Meitä itseriittoisia jätkiä diggaillaan, sillä mimmit oikeasti luulevat, että olemme niin voittamattomia ja ainutlaatuisia kuin uskottelemme olevamme. Osa meistä onkin, kai, mutta suurin osa minunkaltaisistani onnistuu ainoastaan rakentamaan itselleen hyvän itsetunnon suojapanssarin. Naiset eivät huomaa feikkiä, jos teemme kaiken oikein. Pidemmässä parisuhteessa he luultavasti löytävät herkän sisimpämme, syvästi häpeämämme epävarmuuden, joten parisuhteet ovat kaltaisilleni miehille kuin myrkkyä.
Anni, söpö vaaleahiuksinen kaunotar – oikea blondiunelma – istui minua vastapäätä kellarimaisessa yökerhossa, jonka seinillä oli mustavalkoisia kuvia Marilyn Monroesta, Madonnasta, Elviksestä ja Jim Morrisonista. Aiemmin tuntemani Anni-nimiset olivat olleet vanhoja naapurintätejä tai elämäänsä kyllästyneitä KELA:n virkailijoita, mutta tämä nuori Anni antoi nimelle kullatut reunukset.
Esittäytyessämme, korostettakoon että pääsin helposti Annin juttusille, sillä nainen oli erään puolittain tuntemani renttumuusikon kaveri, annoin oikeaoppisen suudelman Annin kämmenelle, kunnes muistin, ettei sen kaltainen ritarillisuus välttämättä ollut enää muodissa. Joonas, tämä humalainen muusikonpuolikas, jonka kanssa olin kerran hengannut Pohjois-Suomen yössä, joutui poistumaan paikalta, joten jäimme jo pian Annin kanssa kahden. Tekeydyin jääkiekkoilijaksi, sillä se oli Suomessa varmin tapa saada naisia, ja annoin Annin myös ymmärtää, että musiikki oli intohimoni. Vanha kikkani esittää jääkiekkoilijaa vaikutti toimivan paremmin kuin ritarin eleet.
Siirryimme yökerhosta lähiökuppilaan, jossa oli karaokeilta. Lauloin U2:en With or Without You:n. Laulaessani katsoin Annia silmiin, mutta en liikaa, vaan ainoastaan oikeissa kohdissa.
Anni oli meistä se, joka aloitti ihan selkeän, jopa räikeästi läpinäkyvän flirttailun. Nautin kiusoitellessani häntä ja pitkittäessäni väistämättä edessä odottavaa täyttymystä.
Harrastimme kiimaista seksiä puolijulkisella paikalla, mitä Anni tuskin oli osannut odottaa, mutta ehkä juuri siksi hän värisi kauttaaltaan ja voihki voimakkaammin kuin myöhemmin yöllä hotellihuoneessa, ja tunsin että hän olisi voinut kuolla sydänkohtaukseen siitä kaikesta odottamattomasta hekumasta.
Epäuskottavaa paskaa, Jonna tuhahti, vaikka tuskin oli lukenut edes koko käsikirjoitusta. Ei me tällaista elokuvaa voida tehdä. Eivät naiset sitä paitsi ole noin helppoja, ja tuollainen tarina toistaa sellaista perussovinistista maailmankuvaa, jollaisen aika on jo ohi. Jostain noista Moravian kirjoistako sä olet näitä juonikuvioita kehitellyt? Jonna kysyi ja katsoi pöydälleni pinoamiani Moravian romaaneita, joita tarvitsin pro gradu -työssäni.
Sisimmässäni ymmärsin Jonnaa, tunsin jopa oloni kamalaksi, mutta vain hetken. Jonna ei tiennyt, että olin kirjoittanut itsestäni ja että jopa Anni esiintyi tarinassa omalla nimellään. Sitä en tietystikään Jonnalle kertoisi, etten rikkoisi hänen illuusiotaan yksiavioisuudestani. Elokuvan käsikirjoituksen proosamuodossa kulkenut luonnos oli ensimmäinen yritykseni kirjoittaa todellisuusproosaa. Elokuva itsessään tulisi olemaan kosto Annille, sillä hän teki minulle lopulta aika paskamaisen tempun. Anni tuskin voisi tehdä mitään nähtyään elokuvani. Hänen täytyisi hyväksyä kostoni, ja jos hän kertoisi, hänen miehensä voisi saada selville, että hänen naisensa oli maannut kanssani.
Olen eri mieltä, sanoin Jonnalle. Näin hänen ilmeestään, että hän ei jaksanut kuunnella kokoamiani perusteluita siitä, miksi käsikirjoitukseni oli saatava valkokankaalle. Tee sä vain tuo elokuvasi, mutta mä en ole siinä mukana, hän sanoi ja paiskasi oven kiinni jokseenkin mielenosoituksellisesti. Jonna lähtisi hetkeksi kävelemään lähikaduille, ajattelin, kun kuulin hänen pukeutuvan eteisessä ja lopulta paiskaavan ulko-ovemme kiinni aiempaakin mielenosoituksellisemmin.
Minä hymyilin. Tunsin Jonnan ja tiesin, että lopulta hän saattaisi suostua esittämään jopa Annia. Jonna oli aina ollut heikkona päärooleihin, jopa sellaisiin joista ei oikeastaan edes pitänyt, ja koska Annina hän olisi toinen päähenkilöistä, voisi hän osoittaa erinomaiset näyttelijänlahjansa. Lisäksi hän saisi lisää nimeä ja pääsisi vieläpä halutessaan esittelemään sulojaan koko kotimaisia elokuvia katsovalle yleisölle. Olin jopa aika varma, että Jonna muuttaisi mielensä.
Saaran nimi alkoi vilkkua puhelimeni ruudulla. Ravistelin päätäni ja kävin pesemässä kasvoni. Saara oli kyllä yksi fiktiivisistä henkilöistäni, mutta en muistanut, mistä tunsin hänen nimisensä todellisessa elämässäni.
