siskonsa Maaretin.
Minna ei ole tavannut siskoaan pitkään aikaan. Hän ikävöi ja kaipaa. Koko lapsuus tummensi heidän välejään, Maaret sai olla isänsä kanssa, Minna harhaluuloisen äitinsä kanssa. Maaret ei käynyt koskaan äitiään tapaamassa. Minna sitä vastoin tapasi isäänsä useasti ja olisi halunut muuttaa isänsä luokse, se vain ei sopinut hänen äidilleen. Äiti oli epäluuloinen kaikkia kohtaan. Kun he lähtivät viikonlopuksi kyläilemään äiti laittoi langan oven rakoon. Hän epäili ja pelkäsi kaikkia, epäluuloisuus tarttui myös Minnaan.
Hän kuulee taas blingin taskustaan. Ottaa puhelimen käteensä ja painaa viestit näkyviin. Vainoaja on uhkaava ja lähettelee tekstiviestejä monta kertaa päivässä, jopa yölläkin. Tätä on jatkunut siitä asti kun hän jäi lukkojen taakse. Joku käy soittamassa ovikelloa ja räplää lukkoa jollakin terävällä. Pyytää uhkaavasti päästä sisälle sanoen, että tiirikoi lukon jos se ei aukea. Luultavasti häiritsijä on sama mies joka avasi terveysasemalla lukon.

Luku 11

Käytävällä Johanna näkee osastonhoitajan.

"Minulla on kauhea asia, on pakko kertoa sinulle, jos vain kuuntelet", sanoo Johanna ja astelee kohti osastonhoitajan huonetta. Liisa tulee perässä ja sulkee oven takanaan.

"Tottakai kuuntelen, voinko olla jotenkin avuksi?" sanoo Liisa huolestuneen näköisenä.
"Eilen kun menin töistä kotiin, mies ei ollut kotona, keittiön pöydällä oli kirjelappu. Se on tässä, en tiedä mitä teen" sanoo Johanna ja ojentaa paperin Liisalle.

Hei

Olen tavannut elämäni miehen, hän muuttaa luokseni. Asuntohan on minun. Sinä saat lähteä sieltä tämän kuun lopussa. Viet vain omat tavarasi ja sillä selvä. Reijo
ps. jätä avain eteisen pöydälle.


Liisa lukee lapun kertaalleen ja vielä uudestaan. Hänen kasvonsa ovat jähmettyneet, silmät seisovat päässä. Hän nappaa lasit silmiltään.
"Mitä tämä on olevinaan, toinen mies, oletko ollut tietoinen tästä?"
Johanna kyyhöttää tuolilla ja vaikeroi. Liisa astuu lähemmäksi ja koskettaa Johannan tärisevää selkää.
"Meillä on ollut vaikeaa jo pitemmän aikaa. Reijo ei ole halunut lasta ja hän on ollut äreä. Ehkä tässä on selitys." sanoo Johanna. Molemmat istuvat lähekkäin puhumattomina.
"Lähde kotiin, sinulla on varmaan vaikeaa ja voit selvitellä tilannetta" sanoo Liisa ymmärtäväisesti.
Kotiin saavuttuaan Johanna laittaa pyörän nojalleen seinää vasten, työntää käden taskuunsa, löytää avaimen ja avaa oven. Hän laittaa pyörän tavalliselle paikalleen. Painava ovi liukuu hitaasti kiinni hänen perässään. Saranat narisevat. Johanna katsoo keskustan suuria rakennuksia. Vilkaisee kirkkkoon, näkee terävän torninhuipun, joka sojottaa taivasta kohti kuin keihäs. Hän näkee pilven, joka leijuu uhkaavasti aivan tornin takana. Onko tämä viimeinen kerta kun katselen tätä maisemaa, hän ajattelee.
Johanna avaa ulko-oven ja menee hämärään porraskäytävään. Portaikossa tuoksuu valkosipuli. Hän laskee kätensä kaiteelle ja tuntee tuskan. Hylätyksi jäämisen tunne. Avattuaan hän istahtaa eteisen tuolille ja miettii. Asunto on tyhjä ja hiljainen.

Niin outo tunne. Reijo on jättänyt minut enkä enää voi asua täällä. Mies, jonka kanssa olen elänyt viisi vuotta on löytänyt kumppanikseen miehen ja aikoo elää täällä hänen kanssaan. Kerään tavarani, häivyn asunnosta, jätän avaimen eteisen pöydälle, etsin toisen asunnon, aloitan uuden elämän. Johannan ajatukset harhailevat menneessä ja tulevassa.
Hän menee keittiöön. Laskee kätensä purkkien ja astioiden väliin pöydälle. Ottaa tyhjän kuoren. Hän oli oikeastaan tiennyt sen jo aamulla. Hän oli tiennyt sen jo tulleessan töistä. Hän oli tiennyt ennen kuin tiesikään.

Luku 12

Liisa laittaa työvuorolistan kanslian pöydälle ja huhuilee:
"Täällä on seuraavat listat, jos kiinnostaa." Maria kiiruhtaa katsomaan ja hetken niitä tutkittuaan hän sanoo:
"Miksi Sara on taas vapaana juhannuksena, on todella epäoikeudenmukaista laittaa samat hoitajat aina juhlapyhinä töihin."
"Eikö pitäisi laittaa ne töihin juhannuksena jotka olivat viime vuonna vapaana?" jatkaa Terttu tuohtuneena.
"En voi laittaa Saraa vuoroon, mitä teette jos hän ei tule," sanoo Liisa ja istahtaa. Hän tietää, Sara on parhaillaan sairauslomalla ja hakee lisää jos vuoro ei miellytä. Niin on käynyt aiemminkin.
"Tämä on kyllä raukkamaisista raukkamaisinta laittaa meidät taas juhannukseksi töihin," sanoo Maria ja heittää työvuorolistan pöydälle ja poistuu kansliasta.

Minna on kotona yksin. Hän ei pysty menemään töihin. Työkaverit luulevat hänen laiskottelevan, he eivät tiedä todellista syytä. Hän päättää kertoa Liisalle. Minna hakee kaapista lasin ja avatun viinipullon, kaataa lasin puolilleen, maistaa, se on katkeraa, hän juo uudestaan laskematta lasia kädestään, maku on jo pehmeämpi, lasi tyhjenee, täyttyy ja tyhjenee. Ovikello soi. Hän astelee varovasti eteiseen.
Ovi, joka suojelee häntä, on vain muutama sentti käytävästä. Ovikello soi toistamiseen vaativasti, äänekkäästi. Ovikellon ääni porautuu Minnan ruumiiseen ja tuntuu selkärangasta niskaan asti. Hän painaa poskensa oveen. Lattia tuntuu kalsealta paljaissa jaloissa. Hän ei uskalla katsoa ovisilmästä. Hän vetäytyy äänetttömästi pois. Hän kyyristyy ja siirtyy ovelta, hitaasti ja hiljaa. Hän ryömii pitkin lattiaaa kylpyhuoneeseen ja lukitsee oven perässään.

Luku 13

Kesäjuhlien järjestäminen on vaihtelevaa puuhaa arkirutiineihin. Hoitajat kantavat pöytiä ja tuoleja talon sisäpihalle varjoon. He levittävät mansikkakuvioisia vahakankaita, niittykukkia pieniin maljakoihin, asettavat pinoihin paperilautaset, mukit ja iloisen väriset servetit. Sorella paistaa vohveliraudalla rasvaisia vohveleita, sen tuoksu houkuttelee asukkaat ulos. Maria istuu korkealla jakkaralla ja näppäilee kitaraa. Hoitajat avustavat asukkaita pihalle.
" Mitä lauetaan, sopisiko Ellin boksi?" Maria kysyy.
"Ei missään nimessä, inhoan sitä", sanoo Ida ja painaa kädet korvilleen.
"Soita, no onkos tullut kesä", kuiskaa Silpa.
"Se on joululaulu toope", sanoo Yrjö. Kaikki muut huutavat innoissaan
"lauletaan se, lauletaan se."
Näin kesäjuhlat saavat arvoisensa laulun. Laulujen lomassa hoitajat antavat asukkaille vohveleita hillon ja kermavaahdon kera. Sotkua syntyy mutta riemu on ylimmillään. Eevi köpöttelee pihalle, katselee ympärilleen epäilevästi, olenkohan viimeinen, hän ajattelee. Hoitaja ohjaa hänet penkille istumaan ja tuo lasillisen mehua. Eevi ottaa kulauksen, epäröi, maiskuttelee, laittaa lasin viereiselle pöydälle jossa on vohveliannos.
"Saanko kermavaahtoa päälle", sanoo Eevi yrittäen ottaa lautasen syliinsä.
"Kyllä toki ja hilloa myös", sanoo hoitaja ja kumoaa lusikalla hilloa ja kermavaahtoa vohvelin päälle. Eevin silmät loistavat, sormet uppoavat kermavaahtoon ja sieltä suuhun.
Kuuma ilma ympäröi asukkaat, taivas on kirkas ja kuulas. Ukkosenilma lähentelee salakalavasti asukkaiden kesäjuhlaa.
Pastori-kissa on pihalla häkissä. Se kiipeilee tikapuita pitkin, hyppää hyllyltä toiselle ja tarkkailee lähistöllä seisovaa hevoskastanjapuuta. Sen suuret lehdet varjostavat mukavasti pihalla istujia.
Eevi yskäisee kovaäänisesti, räkä valuu nenästä, hän yökkäilee ja samassa oksennus lentää maahan. Lautanen putoaa räiskähtäen oksennuksen sekaan. Yrjö nousee vaivalloisesti penkistä ja yrittää auttaa Eeviä. Hoitajat rupattelevat keskenään, eivät huomaa tapahtumaa. Eevi kakoo vimmatusti, Yrjö huutaa apua. Sekasorto lisääntyy, asukkaat osoittavat Eeviä. Vihdoin Sara nousee ja pyyhkii Eevin suuta, auttaa hänet rivakasti tuolista ja vie suihkuhuoneeseen. Pesee kasvot ja kädet, vaihtaa likaisen paidan ja nakkaa märän paidan äkäisesti pyykkikoriin.
Sara aikoo lähteä viikonlopuksi mökille, hän miettii onko ex-mies siellä ryyppäämässä. Tappelu taas syntyy, mutta onhan minulla oikeus siellä olla, miettii Sara ja kiikuttaa Eevin takaisin pihalle.
Osastonhoitaja Liisa tulee pihalle arvoituksellisen näköisenä, ottaa selkänsä takaa likööripullon ja asettaa sen keskellä pöytää.
"Mistä sinä tuon taikosit?" kysyy Sara.
"Minulla on kotona muutama pullo", sanoo Liisa.

Voisi kysyä mitä hänellä ei ole. Asunto on täyttynyt tavaroista miehen kuoleman jälkeen. Lattiaa ei näy. Vain ahdas polku kiemurtelee eteisestä keittiöön. Keittiössä ei ole laskettavaa pinta-alaa lainkaan, leikkuulautakin on vedetty esiin ja se on vuoratttu astioilla. Kylpyhuoneessa, joka on täynnä pyykkejä ja muuta roinaa, täytyy nostaa pytyn päältä täysinäiset muovikassit ja siirtää ne pesualtaan päälle. Lattialla ei ole tilaa. Kylpyammeessa on ämpäreitä, peltirasioita, pesuaineita, harjoja, suihkuun meno on mahdotonta.

Sänkyyn hän mahtuu vain puolittain, jalkopää on täynnä vaatteita. Kukaan ei tiedä hänen täysinäisestä asunnostaan. Miehen kuoleman jälkeen kukaan ei ole käynyt siellä. Hän sanoo syyksi että, on vähän sekaista, pitää siivota ensin.
Kielenkannat aukeavat samalla kun pullosta kaadetaan pikareihin kaunista juotavaa. Jokainen asukas saa pienen tujauksen likööriä. Yrjölle ei naisten likööri kelpaa, hän lähtee omaan huoneeseensa.
Silpa istuu pöydän vieressä ja näkee Yrjön menevän sisälle.
"Mihin se mies meni?" sanoo Silpa hädissään.
"Taisi mennä Silpan huoneeseen", sanoo Johanna.
"No, ei kai se sinne löydä kun en minä itsekään tiedä missä se on."
Yrjö laahustaa rollaattorin avulla käytävää pitkin. Johanna ohittaa Yrjön kahvikärryn kanssa. Yrjö pysäyttää Johannan ja laittaa vasemman käden otsalleen ja oikean käden etusormen korvaansa ja näyttää veikeältä.
"Ahaa, joo mä tiedän, sä KOITAT OTTAA KOSKENKORVAA, se järjestyy", sanoo Johanna ja käväisee kanslian kaapilla. Hän kaataa lasiin pienen tirauksen kirkasta ja karpalomehua päälle. Heidän viittomakielensä toimii.
Yrjön luokse on tullut vieraita, hänen kavereitaan entiseltä työpaikalta. Iloinen jälleennäkeminen huoneen ovella kuuluu pitkälle käytävälle. Aikansa siellä viihdyttyään miehet lähtevät pois, kertovat antaneensa Yrjölle viinapullon. Johanna pyytää sitä lukkojen taakse. Yrjö ei anna pulloaan, vaan pyytää kanslian kaapista juomista. Johanna ei anna enempää juotavaa. Aikansa sitä pyydettyään, tulee Yrjö huoneestaan vaappuen ja kasvot punoittaen, kohottaa avaamattoman pullonsa ylöspäin ja pamauttaa koko pullon sirpaleiksi keskelle käytävää Johannan jalkojen juureen.
Ulkona, sisäpihalla kesäjuhlat jatkuvat, vohvelit maistuvat. Laulu raikuu ja suut napsuvat. Yht`äkkiä taivas repeää, rankkasade ryminällään täyttää tienoon. Asukkaat ohjataan sisätiloihin. Pastori-kissa maukuu hädissään. Pöydät ja tuolit kannetaan suojaan, asukkaat harmittelevat juhlien äkillistä loppumista.

Luku 14

Minna päättää käydä tänään poliisiasemalla kertomassa hänen vainoajastaan. Mutta sitä ennen hän käy ylihoitajan juttusilla. Hän tuntee itsensä voimattomaksi ja yksinäiseksi. Minnan vanhemmat erosivat hänen ollessaan vain kolme vuotias. Vanhempi sisko Maaret jäi isälle ja hän jäi äidille. Hän ei ole sitä koskaan käsittänyt, miksi heidät erotettiin.

"Minun palkkaukseni on mennyt väärin, olen saanut palkan työvuorolistan yläpuolella olevan henkilön mukaan", sanoo Minna ja näyttää palkkakuittiaan ylihoitajalle.
"No ei kai se haittaa jos sait paremman palkan?" sanoo Sole, eikä perehdy Minnan näyttämään palkkalistaan.
"Nyt olisi taas uusia tuotteita, haluaako joku tulla katsomaan", sanoo Sole hoitajille ja kurkkii ovesta käytävälle. Sole kaupittelee hoitotarvikkeita apteekin varastosta. Hoitajat käyvät tutustumassa tuotteisiin. He ostavat mielellään lääkkeitä, hoitotarvikkeita ja luontaistuotteita. Maksavat käteisellä kun saavat tuotteet. Minna ihmettelee ylihoitajan välinpitämättömyyttä ja intoa vain myydä tuotteita hoitajille.
Ylihoitajan toimenkuvasta tiedetään vähän. Tuotteiden välittäminen on hänelle mielusta puuhaa. Hän myös järjestää uudet asukkaat Ellin boksiin, hoitaa rahaliikenteen, kunnes eräänä pävänä tulee järkyttävä tieto siitä miten hän on niitä hoitanut.

Luku 15

Kaverikoirat vierailevat Ellin boksissa joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntai-iltapäivänä. Asukkaiden päivä muuttuu, kun kaverikoirat tulevat. Nuo pehmeät ja iloiset koirat. Asukkaat odottavat niitä hartaasti, paitsi Silpa joka ei pidä koirista, hän pysyy huoneessaan aina kun tietää koirien tulevan. Samoin tekee Pastori-kissa, se kiipeää raanua pitkin suuren kaapin päälle ja tarkkailee sieltä ihmisten ja koirien touhuja.
Koirat ovat kilttejä ja opetettuja, ne ottavat mielellään vastaan rapsutuksia, silityksiä ja kehumisia. Jotain hellää syttyy asukkaiden silmiin, mukavia muistoja koirista. Lämmin läheisyys elävän olennon kanssa. Koirilla on punaiset huivit kaulassa. Ne kiertävät jokaisen asukkaan luona, istuvat ja odottavat rapsutuksia. Koira ei kauhistele vaivoja tai vammoja, koira kohtaa ihmisen vilpittömästi ja omana itsenään. Koira ei kysy miten voit, kun et jaksa vastata. Koira on läsnä ja tarjoaaa pehmeän turkkinsa kosketettavaksi.
"Mikä tämän nimi on?" kysyy Toini.
"Se musta koira on Netta", vastaa koiran omistaja.
"Saako sille antaa jotakin herkkua?"sanoo Toini ja hieman epäröiden katsoo isoa mustaa koiraa.
"No voi niille jotakin antaa, muttei mitään makeaa", sanoo koiran omistaja.Toini kaivaa taskustaan servetin, avaa sen kömpelöillä sormillaan ja löytää keksin palasen, varovasti hän laskee sen lattialle koiran eteen. Netta katsoo omistajaansa ja saatuaan hyväksyvän katseen nappaa herkun suuhunsa. Hotkaistuaan keksin koira nuuhkii Toinin taskua josta herkku löytyi. Yrjö napsuttaa sormiaan, toinen, pienempi koira sipsuttaa napsuttelijan luokse. Istahtaa ja katsoo silmiin, Yrjö silittää koiran päätä ja mieleen tulee oma koira vuosikymmenten takaa. Yrjö ei puhu mitään, katseet kohtaavat, yhteys on saatu.
Liisa näkee Saran repivän Yrjön ylös tuolista. Saralla on kovat otteet, kiskaisee Yrjön seisomaan. Sara on punakka kasvoiltaan, huulet piukkana ja otsassa voimakkaat rypyt. Hiukset on löysällä ponihännällä, pienet hörökorvat sojottavat terävinä hiusten lomasta poispäin. Sara on kurvikas, työpuku myötäilee vartaloa. Hänen isokokoinen vartalonsa on omituisen kiinteä. Pallea on voimakas ja kohoilee hengityksen myötä. Hiilen mustat silmät korostuvat vaaleita hiuksia vasten, nenän tienoilla on käskevä piirre.

Terttu lataa kahvinkeitintä pienessä nurkkauksessa. Asettaa suodatinpussin ja samalla vilkuilee Saran olemusta, jonka vahvat kädet siirtävät tuoleja pöydän ympärille. Saran poistuttua, Yrjö kuiskaa Tertulle:
"Tuo on sadistinen hoitaja". Terttu ojentaa Yrjölle kahvikupin. Hän ottaa kupin käteensä, pyytää maitoa sekaan, nojaa taaksepäin juo pienen siemauksen kuumaa kahvia. Hän huomaa kätensä vapisevan ja sulkee silmänsä. Liisa katsoo Yrjöä. Muistot omasta miehestä kumpuaa esiin, hänkin piti kahvista maidon kera. Iltaisin he nauttivat yhdessä kahvihetkistä. Mies oli hiljainen ja rauhallinen. Piti kodin aina järjestyksessä. Hänen yllätävä kuolemansa sekoitti Liisan elämän.
"Kyllä meidän täytyy lähteä, koirat väsyvät", sanoo koirien omistaja. Asukkaat vilkuttavat iloisina ja huutavat:
"Tulkaa taas meitä katsomaan." Yrjö huomaa koirien lähtevän, ikävä astuu hänen vatsaansa.
Ensimmäisellä kerralla kun koirat tulivat, asukkaat oleskelivat omissa huoneissaan, kukaan ei istunut aulassa. Koiran omistaja soitti osastonhoitajalle, kaverikoiria pitää olla vastassa, että ne tuntevat itsensä tervetulleiksi. Sen tiedon saatuaan asukkaat istuivat rivissä alakerran aulassa joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina.

Luku 16

Paulin huone on tyhjennetty. Uusi asukas on muuttanut sinne. Martta on iäkäs. Alkoholi on aina ollut osa hänen elämäänsä. Eläkkeelle jäädessään siivoojan työstään hänen juomisensa lisääntyi. Eläkerahat valuivat kurkusta alas. Hän ei pystynyt huolehtimaan itsestään. Lopulta Martan tytär sai hänet Ellin boksiin.
Huone on tilava, siellä on kaikki tarpeellinen. Ikkuna on pohjoiseen päin, huone tuntuu hämärältä. Sälekaihtimet ovat kiinni keskellä päivää, huoneessa on kaksi sänkyä, kaksi yöpöytää, pari tuolia ja pieni pöytä jonka päällä radio, televisio on nostettu korkealle seinään. Se pauhaa yksin, kukaan ei sitä seuraa, ei Martta eikä huonekaveri. Pyörätuoli nököttää nurkassa, siinä on korkea tyyny ja sen päällä keikkuu nukke.
Martta istuu nojatuolissa, hiukset peittävät silmät, kädet lepäävät sylissä, maitomuki on kaatuneena sormien lomassa. Tytär harjaa hänen hiuksiaan jotka ovat harmaat, takkuiset ja suorat. Martta työntää harjaavaa kättä pois. Tuntuu oudolta kun äidin tukka on suora ja pitkä, ajattelee tytär ja muistaa kun äiti on aina laittauttanut permanentin ja pitänyt hiukset melko lyhyenä. Enää hän ei ole kiinnostunut ulkomuodostaan.
Minna auttaa tyttären kanssa Martan sänkyyn. Tytär on kiitollinen, kun äiti on nyt hyvässä hoidossa.
"Muistakaa, ettei äidille anneta mitään alkoholia, se voi laukaista mieliteon." Sanoo tytär itkunsekaisella äänellä.
"Vien kyllä asian kaikkien tietoon," sanoo Minna poistuen huoneesta, miettien omaa alkoholin kulutustaan.

Muutettuaan kotoaan Minna alkoi käydä pubeissa. Sieltä tarttui mukaan monenlaista vipeltäjää. Pahin tapahtumaketju alkoi alkutalvesta lähikuppilassa.
Minna istuu baaritiskillä, viereen tunkee lyhyen läntä kaiffari. Hän tilaa kaksi Karjala-olutta ja tuuppaa toisen tölkin Minnan eteen.
"Haluatko kuulla kaverista joka aina tilasi kaksi lasia viskiä? Sanoo mies.
"Voithan kertoa samalla kun juon tämän," vastaa Minna huolettomasti ja nappaa tölkin käteensä.
"No, oli kerran mies joka kävi monta kertaa viikossa samassa baarissa ja tilasi aina kaksi viskiä. Baarimikko kerran ihmettelen kyseli, miksi hän tilaa aina kaksi erillistä lasia viskiä. Siihen mies vastasi, juomme aina velipojan kanssa yhdessä, hän asuu Texasissa ja minä täällä. Aikaa kului ja mies tilasi tavoilleen uskollisesti kaksi viskiä." Minna hörppää olutta kurkkuunsa ja kyllästyy kuuntelemaan miehen tarinaa.
"Kerran kaveri tuli jälleen baariin", jatkaa mies ja juo tölkkinsä tyhjäksi.
"Yksi viski, sanoi kaveri baarimikolle, baarimikko sitä ihmettelemään, mitä nyt, onko veli kuollut Texasissa? "Ei ole, minä vain olen lopettanut ryyppämisen." Kertoo kaiffari ja nauraa makeasti. Minnakin lopulta yhtyy nauruun ja ilta kuluu yhdessä vitsien ja oluen siivittämänä. Minna muistaa, että hän on nähnyt tämän miehen aikaisemmin, mutta missä?

Luku 17

Liisa astuu parvekkeelle. Kädessään Muumi-aiheinen kahvimuki. Parvekkeelta näkyy aurajoki, sen harmaa väri ei tuo lohtua Liisan mietteille. Hän istuu pehmustetulle tuolille ja laskee mukinsa pienelle pöydälle, johon se juuri ja juuri mahtuu. Nurkassa on kattiloita, joiden sisällä on vanhoja ruokia, täysinäisiä roskapusseja oven pielessä. Ilma tuntuu viimaiselta, aurinko on väistynyt talon nurkalle. Hän pohtii, miten kertoa huomenna tytöille ikävästä asiasta. Yksinäisyys painaa mieltä. Voi kun mies olisi vielä elossa, saisi hänelle purkaa mieltään. Liisa ottaa mukin huulilleen, pehmeä maku täyttää suun. Kurkku tuntuu kuivalta kahvin valuessa alas. Hän katsoo ympärilleen epäuskoisesti. Miten tähän on tultu, mistä saisin apua kaaokseen? Miten jaksan näin? Kuka rakastaisi minua nyt, kun sitä vähiten ansaitsen ja eniten tarvitsen?

Liisan korot kopisevat Ellin boksin käytävällä. Hän on taas tomera itsensä.
"Tulkaa kaikki minun huoneeseeni tunnin päästä, on tärkeää asiaa", sanoo Liisa ja kääntyy samantien kannoillaan.
"Mitä asia koskee?" Terttu huutaa. Terttu on ahkera töissään, hän tekee kaikki mahdolliset vuorot ja tekee myös keikkaa toisissa laitoksissa. Nyt hän pelkää töiden loppuvan. Terttu on lähellä neljääkymmentä, silmälasit keikkuvat rinnuksilla, hiukset ovat aina löysällä nutturalla.
"Sen te kuulette tunnin päästä", vastaa Liisa ja häipyy näkymättömiin. Kaikki katsovat toisiaan, Terttu romahtaa käytävän tuolille. Maria vetää rullaverhon ikkunan edestä ja pyörittelee päätään. Minna pelkää asian koskevan hänen poissaolojaan.
"Taitaa olla jotakin ikävää kun ei Liisa mitään suostunut sanomaan." Terttu peittää kasvonsa käsiinsä ja uikuttaa. Maria taputtaa Tertun olkapäätä lohduttaen.
"Ei me nyt ainakaan lopputiliä saada." Voi kuinka väärässä hän olikaan.


Luku 18

Hoitajat istuvat osastonhoitajan huoneessa rinta rinnan. Ilmeet ovat vakavat. Auringonpaiste pilkistää sälekaihtimen raosta Tertun uupuneille silmille, ne ovat punaiset ja turvonneet. Karheat kädet eivät pysy paikoillaan. Maria istuu korkealla tuolilla ja hieroo pakottavia sääriään. Johanna siirtelee jalkojaan aikomuksena lähteä niin pian kuin mahdollista. Hän katsoo vaivihkaa toisien ilmeitä ja on varma talon toiminnan loppumisesta. Minna pelkää saavansa huomautuksen ja päättää kertoa vainoajastaan. Sara on pois töistä, eikä ole ilmoittanut kenellekkään.
Viimein Liisa tulee huoneeseen ja vetää oven takanaan kiinni. Hän ei istu, seisoo oven edessä ja ilme kertoo paljon.
"Valitettavasti minulla on teille ikäviä uutisia. Tämä talo on myyty yksityiselle terveyspalvelulle, he tekevät tästä vuokra-asuntoja työntekijöilleen." Liisa sanoo, samalla nostaen silmälasejaan ja pyyhkien silmiään paperinenäliinaan.
" Asukkaat sijoitetaan eri laitoksiin. Henkilökunta joutuu itse hakemaan uudet työpaikat, myös minä". Hänen kädestään paperi putoaa lattialle ja leijailee Johannan jalkojen juureen. Kukaan ei sano hetkeen mitään.
"Mitä tässä on takana ?"kysyy Maria, epäilevä katse silmissään.
"En saisi kertoa", sanoo Liisa ja istahtaa pöydän taakse tuolilleen.
"Onko syy ylihoitajan kavaltamat rahat?" sanoo Terttu.
Minna kuuntelee ihmeissään, toisaalta on tyytyväinen kun asia ei koske hänen poissaolojaan.
"Hän on meidän rahat kavaltanut, tuotteet antanut ja ottanut rahat vastaan, ei vain tilittänyt niitä eteenpäin, vaan pistänyt omaan taskuunsa", sanoo Terttu tuohtuneena.
"No, voin kyllä myöntää, näin se on ja vielä pahempaa. Hän on laskuttanut asukkaita suuremmalla summalla ja tilittänyt omistajalle vain pienen osan", sanoo Liisa hieman kiusaantuneena.
" Kaupunki on myöntänyt sievoisia summia Ellin boksille. Se on saanut lahjoituksia eri yrityksiltä ja omaisilta. Ylihoitaja on nuukaillut kaikissa ostoksissa ja maksanut jopa pienempää palkkaa hoitajille. Avustukset hän on siirtänyt itselleen. Asia tuli julki vasta vuoden näin toimittuaan. Ylihoitaja on häipynyt maisemista, kukaan ei tiedä minne hän on rahoineen lähtenyt," sanoo Liisa vaivautuneena.
Hoitajat lähtevät huoneesta vaitonaisina, kysymyksiä olisi, mutta tunnelma on ahdistunut. Käytävällä kuitenkin keskustelu jatkuu hiljaisesti supatellen. Aamuvuorolaiset päättävät lähteä aikaisemmin kotiin. Vaihdettuaan vaattensa he tulevat takapihalle.
"Nyt olisi oikea aika mennä kaljalle", sanoo Terttu ja heittää repun selkäänsä, ottaa pyörän telineestä ja katsoo toisia.
"Olet oikeassa, mennään ihmeessä", sanoo Maria. He tallustelevat katua pitkin jokivartta ja saapuvat pieneen baariin. Minna ei lähtenyt mukaan vaan lähti toiseen suuntaan.
"Mikä Minnalla on, se on niin hiljainen nykyään?" kysyy Maria ja tilaa kylmän lonkeron tiskiltä. Sen saatuaan siirtyy ikkunan viereen istumaan. Terttu tulee olutlasinsa kanssa vastapäätä istumaan.
"Olen kuullut, että häntä seurailee joku tyyppi", sanoo Terttu ja pudottaa reppunsa lattialle.
"Ei ihme onhan Minna ihan hyvän näköinen", sanoo Maria ja pyyhkii murusia pöydän pinnalta.
"Siinä on kyllä jotakin rankempaa, hän on jo ilmoittanut poliisille," sanoo Terttu.
"Miksi Sara on pois, eikö kukaan tiedä mikä hänellä on," pohtii Maria. "Kummallista sakkia meillä on töissä."

Luku 19

Minna lähtee toiseen suuntaan hiljaisesti astellen. Hän pelkää jo omia askeliaankin. Olisi parempi kertoa työkavereille, ehkä se helpottaisi, tuumii Minna. Rappukäytävään astuessaan hän kuuntelee onko epäilyttäviä ääniä. Hän ei mene hissillä vaan kävelee toiseen kerrokseen. Hän kaivaa avaimia laukusta, ne tipahtavat lattialle, käsi vapisee nostaessaan avaimet lukolle. Hän vilkaisee olkansa yli ja näkee naapurioven raollaan. Miksi tuo on auki, onko siellä joku kyttääjä, ajattelee Minna ja pujahtaa omaan asuntoonsa. Eteisen matto on hieman rullalla, jäikö se aamulla näin. Minna menee keittiöön ja laskee hanasta kylmää vettä. Juodessaan hänen katseensa osuu korkealle eteisen seinällä olevaan poronsarvikoristeeseen, jossa roikkuvat mustat alushousut. Minna vapisee kauttaaltaan, hän tietää täällä on joku, tai joku on käynyt asunnossa. Varoen hän avaa kylpyhuoneen oven, lukitsee sen perässään ja etsii puhelimensa taskustaan ja näppäilee poliisin numeron.
"Rikospoliisissa Lehtonen puhelimessa", sanoo ääni puhelimessa.
"Täällä on Minna Majavesi, olen kylpyhuoneessa ja pelkään että asunnossani on joku", sanoo Minna hiljaisella äänellä. "Olen jo aikaisemmin tehnyt ilmoituksen vainoajasta."
"Voitko avata oven?" kysyy poliisi.
"Täällä on pieni ikkunaluukku voin heittää avaimen alas." Minna saa vielä hengästykseltään selvitettyä osoitteensa ja minne päin ikkuna on. Poliisi lupaa tulla katsomaan. Minna valahtaa lattialle, hän kuulee jonkun kävelevän eteisessä, ulko-ovi naksahtaa ja tuulenvire kiemurtelee lattialla. Minna huohottaa ja tärisee. Aika matelee. Viimein kuuluu oven aukaisu ja askeleet lähenevät.
"Täällä on poliisi, voit tulla ulos." Minna avaa oven helpottuneena, mutta oven avattuaan hän ei näe poliisia. Oven takana on hänen siskonsa Maaret, jota ei ole tavannut kymmeneen vuoteen. Hän tunnistaa ja kapsahtaa siskonsa kaulaan. Poliisi seisoo Maaretin takana ja Minnan naurun sekainen itku kaikuu eteisessä.
"Mitä ihmettä, miksi sinä olet täällä?" vaikeroi Minna ja halaa siskoaan."Mennään keittiöön ja kerron kaiken," sanoo Maaret ja ohjaa Minnan tuolille istumaan. "Minua on myös vainottu ja peloteltu. Valitettavasti se on minun entinen mieheni. Hän on ottanut myös sinut uhrikseen. Nyt hänet on otettu kiinni, joten saamme olla rauhassa."

Luku 20

Sara ei ole töissä. Viikko on kulunut, hän ei ole ilmoittanut poissaolostaan. Liisa ei tiedä hänen omaisiaan, kukaan ei tiedä Sarasta mitään, kunnes puhelin pirahtaa ja naisen itkuinen ääni puhelimessa kertoo karua tarinaa.

"Sara on kuollut, olen hänen siskonsa", sanoo nainen vapisevalla äänellä.
"Mitä on tapahtunut?" sanoo Liisa kauhistuneena.
" Poliisi tulee teille kertomaan, itse en pysty", sanoo nainen. Puhelin naksahtaa. Liisa sulkee puhelimen ja laittaa sen taskuunsa. Kylmät väreet menevät läpi vartalon. Hän ei pysty nousemaan tuolista. Hetken emmittyään hän nousee ja lähtee osastolle hitain askelin. Tavattuaan Tertun hän pyytää tätä tulemaan luokseen. Vakavat ilmeet katsovat toisiaan. Terttu vaistoaa, jotakin pahaa on tapahtunut. He kävelevät Liisan huoneeseen.
"Sara on kuollut", sanoo Liisa hiljaisella äänellä. "Poliisi tulee tänne kertomaan mitä on tapahtunut." Terttu istuu varovaisesti nojatuoliin joka on ikkunan edessä. Hän katsoo ulos, puut huojuvat, pilvet karkailevat vinhaa vauhtia korkealla taivaalla.
Oveen koputetaan hiljaa. Liisa kapsahtaa ylös ja astelee rauhallisesti ovelle ja kääntää kahvaa. Kaksi poliisia seisoo ovella. Liisa ohjaa heidät istumaan.
"Saran siskolta olemme saaneet luvan kertoa tapahtuman kokonaan." Sanoo poliisi ja istuu tuolille, toinen poliisi jää hajareisin seisomaan ovelle.
"Sara oli viikon mökillä entisen miehensä kanssa, molemmat joivat päivittäin. Mies kertoi, että hän halusi lopettaa juomisen, joten hän kätki juomat autoon. Sara kuitenkin löysi ne sieltä," kertoo poliisi.
"Olenkin tietoinen, että Sara on juonut aika paljon", sanoo Liisa.
"Jossakin vaiheessa yötä on seurannut erikoinen teippaustapaus. Sara oli menettänyt malttinsa ja tuupannut miehen sängyn päätyyn, jolloin hän löi päänsä."
"Sara oli kyllä aika vahva nainen," sanoi Terttu.
"Luultavasti mies on hetkeksi menettänyt tajuntansa. Sara on käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja teipannut miehen jalat ja kädet sekä myös suun." Kertoo naispoliisi ja hengittää tuohtuneena.
Liisa kuuntelee hiljaisena poliisin vuodatusta. Hän tuijottaa seinällä olevaa taulua, jossa kaksi lasta seisoo synkässä metsässä rikkinäisen sillan päällä, virtaavan veden yllä, enkeli levittää siipensä lasten ympärille.

"Miehen mukaan Sara oli myös lyönyt häntä suulle, ja sanonut, että seuraavaksi hän teippaa nenän. Mies ymmärsi sen tarkoittavan tappamista ja pelkäsi. Ennen tuota tekoa Sara lähti tupakalle ulos. Mies rimpuili sillä aikaa teipit irti käsistä ja jaloista sekä repi teipit pois suunsa edestä. Tilanteen havaittuaan Sara ei enää käynyt miehen päälle, vaan meni nukkumaan. Miehen mukaan Sara oli humalainen ja horjuvainen. Mies otti sohvan alta pienoiskiväärin ja lähestyi se kädessään makaavaa entistä puolisoaan. Ase laukesi."

Luku 21

"En voi ymmärtää, että häntä on ammuttu. Sellaistahan lukee vain lehdissä", sanoo Maria sipaisten hiuksiaan otsalta ja hypistellen työtakin helmaa, suupielet värisevät.
"Olihan niillä aika vaikea avioliitto ja myös väkivaltaa eronkin jälkeen", sanoo Terttu vakavana. "En voi käsittää, että teippaa toisen suun ja vielä uhkaa sulkea nenänkin." Kaikki istuvat kahvihuoneessa ja kauhistelevat tapahtumaa.

Sorella on käytävällä mopin varressa ja siirtyy Idan huoneeseen. Moppi edellä hän astelee pöydän ääreen, siinä on Seiskapäivä-lehti levällään. Hän selailee sitä innottomasti. Terttu tulee huoneeseen.
"Oletko kuullut mitä Saralle on tapahtunut?" kysyy Terttu hiljaisella äänellä.
"Ei, en tiedä mitään, kerro pian", sanoo Sorella.
"Saran entinen mies on ampunut Saran." Sorella huudahtaa ja lyö kumihanskat poskilleen. Mopin varsi kaatuu kolahtaen lattialle. Ida tulee huoneeseen ja kummastelee:
"Mitäs te täällä majailette, menkää hiiteen." Terttu asettaa jogurtin ja hedelmän Idan pöydälle ja sanoo: "ole hyvä Ida, tässä on sulle välipala."
"Ja minä kun en mitään välipaloja huoli", sanoo Ida ja huitaisee jogurttipurkin lattialle.

Luku 22

Kesä kului haikein mielin. Asukkaiden omaisille pidettiin tiedotustilaisuus talon loppumisesta. Kaikki olivat suruissaan ja ihmeissään. Syksyn tullen asukkaat saivat uudet hoitopaikat, kuka minnekkin, yhteistä paikkaa ei löytynyt. Asukkaat ja omaiset olivat tuohtuneita ja harmissaan. Hoitajat hakivat töitä eri laitoksista. Minna oli tyytyväinen ylimääräisestä vapaasta. Ei kiirehtinyt opiskelussaan eikä hakenut uutta työtä. Maria pääsi mökin lähellä sijaitsevaan lastenkotiin töihin. Johanna muutti toiseen kaupunkiin ja sai paikan sairaalasta. Heidän eronsa tuli voimaan puolen vuoden harkinnan jälkeen. Liisa ja Terttu aikovat perustaa hoitolaitoksen alkoholisteille.

"No, nyt on lähtö lähellä, vielä on yksi tehtävä jäljellä," sanoo Liisa ja heiluttaa ruuvimeisseliä kädessään.
"Mitä ihmettä sillä aiot tehdä?" kysyy Terttu kädet puuskassa rinnan alla. Liisa lähtee määrätietoisesti ulko-ovelle Tertun seuratessa häntä. He astuvat kadulle, Liisa sovittaa ruuvimeisseliä kuparisen laatan kulmaan ja vääntää ruuvia ponnekkaasti. Pienen yrittämisen jälkeen ruuvi antaa periksi, samoin toinen ruuvi.
"Otahan sinä noi kaksi pois", sanoo Liisa ja antaa ruuvimeisselin Tertulle. Haikein mielin hän veivaa ja veivaa kunnes lopulta ruuvi löystyy. Kuparilaatta heilahtaa alaspäin ja jää roikkumaan yhden ruuvin varaan.
"Se on tämän talon tarinan loppu", sanoo Liisa ja kiskaisee laatan ja painaa Ellin boksi-kilven rintaansa vasten. Pilvet ajautuvat pois ja taivas muuttuu äkkiä siniseksi. Laskeva auringon paiste osuu suoraan Liisan toiverikkaaseen katseeseen kuin lämmin peitto.

Arvostelut

Ei arvosteluja

Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS