Jatkoa Tuuria kerrakseen linna Tie nousi kiemurrellen pellavasarkojen ja viiniviljelysten välistä. Siipivuo valui kisaillen ja mutkitellen rinnettä alas niin että tie ylitti virran viidellä kapealla puusillalla. Jokivartta reunusti tulvien raiskaamat vadelmaryteiköt ja piikkipaatsamien pusikot, siellä täällä kasvavien koivujen ja pyökkien tuodessa vaihtelua poppelien valtaan. Kiroukset, ärähdykset ja kivien kolina kaikuivat työmaalta. Pystyssä oli katettu 8-kulmainen rakennelma jonka leveää oviaukkoa reunusti neljä pylvästä pystyssä ja muutama pötköllään. Lähistöllä kaivettiin monttua. Puuta ja kiveä rahdattiin joelta tukemaan kaivannon seinämiä. Rahvas ei osannut vastata Tuurin uteluihin tekeleen tarkoituksesta, Tie jatkui satakuntametriä päätyen joen rantaan. Komea kivisilta vei hitaasti virtaavan Siipivuon yli muurin eteen. Muurin aukkoa tukki laskuportti jota vartio lauma sotilaita musketit kourassa, valppaina ja varuillaan. Hälytys oli annettu, kun siltavahdit olivat huomanneet puolen kaupunkia, sen köyhemmän puoliskon, lähteneen retkelle linnaa kohti. Vähän ennen siltaa resuinen sälli pinkoi sirkuslaisten seasta kapteenin luo ja tarrasi hevosta suitsista ja sanoi jotain. Sotilaiden ällistykseksi juippi ei saanut läimäystä, vaan kapteeni laskeutui satulasta. Sirkusvaunua kiskoneen juhdan selässä keikkunut vintiö kipaisi paikalle, läimäytti upseeria käsivarteen ja loikkasi satulaan. Ori kavahti pystyyn, mutta vieras istui kuin liimattu ja sai hevosen asettumaan hyvin nopeasti. Lisää ällistystä tuli kapteeni karjaistua: - Hänen armonsa kreivitär Teresa De Coste! Tervehtikää emäntäänne! Se oli vetelin ja epäröivin asennonotto, mitä Haukanlinnan huovit olivat koskaan esittäneet. Tuurille sekin kelpasi täydestä. Tätä ennen häntä oli kunnioitettu huovien taholta vain potkulla persuksille. Huovit pakottivat saattueen jäämään muurien ulkopuolelle. Sisään saivat tulla vain Tuuri, Tibsy ja Sami joka selitti olevansa naisten erityinen suojelusenkeli. Ossie ja Mumma seisahtuivat epäröiden sillankorvalle. Kulkureille linnat ja muurit merkitsivät ikävyyksiä. Tuuri ymmärsi heitä, omista tuntemuksistaan tukea saaden, ja huikkasi, iloisesti vilkutellen: - Pannaan homma puokkiin. Ottakaa selvää, mitä ulkona on. Me heitetään keikka sisällä ja kerrotaan sitten, että löytykö kämppä vai tarvitaanko teltta. Puhuessaan Tuuri viittoi sormilla ” tulkaa apuun jos en auringonlaskuun mennessä lähteä muuta viestiä.” Pappi ei jäänyt portille norkoilemaan vaan ajatti itsensä suoraan pääoven eteen ja kulki ensimmäisenä sisälle, kuin isäntä taloonsa. Kapteeni johdatti Tuurin tovereineen pariovista valtavaan halliin, jota käytettiin voudin toimistona. Tila oli laadittu tekemään vaikutus. Laattakivilattia läpsyi varpaiden alla ja hirsikaton nähdäkseen oli taivutettava niskaa. Hallin seiniltä toljotti toista tusinaa täytettyä elukanpäätä lasisin silmin. Pari haarniskaa seisoi vartiossa karhunnahka jaloissaan. Soihdunpidikkeet ja lampetit täplittivät seiniä kapeiden ovien ja suurten muotokuvien väleissä. Takaosaa hallitsi kärrynlavaa suurempi pöytä ja mahtaileva tuoli kahden askelman korokkeella. Tuolin takana vasemmalla ammotti takan musta kita ja oikealla jökötti tamminen ovi suojellen tietä palatsin sisuksiin - Odottakaa täällä, arvon neidit. Ilmoitan tulostanne voudille. Kapteeni sanoi tavoitellen kohteliaisuutta ääneensä. Palveluspoika lähti viemään sanaa. Pastori asteli arvokkaasti sohvalle ja istahti lupia kysymättä. Tammiovi paukahti auki ja vouti tuiskahti huoneeseen, ärtyneenä ruokaleponsa häirinnästä. Kiivaat sanat kuolivat kitaan. Hän jäi ällistyneenä katsomaan vieraita. Kapteeni nikkasi peukullaan odottajia kohti ja selitti tilanteen ja antoi kirjeen vahvistukseksi. Vouti ähisi hämmentyneenä. Resuiset kulkurit saivat osakseen äreän mulkaisun. Sitten, itsenä kooten vouti huokasi ja teki kumarruksen tapaisen, vaikka mahan ihramakkarat olivat edessä. Sanat olivat pelkkää pihinää kun mies tokaisi: - Tervetuloa palatsiin, armollinen neiti. Mutta nuo ryys… tarkoitan pukunne. Mitä on tapahtunut? Onko teidät ryöstetty. Tipsy sanoi naureskellen: - Jopa Arvannassa tiedetään että täällä on rosvoja ku kärpäsiä raadolla. Olis ollut turhan turvatonta hortoilla hempeissä hepenissä pitkin rotkoja. Kerjäläinen saa kulkee rauhassa. - Mutta tuota eikö saattue… - Mitä sitä joutilaita perässä vetämään. - Entä tavaranne? - Mulle luvattiin, että kämpässä olisi kaikkee patjasta paljuun, niin miks rahtaisin rojua pitkin vuoria? Niin ja tuo kirje sitten. Mikä onkaan virkani täällä ja mitä emännän oikeuksiin kuuluu? Tuuri sanoi tuijottaen varsin tiukasti voutia silmiin. Uutta emäntäänsä arvioiden vouti ryhtyi selittämään perijättärelle tämän oikeuksia ja velvollisuuksia. Kapteenikin sanoi pari sanaa ja pappi antoi innolla opastusta. Tuuri kuunteli aikansa ja teki yhteenvedon: - Siis omistan tämän linnan tavaroineen ja pari muuta kartanoa rinteillä. Olen koko Haukkalaakson pomo ja voin määrätä mitä tehdään ja toisten on toteltava. Voin päättää mikä on laillista ja mikä ei, ja vain hänen majesteettinsa määräykset ylittävät mun käskyt, siis maallisissa asioissa. Taivaan asiat jätän suosiolla pastorille. - Kyllä teidän armonne. Hallitsette Haukkalaaksoa, kunnes menette naimisiin. Sen jälkeen miehenne on Haukkalaakson herra, sillä mieshän on vaimonsa pää ja hallitsee siis myös tämän omaisuutta. Pastori selitti, painottaen miehen oikeutta naisen yli. - Entäs jos en ota ukkoa? - Jos kuolette naimattomana, tila siirtyy Filip De Costen, siis isoisänne serkulle Ticinan herttualle. Olettehan viimeinen De Costen verilinjaa. - Selväks tuli ku Joppe putkassa. Tuuri naurahti Portaikko vei toisen kerroksen käytävään. Vasemmalla näkyi korea halli . Edessä oli sali, suuri kuin majatalon talli. Seinillä roikkui gobeliineja taulujen väleissä. Vitriineissä istui posliinisia kippoja ja hopeisia kuppeja. Lattiaa peitti sininen matto. Tuuria kauhistutti kävellä valjakon arvoisen kudelman päällä likaisin varpain. He ohittivat kamareita ja halleja, kapusivat portaita ylös, salien läpi rappuja alas, käännös oikean ja vasempaan eestaas ja takasin, kunnes Tuurista tuntui että ei ikinä löytäisi ulos muuten kuin ikkunasta. Toverukset totesivat yksimielisesti, että koreutta riitti. Tuuri osoitti sormella seinää päin ja huomautti varsin äänekkäästi - On kai laitettava nimet kirjoihin, ettei kalut katoo, No, onneks hävinneestä jää kuva jäljelle. - Mitä neiti tarkoittaa? Kapteeni kysäisi. - Sitä, että seinät on savustettu ku palvikinkku, kai huonosti vetävällä takalla, vaan tossapa on puhdas pläntti enkä usko, että joku iolis sen siihen pessyt. Tuolla on hopeinen lampetti, jokseenkin tän läikän kokoinen, joen veikkaa, että tästä on lamppu lähteny lätkimään. Tuuri nauroi - Erittäin älykäs huomio, armollinen neiti. Vouti urahti. - Yks juttu. Mua on sanottu Tuuriksi tähän asti ja Tuuri olen vastakin ja tuo pimu on Tibsy ja mun sihteerini. Siitä tulikin mieleen, että se kassakirstu kuuluu Tibsyn valvontaa, joten saisko sisko avaimet? Ja toi Sami huomaa sen mikä menee mun silmiltä ja korvilta ohi, joten Samiakin kannattaa kuunnella ja aineskin totella. - Armollinen neiti… - Tuuri. Ei mitään muuta kuin Tuuri. Sen saa luvan jokainen muistaa. - Kuten haluatte neiti... Tuuri. - Mites on herra voutilainen, milloinkas täällä on ruoka–aika? Tipsy kysäisi. Vouti mulkaisi ryysyläistä närkästyneenä, kuin olisi kuullut rikkaruohojen puhuvan. Kapteeni naurahti ja kysyi selvennystä asiaan. - Sitä vaan, että tässä alkaa olla nälkä. Metsäveljet anto kyllä meille jäniksen, mutta meitä oli viis yhtä pupua järsimässä ja siitä on jo himpun verran aikaa. Tuumin tuossa voudin masua tuijotellessa, että taitaa pytingissä sapuskaa olla. Niin, että riittäisikös sitä emännälle, kun kerta käskyläiset on jo ähkytäynnä kuin verosäkit. Vouti ähkäisi. Kapteeni otti asian toimittaakseen eli lähetti lakeijan viemään sanaa keittiöön. Samalla seuruetta vietiin toiseen suuntaan. Kävely päätyi suursalin edustalle. Livreepukuinen lakeija tempaisi oven auki. Vouti käski Tuuria käymään sisälle ja huomautti Tibsyyn ja Samiin katsellen: - Palvelusväki aterioi väentuvassa. - Aivan kuten haluatte. Ei me seuraa tarvita. Tibsy naurahti. Vuoti muuttui naamaltaan retiisiksi. Kapteenikin henkäisi närkästyneenä, sitten kun tajusi letkautuksen. Sami virnisti, tepasteli pienen pyörähdyksen kukonaskelin ja lähti loikkimaan jonnekin käytävää pitkin. Mennessään veijari kailotti etsivänsä padan ja panevansa vellin kiehumaan. Tuuria ja Tibsyä pyydettiin odottamaan hallissa, kunnes ruoka valmistuisi. Seuraa pitämään saapasteli kaksi koreaa herraa, toinen jo harmaapää ja toisellakin ikää liki kolmekymmentä. Kumpikin herra tuijotti neitosia kuin olisi ensi kertaa eläissään silmiinsä saaneet paljaita varpaita ja paikkaisia vaatteita. Pastori kiirehti suorittamaan esittelyn. Herrat katsoivat toisiinsa ja nuorempi näytti tyrmistyneeltä nähdessään vaimokseen luvatun naisen. Söpön salonkiprinsessan tilalta vastassa oli kaidat, auringon paahtamat kasvot, polvista asti paljaat naarmuiset sääret ja pölyiset varpaat sekä puku kuin kulkuripojalla. Ilme inhotti eniten. Neiti tuijotti kumpaakin miestä tiukan arvioivasti kuin ostaja markkinaelukkaa. Poika vilkaisi isänsä ja puisti päättään. Herttuakin vaikutti yllättyneeltä. Heille oli sanottu että neiti kreivitär saapuisi karavaanin mukana. Sitä että karavaani olisi yhdet sirkusvaunut ja neiti täys kulkuri säkkipaitaa ja paljaita varpaita myöten, ei kumpikaan ollut aavistanut (eikä lähettinä juossut Peter Pox ollut sitä kertonut). Vain ajatus tulevasta liitosta sai herttua sanomaan: - Poikani Adam ja minä myös olemme tulleet tarjoamaan apuamme ja neuvoja uudessa asemannanne. - Tattis vaan. Opettajia näkyy tunkevan ovista ja ikkunoista, mutta voittehan roikkua joukon jatkona ku takiainen hevon hännässä. - Neuvoista puheen ollen. Olisi suotavaa, että neidit pukeutuisivat asemansa mukaisesti. On häpeällistä kulkea jalat näkyvissä. - Miks se ei oo ukoille häppee? Tuuri kysyi viattomasti hymyillen. - Se--- se on tapa. Ja on hyvin valitettavaa että korkea-arvoiset neitsyet.. - Hei, sielujen vahti, mistäpä tiedät, että ollaanko me neitsyitä vai ei? Tibsy hihkui. Herrat hölmistyivät. Tibsy nappasi pöytäliinan sormiensa väliin ja vihelsi - Kato, Napolin pitsiä. Ainakin oluttynnyrin arvone nästuukki. Tuurikin innostui tutkimaan tavaroita ja utelemaan hintoja kuin maalainen torilla. Vouti lopulta huomautti, ettei hienojen neitien kuulunut puhua rahasta eikä piikojen asia ollut kysellä tavaroiden arvoa. - Mä haluun tietää, että mitä tulin perineeksi. Eikä Tipsy oo piika vaan talouden ylin vastaava, niin me ollaan sovittu. Hinnat ovat hänen asiansa. Mikä se semmone kassavahti on, joka ei omistuksia tunne eikä tiedä, että ollaankos velkaa ottamassa vai antamassa. Niin että hinnat esiin, kiitos. Vouti puhisi hammasta purren. Häntä harmitti sekä neitosten vilkas hyörintä ympäriinsä että ennenkaikkea innostus tavaroihin. Mies vakuutteli Tuurille, ettei omaisuudesta kannattanut huolehtia, hän, vouti kyllä hoitaisi sen asian yhä edelleen. - Jep, uskotaan uskotaan. Huoleton on hevoseton, ja mä päästän sut huolistas, sano vouti kun topparilta ruunan tallista vei. Vouti ähkäisi ja veti kiivaasti henkeä. Herttua kurautti kurkkuaan aikoen sanoa jotain, mutta Tibsy läimäytti miestä hartioihin kehottaen yskimään kunnolla ja ällistynyt herra unohti asiansa. Tilanteeseen tuli herrain kannalta helpotusta kun, rouvat saapuivat paikalle. Ensimmäisenä ovesta purjehti herttuatar, iltapäiväpuvussaan suurena kuin fregatti. Pituutta toi tukkalaite, lisänä piian letti, kun omat karvat ei riittäneet metrin tötteröön. Leveyttä antoi vannehame jonka tukemiseen oli tarvittu kolmen tynnyrin kimmet. Asemansa mukaisesti voudin rouva oli asteen verran matalampi ja soukempi ja kapteenitar kaikista pienin ja kapein, helmakin halkaisijaltaan vajaat kaksi metriä. Rouvat tuijottivat järkyttyneinä paljaskinttuisia paikkanuttuja, joista toinen esiteltiin kreivittäreksi ja toinen taloudenhoitajattareksi. Rouvat eivät pitäneet näkemästään. He löyhyttelivät viuhkojaan kiivaasti silmiensä edessä ja ynähtelivät tervehdyksen tapaisien. Sitten he, herttuattaren johdolla, vetäytyivät peräseinälle, ettei pöly ja rahvaan tavat olisi tarttuneet. Tibsy mulkaisi kolmikkoa ja alkoi jutustaa: - Arvon rouvasväki, ei pönkkähame päällä voi vuorilla kapuilla. Housuilla kulkee keveemmin ja on ne huisin paljon halvemmatkin. Jo yhdestä tommosesta päällishameesta saa kahdet pöksyt ja tähteistä kakaralle takin. Niin ja kun kai teistä itsekukin muotia tottelee ja käyttää viittä kuutta alushametta, niin teidän puvuistanne sais koko palveluskunnalle nutut ja housut. - Muuten, mitenkäs hankitte hamosenne? Itekö kankaat kudoitte vai kävikö koura veropussissa ja mekon maksoi torppari selkänsä säryllä? Ehkäpä ompelette jotain vai käyttekö kauppaa tällä, mikä ei käytössä kulu eikä myydessä hupene? Tuuri kyseli takapuoltaan taputellen ja lanteita keikauttaen. Rouvat kalpenivat ja punastuivat ja ennen kaikkea suuttuivat ja närkästyivät kerrassaan kunnolla. Tilanteen laukaisi seipäänniellyt hovimestari, joka tuli kutsumaan seuruetta aterialle. kosinta Tuuri tallusteli ympäri salia silmäillen kalustusta. Seinillä roikkui tauluja ja nurkissa töllötti patsaita, joiden arvosta ei kreivitär kokemuksen puutteessa osannut sanoa mitään. Pääpöytään olisi mahtunut pienen kylän väki kerralla syömään. Apupöytien hän arveli riittävän keskikokoiseen kapakkaan. Sen kumpikin neitosista tiesi, että salin kalusto oli kalliimpaa kuin kymmenen torpan vuoden verot. Varmuuden vuoksi kumpikin neitosista osoitteli sormella tavaroita ja heitti hinta-arvioita ilmaan, kunnes ilmeetön lakeija ositti kohteliaalla eleellä tuolia, kehotellen istumaan. Tuuri läpsäytti palvelijaa käsivarteen kiitoksen kera ja pyllähti toiseen tuoliin, vastapäätä Tibsyä. Isä ja poika Ticina harmittelivat Tuurin olemusta. Adam oli tosin jo vanhan kreivin kanssa kihlauksesta sopiessaan tiennyt, ettei mitään seurapiirineitiä saisi, mutta morsian oli järkytys. Vain ajatus Haukkalaakson rahoista piti kielen kurissa. Eihän eukkoa ollut pakko mukana pitää kun lähti maailmalle lystiä pitämään. Akka saisi istua kotona ja huolehtia siitä että isännälle raha virtaisi. Aluksi puhuttiin matkasta. Kokeneena esiintyjänä Tuuri antoi eloisan selostuksen Tibsyn heitellessä kommentteja. Kaikki sanat eivät tosin kuuluneet sivistyneeseen puheeseen, joten rouvat saivat syyn leyhytellä viuhkojaan ja nyrpistellä rahvaanomaisuudelle. Tuuri huomasi sen, ja muutti tyylinsä astetta karkeammaksi. Kapteenia pyrki naurattamaan. Puheenparret olivat tuttuja tallista ja kasarmilta. Vouti suri kassan hallinnan menetystä ja hukutti murhetta maljaan. Herttuaperhettä närkästytti tuleva miniä/ vaimo niin että järkytystä oli lievennettävä juomalla. Pappia ei kylläkään harmittanut muu kuin neitosten karkea puhe, mutta viini oli hyvää. Karaffi tyhjeni ja päät täyttyivät, muilta paitsi Tibsylta ja Tuurilta jotka jättivät juomisen yhteen maljaan. Toisen kannun ollessa liki tyhjänä herttua tuijotteli Tuuria ja esitti asian, jota varten oli vasiten vaivautunut Haukkalaaksoon asti tulemaan. - Huomio hyvät daamit ja herrat. Ehdotan maljaa pojalleni Adam Ticinalle ja kreivitär Teresia Joonantytär De Costelle kihlauksen johdosta. Kaikkihan… Tuuri iski nyrkin pöytään, kirosi kuin sormensa satuttanut matruusi ja tokaisi: - Hei haloo, äijä, mitä horiset? Sanat mykistivät seurueen kuin musketilla ammuttuna. Herttua nieleksi hetken tyhjää ja kävi sitten selvittämään sanojensa tarkoitusta. - On yksinkertaisinta, että menet naimisiin Adamin kanssa. Kuulutukset voidaan lukea varmaan jo ensi pyhänä, ja häät järjestää metsästyskauden alkuun. Sulhaseksi tarkoitettu mies, joka tiesi olevansa salonkien lemmikki, röyhisti rintaansa. Tuuri mulkaisi nuorukaista, irvisti ja tokaisi: - Tulikos jollekin mieleen kysyä, että mitä mä asiasta saattaisin tuumata? - Eikö se ole selvää. Olet käytännössä, anteeksi vain, täysi moukka. Poikani sen sijaan on kasvatettu asemaansa. Kun menet naimiseen Adamin kanssa, säilyy omaisuus suvussa ja lapsenne perivät Haukkalaakson aikanaan. - Siis jos jotain sattuis syntyyn ja jälellä olis jotain perittävää. Ja Aatami sais koko ikänsä mässätä Haukkalaakson tuloja. Moukka voin olla, mutta en typerys. Laakson läpi kulkeneet kauppiaat kiros korkeita tulleja, ja Peter Pox kertoili koko talven juttuja, joten tiedän yhtä sun toista tätä paikasta ja senkin, että laakso tuottaa hyvin. Usko huvikses, mua ei hotsita ruveta Adamin akaks, jotta pentus sais liki kymppitonnin tulot törsättäväksi! Johan sait Filip De Costelta lahjaksi kolme kartanoa vuorten takaa. Eikö se riitä? Tämä Haukkalaakso on tullut minulle sääntöperintönä, jonka itse kuningas on vahvistanut. Ja aion pitää sen minkä hänen majesteetilleen lupasin, eli hallitsen Haukkalaaksoa kreivittären valtuuksin. Enkä tartte mitään pitsipaitaista keikaria komentelemaan ja taloa syömään! No jaa, miehet on joskus mukavia, mutta eihän sitä koko ori tartte ostaa jos joskus ratsailla käy. Kyllä sitä lainavehkeilläkin laukkailee. Eihän äijätkään papin aamenia kysele kun piikoja nussivat. Karski puhe kavahdutti, samoin puhujan olemus. Tuuri oli ihan siedettävän näköinen, jopa viehkeä, sitä halutessaan. Nyt hän oli tuimana kuin kaapparilaivan kapteeni, eikä puheet silotelleet olemusta, päinvastoin. Tibsy iski silmää, virnuili ja huomautti: - Älähän nyt heti potki perseelle. Nätti varsa. Vois sitä ainakin kokeilla. - Mitä.. mitä tarkoitatte? kosijakokelas ähkäisi. - Sitä vaan, että onhan se tarkistettava että kalu pelaa. Tibsy naureskeli Renkien tyyliä matkiva puhe oli järkytys. Kuuluihin hyviin tapoihin että nuoret neidot punastelivat ja hihittelivät maahan katsellen kun oli puhe avioliiton tapaisestakaan. Siveys tai ainakin kainouden teeskentely oli velvollisuus. - Kuule tyttö, etkö saa piikasi kuriin. Herttuatar tokaisi - Tibsy ei ole piika vaan ystävä. Siks toiseks, sisko puhuu asiaa. Kyllä tavara tarttee tarkistaa ja Tibsy on ukkojen asiantuntija. Tuuri selitti naureskellen. Sitten, yhtäkkiä Tuuri läjäytti taas kämmenet pöytään niin että seurue hätkähti ja sanoi hillityn vakavana: - Tulin, kun käskettiin tulla vaarin tykö ja sanottiin että joskus ajassa tulevassa saisin huushollin huolekseni. Kukaan ei puolella sanalla sanonut, että perintöön kuuluis ukkokin! Uskokaa huviksenne, jos valittava on linna epämieluisan jätkän kera tai vapaus maantiellä ilman tietoa seuraavasta ateriasta, niin valitsen maantien. Henkäyksen mittaisen tauon jälkeen Tuuri otti uuden ilmeen ja sovinnollisesti hymyillen sanoi: - Oot ihan outo heppu. En tiennyt ees, että oot olemassa, ennenku naamas näky. Kiinnostas tietää. millanen sälli oikein olet, joten viittitkös kertoa ittestäs. Sano vaikka, kuka sun hevoses hoitaa? - Tallimestari ja rengit, tietenkin. - Millaista ruokaa viimeksi laitoit? - En ole mikään keittiöpiika. - Isä kertoi, että kamaripalvelijat auttaa pukemisessa ja riisumisessa ja tuo aamiaista sänkyyn? Onko sulla sellaista? - Tottakai! kaksikin. Adam vastasi naureskellen. - Ai kun upeeta! Entä pyyhitkö ite persees paskalla käytyäs, vai tarviitko siihenkin apua? Viimeinen kysymys venäytti hölmistyneet ilmeet herrojen naamalle. Tuuri irvisti ja tokaisi. - Vali vali, poitsu, et kiinnosta. Mä en huoli lapamatoa joka tarvii paapomista kuin kapalovauva! - Tuuri kuule, anna nyt pojulle edes mahdollisuus. - Enkä viitti. Ota, jos haluat. - Kuulkaa neidit, en ole mikään paketti jota viskotaan… - Eikös just äsken mua työnnetty sulle ku mollamaijaa kersalle. Etkä yhtään nurissut. Kannattava kauppa, isot tilukset ja akka kamariin poikimaan. Huvihan hankitaan muualta. Kiskastaan vaikka piika alle, kun haluttaa. Ja jos paksus paukahtaa, niin hällä välii, tytön häppeehän se on. Juu... tapahan on, että herrat alamaisiaan hässii ja perinnettä sekin, että isät kauppaa tyttäriään ku vasikoita. Vaan sattumoisin isä on kuollu ja isoisäkin kuopattu, joten eipä mulla ole myyjää enkä taida ihan vähällä kauppatavaraks suostuakaan! - Jee, eihän jalosukusilla akoilla oo muuta virkaa kuin tuottaa poikia niinku emakko porsaita, eikä ees ite imetä niitä, vaan lykkää hoidon muitten vaivoiks. Tibsy naureskeli. - Mä tykkään tehä muutakin kuin röhöttää haarat hajalla ja kasvattaa mahaa. Tuuri julisti kovalla äänellä Adam punastui. Tuurin alkaessa räkytyksensä rouvat olivat ensin hämmentyneitä, sitten närkästys pulpahti pintaa ja lopulta hävyttömyys järkytti. Herttuatar sai tarpeekseen ja lähti pöydästä, melkein säädyttömän nopeasti, liki harppoen. Vouditar ja kapteenitar seurasivat ylempänsä esimerkkiä kiirehtien askeleitaan. Tibsy nauraa hekotteli. Tuuri paukautti taas pöytää, tuijotti herttuaa silmiin ja sanoi hyvin vakavana: - En tiedä kreivittären töistä hippukaan, mutta tuskin se vaikeeta on, kun kerta kuka tahansa kohdalle syntynyt kelpaa. Oon oppinut luutun soiton ja oluen teon ja litkun keiton, joten opin kyllä kreivittären konstitkin. Ja mitä en itte osaa, kysyn kavereilta. Ne on kulkenu idässä ja lännessä ja tietää jokusen konstin joten eiköhän me aikaansaada ainakin porua jos ei villojakin. - Entäs kun rosvot ryöstää vie pusikkoon ja sitten voi kuolemaa pahempi tulla eteen. Vouti vihjaili - Onpa täällä outo meininki. Muualla maailmassa se puskissa peuhaus on varsin hauska homma, josta saa joskus lantinkin. Niin ja lopputuloskin on useemmin uusi elämä kuin jonkun kuolema. Tibsy naureskeli - Ei oo ruodotonta kalaa eikä rosvotonta kylää. Johan sitä tullessa treffattiin mettäläisjoukkio, rosvoja kaiketi. Oli oikeen komea ja kohtelias se johtaja, antoi jäniksenkin! Taidankin lähettää nassakan viiniä hälle kiitokseksi. Niin, että kyllä mä ryöttien kanssa toimeen tuun, voudit ja muut herranketkut ne on aina ennekin harmia aiheuttaneet, mutta enköhän mä teidän kanssa sopuun pääse kun tutuksi tullaan. Tuuri virnuili - Kippish shille. Kapteeni örisi ja hörppäsi lisää. Vouti ja pappi kumosivat lasillisen, toisen ja kolmannen sanat unohtaakseen. Puheiden saavutettua keskivahvan sammallusasteen Tuuri hihkaisi huomiota ja sanoi: - Kuulkaas, kun vielä on tilkka tolkkua tallella, voisko joku kertoo, että missä mä ja Tipsy aletaan kuorsaan? Onko tarjolla pahnakasa tallissa vai komero ullakolla? Vouti mietti tovin ja rähähti sitten komennon. Hovimestari välitti käskyn edelleen ja lakeija lähti näyttämään huoneita. Sami kiepsahti yhdestä portaikosta tovereittensa eteen, leipä kourassa ja nyytti toisessa. - Mitä terveisiä eväiden lisäksi vien? - Rauha maassa ja herrat humalassa. Ei hätää, ainakaan vielä. Tuu kattomaan, mikä huone saadaan, niin osaatte vahtia oikeeta ikkunaa. Tuurille osoitettiin entinen emännän salonki ja sen yhteydessä oleva kamari jossa seisoi sänky, laaja kuin lotja. Huoneistoon kuului myös pukeutumishuone ja vaatekomero, suurempi Umpisolmussa ollut ullakkoloukko jossa Tuuri oli kahden muun piian kanssa asunut. Palvelija esitteli tiloja ja kertoi vaatepiikojen nukkuneen pukeutumishuoneen penkillä. Tibsy kyseli patjaa pehmikkeeksi mutta Tuuri huitaisi viiden neliön sänkyä kohti tuumaten: – Älä höpäjä, siskonpedissähän on ennenkin koisittu ja tossa on tilaa vaikka tulis Mumma vuohineen mukaan. - Mahdunkos minäkin? Sami virnuili. - Kokeillaan. Tuuri hihkasi ja yritti tarttua Samiin, mutta mies väisti ilmavalla hypyllä taaksepäin. Tuuri naurahti, hyppäsi tasajalkaa sänkyyn ja heitti kuperkeikan. Lakeija toljotti tapahtumia suu auki silkasta ällistyksestä. Tuuri hetkutti patjaa kyselle: - Raskitaanko ottaa, tää maksaa varmaan kymmenen hilkkua yöltä! - Pannaan elämä risaseks ja mällätään koko rahalla tai vuokrataan puolet punkasta jollekin. Ja nyt hyvät herrat, varvasta vinoon ja ovesta ulos. Me likat vaihdellaan vähän kuteita päällemme. Tibsy sanoi tarraten Samia käsivarresta ja lykki hihittelevän juipin käytävään. Lakeija poistui paikalta puolijuoksua, ilman työntämistä. Ilmoitus vaatteiden vaihtelusta toi paikalle laihan sisäkön. Uupuneen oloinen piika naama ilmeikkäänä kuin saappaanvarsi, niiasi uusille emännille. Tuuri ja Tipsy esittelivät itsensä ja kysyivät saapujan asiaa. - Voinko jotenkin auttaa, armollinen neiti? Piika vikisi varpaitaan katsellen - Voit, lakkaa neidittelemästä ja hauku Tuuriksi. Saman voit sanoa kaikille. Ja tuo tuossa on Tipsy. Niin ja siks toiseks, meitä ei tarvihe pahemmin palvella. Voit mennä vaikka nukkumaan tai vikittelemään poikia, ihan miten mielit - Juu. Me ollaan jo isoja tyttöä, osataan riisua ja pukea ja jopa käydä potallakin ihan omin päin. Tosin huussin voisit lähteä näyttämään, ettei tarttis ikkunasta pihalle pyllistää. Piika hihitti äkisti ja painoi sitten käden suulleen säikähtäneenä. Tipsy nauroi, käskien lopettaa turhat hötkyilyt. Toveruksille näytettiin käytävän päässä oleva ovi joka johti kapeaan selväsi seinän ulkopuolelle johtava sola. Leveässä ikkunapenkissä oli takamuksen kokoinen aukko, josta näkyi seinää kiertävä limainen oja. Se riitti opastukseksi huoneen käytöstä. Vierailtuaan reikäkamarissa Tipsy alkoi kysellä kylpymahdollisuuksia. - Panemme veden lämpiämään ihan heti. Kylpy on valmis tunnin kuluttua. Valitettavasti emme mitenkään saa sitä nopeammin. - Äs, ei tarvii. Mennään uimaan ja heitetään matkalla pyykki likoon. Vaatekomeroksi sanotussa huoneessa roikkui valtavankokoista leninkiä ja nuttuja tusinoittain. Toverukset penkoivat vaatteita saaden aikaan koiruohon hajuisen pölypilven ja muutaman vaatteenkin. - Se taitaa olla yöpaita. Tibsy huomautti - Onhan tässä hihat ja helma melkein nilkkoihin ja kaulus kurkkuun joten saa kelvata. Nuo muut vaatii reipasta saksimista, ettei niihin huku. Tuuri naureskeli ja veti telttamaisen koltun päälleen ja sitaisi köyden vyöksi. Tibsy vyötti ylleen aamutakin ja totesi olevansa täysin puettu ainakin kotitarpeiksi. Toverukset käärivät matkavaatteet nyytiksi ja lähtivät palvelustytön opastuksella pesutuvalle. Piian yllätykseksi neitoset noutivat veden pesusoikkoon ja muutenkin puuhasivat kuin pyykkärit ikään. - Tää tekee eetvarttia kirpuille. Tuuri tuumasi painelle vaatteita veden alle. Tibsy kauhoi tuhkaa tulisijasta ja mätti sitä reilut annokset korvoon. Pyykki jäi likoamaan ja kaverukset suunnistivat joelle uimaan. Uiskentelua kauemmin kaverukset käyttivät aikaa auringossa lämmittelyyn. Huoneessa heitä odotti yllätys valtavan vaatekasan muodossa. Ujo pikkupiika kertoi, että armolliset rouvat lahjoittivat kristillisen armeliaisuuden nimissä emännälle ja seuraneidille vaateparret. - Sano lähettäjille kiitos kiltistä ajatuksesta ja kerro, että ei tarvita. Pari paitaa vois jäädä. Muuten, viittitkö kysellä, olisiko jollain rengillä myydä tai lainata housuja. - Rouvat hirmustuvat jos vien ne takaisin. - Olkoot sitten tuossa, jos eivät metelöi kovin paljoa. Tibsy tuumasi. Piika hihitti luikkiessaan tiehensä ja samassa oven avauksessa Sami vilahti huoneeseen. Tibsyä halatessaan veijari selitti: - Tän yön saat olla Tuurin turvana. Menen kaupungille pelaamaan ja juoruja jahtaamaan. Etitään sitten oma loukko huomenissa. - Kiitos. Tuuri naurahti ja tarjosi sitten kynttilänjalkaa käteisvaroiksi. Sami otti mieluummin kynttilät. Niiden myynti oli helpompaa. Tuuri huokasi uupuneena, että päättyihän se tämäkin päivä kun puoliyö kintuille kerkisi, ja sukelsi vuoteen syleilyyn. Syleily se olikin. Untuvapatja kietoutui levolle käyneen ympärille tukahduttava pussina. Tipsy ähisi yhtä tuskaantuneena. Hetken pyörittyään Tibsy totesi patjan voittaneen ja heitti täkin lattialle ja meni itse perässä, samoin Tuuri. Kovaan tottuneet tytöt köllähtivät lattialle tyytyväisinä kuorsaamaan. uudistuksia Aamulla neidit työntyivät haukotellen kyökkiin. Sami heilautti kättään ja jatkoi teensä lipittämistä, mutta piiat seisahtuivat patsaina paikoilleen. Hovimestari komensi ensin kerjäläisiä tiehensä ja jähmettyi sitten tunnettuaan tulijat. Kumarrellen ja selvästi säikkynä vanhahko mies hoki: - Anteeksi teidän armonne! En ollut tuntea teitä. Emme kuulleet soittoanne! - Oliskin ollu kumma, jos olis kuulunu, kun ei soitettu. Voitte myös vallan mainiosta lakata sanomasta armolliseksi. Mä en ole armollinen vaan häijy ja ahne rontti. Teidän Tobiaksenne saa ruveta urakkahommiin jos aikoo ykkösenä pysyä. Ja tuo sisko tossa on Tipsy ja kaksin verroin kamalampi. Ja meillä molemmilla on limpun kokoinen tyhjä kolo mahassa. Tipsy virnisti ja lupasi pitää julmetun kovaa kuria, varsinkin siihen suuntaan jossa laiskotellaan. Keittiöporukka kauhistui. Hovimestari kumarsi uudestaan niin että selkänikamat natisivat ja mutisi: - Kuten haluatte, teidän korkeutenne ja neiti Tipsy. Sisäkkö näyttää teille kellonnyörit. Nykäys vain, ja tuomme aterianne huoneisiinne tai minne haluatte. Hovimestari ehdotteli selkä koukussa. Tuuri puistalsi päätään sanaillen: - Juttu on nääs niin, että meillä on koipia enemmän kuin tarjottimella ja teillä on varmaan muutakin puuhaa kuin kiikuttaa teekuppia ympäri huushollia. Johan se ehtii jäähtyäkin, ennenkuin perille ehtii! Me kyllä keretään juosta sapuskamme perässä, eihän meillä muutakaan tekemistä ole. - Niin, ja jos me ollaan tässä pöydänpäässä tiellä, niin me voidaan mennä vaikka pihalle. Sami, senkin roikaleen rontti, lopetas laiskottelu ja hommaa vettä. Tipsy huikkasi pöydän viereen vetelehtineelle kumppanilleen. Sami venytteli, otti ämpärin pikkupiialta ja kävi hakemassa vesilastin. Sitten mies ryösti komerosta makkaran ja alkoi siivuttaa sitä tovereilleen, tunkien omaan suuhunsa eka palan. Laiha apupoika sai kouraansa pätkä ja käsky syödä annoksensa. Piikojen parvi oli järkytyksestä jähmeää kuin hyytelö pakkasyössä. Hovimestarin yritti saada ajatuksiaan järjestykseen ja protokollaan mieleensä. Köydellä nyöritetyt kaavut eivät olleet aatelisten asuja, eikä puolen kyynärän puukot neitojen koruja, jos kohta tuntuivat sopivan uuden emännän ja hänen seuralaisensa tyyliin. Lopulta keittiön työnjohto sai itsensä ojennukseen ja aikoi aloittaa tarjoilun, mutta himpun verran myöhässä. Tipsy oli jo matkalla komeroon ja Tuuri havitteli teetä hellan tykönä. Sami kaiveli kuppeja kaapeista. Vähitellen palvelusväki rentoutui ja alkoi pulista. Tarjolle tuli joka sortin palvelusta. Tuskin Tuuri tai Tipsy ehti puolta sanaa jostain sanoa kun pöytään lensi voita ja leipää ja kinkunloppuja. Nauraen Tuuri toppuutteli tulvaa. Tipsy kyseli vaatteiden perään. - Millaiset vaatteet tahtoisitte, teidän...? Hovimestari muisti viime hetkessä että armoittelu oli kielletty ja nielaisi sanansa. - Jotakin sellaista missä voi kunnolla kulkea. Ei turhan tiukkaa vaan mieluummin vähän väljät. Rengeillä näyttää olevan jokseenkin siedettävän näköisiä kamppeita. Tuuri oli käyttänyt housuja koko ikänsä. Niissä oli parempi temppuilla eikä pojanvintiö herättänyt närästyksiä, vaikka tyttönen keikkumassa sai kaikki huutamaan säädyttömyyttä. Monin paikoin myöskin laki kielsi naisten esiintymisen. Ikivanhaa ämmänrähjää, kuten Mummaa sääntö ei koskenut. Tuurin pyyntö aiheutti hämmennystä mutta Sami järjesti ystävilleen mieleiset asut. Tibsy sai liian pitkät, mutta hän sitaisi puntinsuut nilkkoihin kuin haaremihousuissa. Tuurilla tarjotuissa oli turhaa leveyttä. Asia ratkesi köysivyöllä varsin kätevästi. Jonkin aikaa jutusteltuaan Tuuri siirtyi uuteen aiheeseen ja kyseli: - Eikös se ole niin, että kreivittärenä olen kaikkien, siis myös voudin pomo? - Kyllä, kaikkien on toteltava käskyjänne. - Siispä annan teille emännän vallalla määräyksen. Tästä lähtien aamiaisella on vain puuroa ja leipää ja teetä. Jos joku haluaa muuta, tehköön itse. Entäs huovien ja veropäiväänsä tekevien torpparien syömiset? - Kasarmilla on oma keittiönsä, mutta en ole kuullutkaan että torppareille mitään annettais. Tuuri nyökkäsi, asia oli tuttu kertomuksista. Olihan hän jututtanut sanansaattajaa koko talven ja tulomatkalla kysellyt asioita kymmenestä kylästä ja vastaan tulleilta kauppiailta. Niiden perusteella neiti kreivitär oli kavereittensa kanssa laatinut uudissuunnitelmia heti toimeen pantavaksi kun hallitusvallan saisi. - Samaa kaikille, sano akka kun poikaa ja porsasta imetti. Ruokitaanhan juhdatkin ennen valjastusta, joten kai ajurillekin puuro maistuu. Miten on, löytyisikö jotain sapuskaa jo täksi aamuksi. Tultaishan siinä samalla tutuiksikin, kun ruokaa tarjoitais. Tibsy jutusteli Ehdotus sotki keittiön rutiinin. Puolet linnanporukan aamiaispuurosta ja melkoinen osa leivistä ja korpuista kuormattiin kärryille. Sami haki kyytiin kippoja ja kuppeja. Tibsy ryösti juuston pilkkoen sen sadaksi palaksi. Pian tallirenki ohjasti kuormaansa kohti rakennuspaikkaa Tibsy keikkuessa takalaidalla ja Tuurin harppoessa vierellä Kreikkalaisen temppelin kopio vaikutti valmiilta, vain julkisivun pylväikkö kaipasi lisää tolppia ollakseen näyttävä. Pari miestä sahasi telineelle nostetusta tukista lautaa toisen kiskoessa sahaa ylhäältä, toisen vetäessä alhaalta. Suurin osa rehki kaivaen pari metriä syvää monttua. Yksi ryhmä nosti multaa ämpäreillä, toinen junttasi kivistä tasaista pohjaa. - Mitä tässä oikein tehdään? Tuuri kysyi työnjohtajalta. Mies mulkaisi kysyjää kuin mulli uutta veräjää ja huitaisi piiskallaan käskyn poistua. Ajuri kalpeni. Tuuri totesi, että läänityksen valloitus vaati kovempia otteita ja mahdollisesti kuuluvan torven. Hän ei ryhtynyt kinaamaan pikkupomon kanssa vaan huikkasi ohjeensa Tibsylle ja pinkaisi sillalle. Siltavahti juoksette sanoman edelleen. Varsin sukkelasti hän palasi perässään kymmenkunta sotilasta, toiset takkejaan napitellen, toiset leipää yhä mutustellen. Kersantti teki kunniaa, tunnustaen odottajan emännäksi ja kyseli syitä kutsuun. Tuuri virnisti ja selitti: - Ei mitään hättää, mie se tässä vaan suunnittelen hyökkäystä, kohteena nälkäiset mahat tuossa työmaalla. Aseina on kärryllinen ruokaa, mutta pomo pistää hanttiin ja tarvii vähän kurmuutusta jotta saisin jakelun toimimaan. Rakennusmestari tuijotti huveja jotka seurasivat juoksumarssia ruuuantuojan pesässä. Illan huhut alkoivat itää miehen mielessä. Eihän kapakassa olut muusta puhuttukaan kuin uuden valtiattaren näyttävästä tulosta. Mies muisti äkisti edellispäivän kulkueen ja resupekkojen saaman hurrauksen. Tuurin tullessa sotilaineen kärryjen luokse rakennusmestari tuli vastaan ja esitteli anteeksipyyntöjä hyvin sovinnollisella tyylillä. Tuuri huiskasi katumuspuheet menemään ja uteli aherruksen syytä ja syntyä. - Vanha kreivi määräsi rakennettavaksi huvimajan ja laguunin. Hänen korkeutensa toi piirustukset viisi vuotta sitten Venetsiasta, vaan eihän nämä laiskurit mitään saa aikaan. - Huvimaja? Viisi vuotta? Kymmenet miehet ja hevoset kiskoivat kiviä ja tukkeja viikosta toiseen ja kaivelevat monttua, jotta saatais söötti leikkipaikka. Ja rakennuksen tilaajakin jo kuollu, kaiken lisäksi. Eihän tuossa ole mitään tolkkua! Tuuri jupisi Tipsy ehti miettiä jokusen sekunnin ja ehdotti että työt unohdettaisiin just paikalla ja keksittäisiin miehille jotain täyspäisempää tekemistä. Tuuri oli välittömästi samaa mieltä. Hän käski komentaa raatajat jonoon kärryjen luokse. Uteliaat ja hieman säikyt päiväläiset ja tusina kahlevankeja raahautuivat jonoon määräysten mukaan. Tuuri katsoi partaisia kasvoja ja nuhjuisia nuttuja, vaikka suurinta muoti oli paljas nahka. Monella vaatetus rajottui pöksyihin. Muutamilla housutkin olivat lähinnä haamuja. Vankeusajan pystyi päättelemään vaatteiden kunnosta ja luonteen ruoskanjälkien määrästä - Mitä vangit ovat tehneet, jotta heistä tehtiin vankeja. Tibsy kysyi - Nuo tappeli pääsiäispaaston aikaan ja nuo viis ei maksa verojaan ja kolme salakuljettajaa. – Ensin salakuljettajat. Heillä varmaan oli tavaraa, kun kerta salakuljettajiksi sanottiin. Lastin menetys on riittävä rangaistus. Jos heillä oli joku juhta mukanaan, palautettakoon elikko ja lisäksi annettakoon kullekin puukko, tulukset ja onkivehkeet sekä yhteisesti yksi varsijousi, jotta saavat hankittua sapuskansa ja sitten, hyvästi hyvät herrat, ellette jää palkkatöihin tälle seudulle. Kersantti, katso että nuo saavat, mitä tarvitsevat. Sitten verokiertolaiset. Nehän näyttää horjuvan jo seisoessaankin, joten ainoo työ mihin pystyvät kunnolla, on ongella istuminen, sitä ne voi tehdä kotonaankin, joten raudat vex ja äijät mäkeen. Maksakoot sitten kun jaksavat. - Ei käy. Heidät vapautetaan vasta kun suku maksaa verorästit. - Kuinka kauan ne on rautojaan raahanneet? - Viime veronkannosta asti, siis syksystä asti. - No, sittenhän on selvää, että joko suku ei halua maksaa tai ei pysty, joten turha noita on täällä tyhjän panttina pitää. Ja eiköhän tappelijat ole jo läksynä oppineet kun selässä ei ole enää kärpäslätkän vertaa ehjää pintaa. Painukoot kotiinsa hakkaamaan halkoja jos jotain hakata tarttee, ja sama sulle ittelles. Piiskaaminen on hyväksi vain pehmittävälle nahalle, joten jos haluut huitoa ruoskalla, hankkiudu nahkurin oppipojaksi ja hakkaa vuotia. Entäs toi penikka? - Paimensi vuohia linnan metsässä. - Vai niin. Onko muuten linnalla omia vuohia? - Ei, vain lehmiä. - Syö ne lehmätkin lehdeksiä. Siis kuule poika. Paimenna karjaas missä haluat, mutta tuo kaksi tusinaa kerppoja jokaista elikkoasi kohti linnaan. Ne kerpot voit tehdä vaikka noista puskista joen varrelta ettei tartte kaukaa raahata. Niin ja samalla taksalla saa kuka vaan paimentaa karjaansa linnan mailla ja kerpot voi toimittaa, kun ehtii. - Kerppuja? Mitä armon neiti niillä tekee? Kersantti älähti kummissaan. - Tykkään juustosta ja juustoon tarvitaan maitoa ja maitoa saa kun elikot syö kunnolla. Niin, ja ettei tärkein unohtuisi. Tämä rakennushullutus loppuu just nyt. Kuulkaa kaikki, niin vangit kuin veropäivää tekevät torpparit ja palkkalaisetkin. Tulkaa hakemaan kauhallinen puuroo ja pala leipää tai mitä sattuu ja syötyänne painukaa kotiinne tekemään jotain, josta tulee hyötyäkin eikä vain hikeä. Ilmotan kyllä, kun keksin täyspäistä puuhaa kivillä leikkimisen tilalta. Ja nyt syömään siitä. Tuurin puhetta seurasi arka kiitos joka paisui kunnon hurraaksi. Tibsy jatkoi kuin ajatuksen varjo siitä mihin kaveri oli lopettanut - Painukoon joku louhokselle sanomaan, että jättävät kivet paikoilleen ja tulevat kotiin. Samoin puunkatajien luo, mutta kaadetut puut sietää tuoda tänne. Tehdään niistä vaikka halkoja keittiöön. Työnjohtaja yritti ehdotella suunnitelman loppuunsaattamista kreivin kunniaksi ja saadakseen pitää helpon ja hyväpalkkaisen virkansa. Tuuri tuhahti ja tokaisi - Mitä kunnialla tehdään? Syödäänkö se vai juodaanko vai lämmitetäänkö sillä ehkä hellaa? Rakennuksesta puheen ollen, puhutaan jatkosta, jos keksit jotain tolkkua teolle. Mutta muista, tulojen pitää olla suurempi kuin menojen tai pian on kirstu tyhjä ku Jussin pussit porttolassa käynnin jälkeen. - Entä palkatut rakentajat? Kirvesmiehet ja muurari. - Maksetaan irti, niin tai, tarkistakoot ensin linnan rakenteet ja korjatkoon korjausta vaativat kohdat ja katotaan jatko sitten. Ainahan sitä korjattavaa isosta paikasta löytyy. Tipsy jäi tekemään ruokintakierrosta yksinään sillä Tuuri arveli, että myös muiden oli aika herätä, ja kiirehti sisälle. Kreivitär halusi varmistua, että uudet määräykset menisivät perille ja lähti siksi tervehtimään ensinnä voutia. Pysähtyessään leikkauksin koristellun oven eteen Tuuri virnisti häijysti, kohotti koipensa ja potkaisi kaikin voimin, karjaisten samalla. Herätys kaikui läpi hallin. Huoneesta kuului tomera kirous. Uuden koputuksen kutsumana vouti ryntäsi ovelle niin raivoissaan, ettei ehtinyt nuttua päälleen vetää. Kiukku vaihtui tyrmistykseen Tuurin virnistelyn edessä. - Mitä neiti haluaa? - Ilmoitusasia. Ruokaa, niin aamiaista kuin muitakin sortteja tarjotaan vain ja ainoastaan väentuvassa. Siellä on nyt leipiä ja puuroa ja jos pidät kiirettä, saat jotain. Kohta ne viedään pois. Päiväruoka tarjotaan samoin, niin kuin illallinenkin. Auringon laskiessa ruoka kannetaan keittiöön ja palveluskunta saa painua omille teilleen. Vain sairaat syötetään sänkyihinsä. Tää on sitten pysyvä systeemi, ja jos ei kelpaa, niin keittäköön kukin mieleistään. Keittiö on vapaasti käytettävissä, puita löytyy liiteristä ja vettä kaivosta ja on jopa ämpäri talon puolesta, joten siitä vaan. Vouti puhisi tuijottaen kreivitärtä. Vouditar kurkisti käytävän toiselta puolen omasta loukostaan ja sai kohmeloisiin silmiinsä maailman tärkeimmän asian. - Anteeksi teidän armonne, ettekö saaneetkaan lähettämieni vaatteita? - Nää ovat jo toiset uudet tälle aamulle, joten tarjontaa on yli tarpeen. Hameet voisin vaikka lahjoittaa herralle, kun housut näkyy puuttuvan. Tuuri huomautti, vinkaten peukulla ovensuussa puhisevaan mieheen. Vouti tajusi vasta silloin olevansa syntymäasussa naisen edessä, vahingossa ja kirahti ristien kätensä jonnekin navan alapuolelle. - Älä huoli, ei mitään näy, sun mahamakkarat peittää kyllä pikkunakin ihan kokonaan. Vouti pyörähti ympäri ja harppoi karvaiset pakarat tutisten vuoteen luokse, temmaten peitteen verhokseen. Tuuri kailotti teatteriäänellä joka kantoi käytävän päästä päähän. Vouditar kirkaisi ja parkaisi säädyttömyydestä kauhistuneena ja vikisi: - Onko täällä kaikki tulleet hulluiksi? - Takuulla. Mulla on nääs sellane vaikutus ympäristöön. Saat kuule emäntä, nähdä vielä ihmeitä. Toisaalta, täytyy sanoa että täällä palatsissa on erittäin oppivasta ja aulista palveluskuntaa. - Mitä tarkoitatte teidän armonne? - Sakki ymmärsi heti, kun kerron, miten välttää turha työ, ja lupas oitisn noudattaa käskyjä. Tästä lähtien murkina tarjotaan kattilasta ja joka ei itse soppaa lautaselleen saa, saa luvan paastota kunnes kauha käteen tarttuu tai vaikka kuolla nälkään mun puolestani, joten en minä ole niin kovin armollinen kuin täällä tunnutaan toivovan. Niin ja turhista töistä tuli mieleen, että korukirjottuja rättejä on tulvaksi asti, mutta rengin paita kaipaa paikkausta ja ryytimaa kitkemistä ja jauhaakin pitäis… Vouditar kiskaisi ovensa kiinni niin että pamahti. Vouti piteli peittoa hameenaan ja tivasi syytä ruokailun muutoksiin - Keittiöporukka ei kerkee hyysätä herroja, kun niitten pitää keittää kolme korvoa puuroa ja paistaa kärrykuorma leipiä sillä murkina tuntui maistuvan torppareille näin aamusta. - Mutta miksi? - Paremminhan jaksavat raataa, kun syövät välillä. Ruokitaanhan elukatkin. – Perkele. – Voithan tuota kutsua, mutta tuskin se sulle puuroo tuo! Tuuri naurahti ja kipaisi reipasta hölkkää takasin keittiölle. Palvelijat joutuivat väistelemään potkuja ja korvatillikoita, mutta heillä oli hauskaa, kun kerrankin saivat väittää vastaan ihan luvan kanssa. Tuuri kökötti väentuvan seinustapenkillä korppu kourassa ja hihitteli tyytyväisenä. TARKASTUSKIERROS Vouti hörppi teetään nenä kippurassa. Kapteeni oli saanut hieman ryhtiä olemukseensa tullessaan aamiaiselle. Hän huomasi Tuurin pöydän päässä ja tervehti nyökkäyksellä. Tuuri kuunteli hetken jutustelua ja tuumaili päivän töitään. Saatuaan jonkimmoisen suunnitelma mietittyä neiti kreivitär kysäisi: – Kertositko mitä huovit puuhastelee, siis muuta kuin nojailee portinpieliin? - Vartioivat linnaa ja vankeja, pitävät järjestystä kylissä ja keräävät veroja. - Siis, joko vetelehtivät kasarmilla tai häiritsevät torppareitten työntekoa. No, keksitään jotain kivaa,kunhan keritään. Sitä ennen voisin vaikka vilkaista vähän paikkoja. Niin, muuten, yksi kysymys. Kuka kutsui Ticinat tänne? - Lähetin hänen korkeudelleen tiedon saapumisestanne, kun lähetti toi sanan että olette jossain Kuolleen Hevosen puolivälissä. - Siis kutsuit? - En, ilmoitin vain. - Selvä. Kapteeni, kutsu kolme neljä solttua seuraksi tupatarkastusta tekeen. Mä käväsen sitä ennen viemässä herttualla aamiaisen. Missähän täällä olis paperia ja kynää? Hänen jalosukuisuutensa Ticinan herttua heräsi siihen kun joku riuhtaisi peiton päältä ja tökkäsi sormella kylkeen. – Aamiaisenne, teidän ylhäisyytenne! Tuuri sirkutti naureskellen ja nosti kuvun tarjottimelta. Lautasen tilalta alustalla oli vain paperinpala. – En ole… Neiti kreivitär mitä tämä tarkoittaa? – On varmaan parasta selvittää eräs asia. Olet sakkisi kanssa asunut täällä jo kaksi viikkoa ja neljä päivää, mutta olen reilu ja lasken vain kaksi viikkoa. Eilenkin sakkisi söi arviolta ainakin hilkun tai kahdenkin edestä lihaa ja viinaa, ynnä palvelijoiden ateria. Sitten huoneet, kolme sviittiä, kakskymmentä kymmenen penniä yöstä ja huoneesta, viisi palvelijaa kahdessa huoneessa, kymmenen penniä huone. Sitten ateriat, herrain aamiainen viistoista penniä hengeltä ja… - Mitä pirskattia te tarkoitatte? - Sitä että haluan maksun syömisistä ja juomisista ja hevosten rehusta. Mä en ole teitä kuttunut eikä voutikaan, eikä ainakaan aikonut maksaa ruokianne. Majatalot on paikkoja joihin tullaan kutsumatta, mutta niissä asutaan maksun jälkeen. - Kreivi de Coste… - Juu, mutta se kontrahti taitaa olla loppu. Mä olen tän rötiskön emäntä ja joudun pitään lukua menoista ja tulosta. Kokemukseni mukaan, ainakin Umpisolmussa herrat söi ja mässäs melkosia summia! Jos mä ruokin kaikki tänne tuppaavat tyypit niin siinä käy kinkulle ja limpulle ku entisen likan sulhasille, kaikk häipyy ja hajuki tuuleen haihtuu. - Pitääkö minun muka maksaa täällä olosta? Oletteko hullu? - En. Siks mä maksun vaadinkin. Konkurssi siitä tulee jos kaiken maailman kulkureita ilmasiks hyysää. Palvelusväki kerto, että sun sakkis on asunu täällä tarkalleen kaksi viikkoa ja neljä ja puoli vuorokautta täyshoidossa, maksamatta lanttiakaan, joten on laskun aika. Niin että se on tarjoilu loppu, kunnes entiset on maksettu. No, saatte sukulaistukkualennuksen, neljä hilkkua päivältä koko homma hevosten rehut mukaan lukien ja laskutus kahdelta viikolta. Neljätoista kertaa neljä on viiskytkuus hilkkua, kohtalaisen hevosen hinnan. No, jos ei oo rahaa, kelpaa mulle tammakin. Herttua kihisi kiukusta. Oli ennenkuulumatonta että kosimaan tulleilta ylhäisiltä vierailta ryhdyttiin perimään maksua, ja kaiken lisäksi laskuttaja oli nainen josta oli ajateltu miniää sukuun. Isä alkoi yhtyä pojan mielipiteisiin siitä että Tuuri oli liian häijy naitavaksi. Oli niitä omaisuuksia säyseämpienkin tyttöjen takana. Haukkalaakso tulisi joka tapauksessa Ticinan sukuun, jos neiti kreivitär kuolisi neitinä. Ja sattuihan sitä onnettomuuksia, nuorillekin… Tyhjä maha muistutti tarpeistaan. Herttua lähetti palvelijansa hakemaan ruokaa, mutta vastassa oli huovi aseineen. Linnan palveluskunta ilmoitti, että Ticanan väelle ei tipu eikä lirise. Sami vartio komeroa ja esitti herttuan joukoille että ensin lantti kouraan, niin sitten leipääkin löytyy Tuuri kirmasi väentupaan ja hätisti voudin ja kapteenin sotilaineen liikkeelle. Vouti narisi rasvausta kaipaavan saranan lailla joutuessaan avaamaan oven ja toisenkin. Linnan entistä herraa keljutti uuden emännyksen tarmokas tehokkuus. Voudin harmiksi neiti kurkki aitan laareihin ja laski hevoset, merkitsi juustokellarin sisällön kirjaansa ja luetteloi miekat ja musketit sekä ruutitynnyrit, täyttöastetta myöten. Huoneita oli isoja ja pieniä, asuttuja ja runsaasti tyhjillään olevia. Oli portaita ylös ja portaita alas, parvekkeita ja erkkereitä, ampumaukkoja ja, käytäviä ja loukkoa jos jonkinmoista vuossatojen aikana laajennetussa ja taas tarpeettoman suureksi käyneessä palatsissa Pitkän käytävän jälkeen Tuuri kääntyi alakertaan vieville portaille. - Siellä on vain tyrmät. Ei ne sovi hienolle neidille nähtäväksi. - Siispä niiden mulkoilu sopii mulle oikein hyvin, kun en hieno ole ja neitiydenkin mieluusti unohdan. Läpi auki sano matruusi kuin ilotaloon laukkas. Tuuri tempasi oven selälleen. Korviin kantautui vaimea kirkuna. Tuuri otti suunnan ääntä kohden nopeammin kuin vouti ehti estämään. Tottuneena juoksemaan kiinni maksua pakoilevia asiakkaita Tuuri nelisti käytävänpätkän hengästymättä. Ääni johdatti paikkaan johon harva halusi tulla. Kidutuskammiossa pyöveli kärvensi ukonrähjää punahehkuisella raudalla. Tuuri harppasi pyövelin vierelle, tönäisi raudan sivuun sanoen: - Jos paistia aiot, niin tapa ja suolista se ensin. Mutta huomasitkos, että sulla on lahtipenkissä sälli eikä sika? Niin ja etkä sä tolla hevosenkengällä tökkimällä sitä kypsäks saa. Niin että miks tuo puuhastelu? - Tämä ei tunnusta, ketä hänellä oli mukanaan peuraa kaatamassa. Kaksi pääsi karkuun. Kapteeni selitti. - Vai salametsästystä. Oi oi, on tosi karmeen vakava rikos syödä kreivillistä sapuskaa. Eihän semmoine sovi. Siitä tehdään heti loppu. Tuuri sanaili kädet lanteilla. Vanki ei voinut näyttää enää surkeammalta mutta seuralaisherrojen naamat alkoivat loistaa. - Mitä teidän armonne määrää? Vouti kysyi - On muitakin, jotka syövät ilman lupaa. Siispä mies sovittakoon tekonsa pyydystämällä kolme tusinaa näitä toisia salasyöjiä. Vapaat miehet katsoivat toisiaan ihmetellen ja vanki näytti surkealta, kuten ennenkin. Pieni älähdys vain karkasi huulilta. - Ei tuo ketään kiinni saa eikä ota vaikka saisi. Vouti väitti – Pitänee paikkansa varsin hyvin. Äijä on pieksetty niin, ettei tavoita ees rampaa etanaa! Mutta ehtiipä tuo maksaa toivuttuaankin. Oon varma kaveri käy riemulla kii ruokavarkaisiin. Tarkotan siis hiiriä ja rottia. Ainakin Umpisolmussa niitä oli niin jyväaitassa kuin keittiössäkin. Olen varma, että sama siimahäntien sekakuoro vikisee täälläkin ruokaa sotkemassa. Siis määrään, että peurankaataja ja kukin hänen kaverinsa tuokoon kolme tusinaa hiiren tai rotan häntää näytille. Isoja tai pieniä, samantekevää! Karvattomat pennutkin lasketaan mukaan, aikuisiahan niistäkin tulee. Ja samantekevää, mistä pyydystävät, kunhan jostain määrää vähentävät. Mulle riittää hännät, muun osan saa pyytäjä pitää. - Mitä kukaan rotanraadolla tekee? Kapteeni ähkäisi - Syöttää koiralle tai kanalle tai vaikka keittää alatoopiksi ja lähettää linnaan veroks! Kuka sitä syltyn tekotarpeet syynää. Rutkasti valkosipulia sekaan, niin kaikki lampaasta käy, vaikka ketun keittäis. Muuten, Arvannassa tehtiin yöhiipijän nahasta kalliita käsineitä ja herrain kukkaroita. Vaan se yöhiipijän nahka nyljettiin rotasta. siinä vinkki. Sano terveiset kavereilles, että ne hännät voi jättää kapakkaan. Käyn siellä kysymässä, mutta en kysy jättäjän nimeä. Muuten, kun vastedes kaadat jotain jänistä suurempaa, laita takakoipi verona linnaan ja pidä loppu ruho nahkoineen hyvänäs. Kun teet talista kynttilöitä ja suolirasvasta saippuaa ei elikosta mee hukkaan ku huuto. No niin, veikkoset, päästäkääpäs nyt heppu hoitamaan asioitaan. Vouti ja kapteeni eivät olleet uskoa korviaan. Tuuri mulkoili hetken alamaisiaan ja päästeli sitten itse soljet auki. Vanki oli niin heikossa kunnossa, ettei jaksanut itse nousta pystyyn. Tuuri nosti hänet seisomaan ja komensi huovin kainalokepiksi, saattamaan ukon ulos, aina muurin toiselle puolelle asti. Tarkastus jatkui synkeää käytävää pitkin. Parin tyhjän loukon jälkeen Tuuri sai uuden aiheen kysellä näkemäänsä. Sellissä lojui homeisten olkien ja oman sontansa seassa kolme partaista räsykasaa ja puolialaston veriselkäinen sänkinen sälli. - Ukot on niskuroiva maaorjia jotka eivät kahleissakaan muuta kuin seisovat tai heittäytyvät pitkäkseen. Ja tuo huovi nukkui vartiossa. Se piiskataan vielä kahdesti ja sitten hirtetään minttumaarin aattona. - Entäs tuo heppu, jonka turpa on ommeltu umpee ku rikkonainen housunpolvi? - Laati hävyttömän renkutuksen ja solvasi hänen armonsa kreivi de Costen muistoa. - Vai niin. Siis koko sakki laiskureita ja tyhjänpuhujia. Turha niitä on täällä juottaa. Syöttäminenhän on jo jäänyt ohjelmasta, vai? Nuista ei oo edes linnunpeläteiksi, kun eivät pystyssä pysy. Katson rangaistuksen suoritetuksi, olkoot syy mikä tahansa, siis ihan mikä tahansa. Haluan aloittaa tyhjästä tuvasta. Viekää vangit ulos, ilman reuhtomista. - Aiotteko armahtaa vartiossa nukkuneenkin? - On varmaan oppinut läksynsä. Pannaan tästedes portin ympärille yöksi hanhia. Lintuparven läpi ei kukaan hiivi aiheuttamatta maailmanlopun meteliä, joten nukkuminen ei haittaa, kyllä hanhet herättää, eikä lintuja ees pysty lahjoon hiljasiks. Suppusuulta ompeleet irti. Ketään ei tapeta sanoista, mahtuu sitä melua maailmaan. - Hä? - Onkos korvat tukossa? Putkat tyhjiks. Saatelkaa koko sakki Mumman hoiviin, sillä on muutama tosi tehokas tökötti. Niillä lähtee joko tauti tai henki! Tuurin sanat panivat vauhtia huoveihin, jotka varsin mieluusti auttoivat varsinkin aseveljensä ulkoilmaan. Herttua lähetti sanan, että hän poistuisi Haukkalaaksosta välittömästi, odottamatta huomista. Tuuri etsi herttua käsiinsä ja muistutti maksusta ja sekä kertoi ottaneensa pantiksi harmaan tamman. Herttua veti kiivaasti henkeä tiuskaisi: - Pidä hyvänäs! - Niin pidänkin. Niin ja tiedoks vaan. Teillä ei ole luottoa. Se on rahat ensin ja sitten tuoppi pöytää. Huovit saattavat teidät rajalle ja pitävät huolen, ettet unohda maksuja tai erehdy keräämään veroja mun torppareitteni tönöistä. - Tuo on hävyttömyyden huippu, senkin kapakkapiika - Just joo, oon kapakkapiika ja ajattelen ku kapakkapiika. Uskon vasta kun näen ja epäilen kaikkea ja herroja varstekin. Umpisolmun asiakkaiden yleisimmät kuolinsyyt on murhatuks joutuminen tai hirtetyks tuleminen. Se sakki vei rahat vaikka tissivaosta, jos ei varaansa pitäny. Niinpä opin yhtä sun toista ja senkin että lasi ja tina muistuttaa kovin timanttia ja hopeeta varsinkin hämärässä. Siksipä sun kellos ja korus ei kelpaa maksuksi, ei mulle eikä kellekään tässä laaksossa. Ticanan herttua tuijotti vimmoissaan, kun Tuuri heilautti kättään ja viisi huovia ratsasti esille, raskaasti aseissa, valmiina saattamaan herttuan perheineen pois laaksosta. Jatkuu…
