Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Muut Kun kävelen kaikkia vastaan
QR-Code dieser Seite

Kun kävelen kaikkia vastaan Hot

Puoliksi juotu kahvikuppi kädessäni istun taas saman pöydän ääressä. Jäähtynyt kahvi polttaa suussani kun lokit lentävät telttojen ylitse. Tiedätkö että joskus istuin tällä samalla tuolilla tuntikausia vain katsellen ohikulkevia ihmisiä, vilahduksia heidän elämästään? Aamujeni rutiinit vaihtuivat työmatkasta kiirettömään käyskentelyyn torien mukulakiveyksillä. Usein tihkusateisen aamun koleus kuvasti täydellisellä ironiallaan mielialani raukeaa virkeyttä. Aurinkoisenakin aamuna sonnustaudun tottuneesti villatakkiin ja kannan punaista sateenvarjoa mukanani, koskaanhan ei voi tietää mitä tapahtuu. Suuresta käsilaukustani löytyy aina hammasharja ja vaihtovaatteet, vaikka enhän minä täältä enää ketään tunne. Tässä aamukahvia juodessani tahdon vain tuntea että tänään kaikki voi olla mahdollista.

Kun kävelen kaikkia vastaan, katson arkea ulkopuolisen silmin. Kun on vain aikaa, voi unohtaa liian helposti mitä tahtoo elämällään tehdä. Kohotan kättäni kohti aurinkoa ja huomaan pilvien pimentävän taivaan. Jalkani vievät minua kuin yhteisestä sopimuksesta rantaan kylmyyttä läikehtivän veden luo. Riisun kenkäni ja kastan varpaani hyiseen järveen. Tuulen yltyessä hameeni helmat kastuvat veteen. Ne kelluvat pinnalla vedestä raskaina, mutta silti niin kevyinä. Otan vielä askeleen, päässäni soi Vivaldin Kevät. Aurinko pilkistää lämpimänä ja iloisena pilven takaa, aivan kuin lupaillen päivästä tulevan kaunein mies muistiin. Silmät avoinna astun vielä askeleen ja veden pinta jää pääni päälle. Rannan puissa linnut laulavat.

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 4 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
3.9  (4)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Kun kävelen kaikkia vastaan 2016-02-08 10:42:34 E.
Arvosana 
 
3.0
Arvostellut: E.    February 08, 2016

Tekstissä on seesteisen rauhallinen tunnelma, mikä tekee siitä miellyttävän lukea. Näin voisi jokin pitempi teksti alkaa.

Huomioni kuitenkin kiinnittyi myös joihinkin tyylirikkoihin, joita kannattaa mielestäni viilata. Jäähtynyt kahvi ei voi polttaa suussa eikä aamun koleus, joka kuvastaa "täydellisellä ironialla" mielialaa ole onnistunutta kuvausta. Raskaina, mutta silti niin kevyinä - tyyppiset epäkieliset ilmaisut ovat myös samaa, vältettävää, tekotaiteellista sarjaa. Lauseesi ovat selkeitä ja hyviä, pidä siitä kiinni - ei tarvitse yrittää liikaa ja "hienompaa", vaan arvokasta on saada lauseesta selkeä ja kerralla luettavan tyylikäs.

Pidin lauseestasi ja rauhallisesta kerrontatavasta.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Kun kävelen kaikkia vastaan 2016-02-02 09:35:20 tobinharry@yahoo.com
Arvosana 
 
3.0
tobinharry@yahoo.com Arvostellut: tobinharry@yahoo.com    February 02, 2016
  -   Kaikki arvostelut

Olis hyvä tietää kirjoittajien ikä, se auttais paljon, mutta näin, " Jäähtynyt kahvi polttaa suutani,kun lokit lentävät telttojen yli", se kuullostaa kun ulkopuolinen runon pätkä siinä alku lauseiden välissä.
Mutta sitten tulee "Tiedätkö että joskus istuin tällä samalla tuolilla tuntikausia vain katsellen ohikulkevia ihmisiä, vilahduksia heidän elämästään? " siitä alkaa selvitä, että siinä pöydässä istuu kaksi, ja toinen kuvaa elmänsä hetkiä,

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Kun kävelen kaikkia vastaan 2016-01-31 17:18:28 Nala
Arvosana 
 
4.5
Arvostellut: Nala    January 31, 2016

Tykkäsin tästä paljon. Hyviä havaintoja ympäristöstä.

Kritiikkini koskee lauseiden pituutta. Viimeistä lausetta lukuunottamatta lauseet ovat melko saman pituisia. Tekstiin saisi elävyyttä ja ilmavuutta, jos lauseet olisivat eri pituisia. Toisaalta voisihan ajatella, että saman pituisten lauseiden laahaava, monotoninen rytmi on tarkoituksellista – se kuvaa tarinan tematiikkaa ennen viimeistä lausetta, kuoleman jälkeen kertoja vaihtuu?

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Kun kävelen kaikkia vastaan 2016-01-22 03:00:47 NKL
Arvosana 
 
5.0
NKL Arvostellut: NKL    January 22, 2016
Top 500 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut
Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS