Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Mielipiteet Turvataan hyvä koulu jatkossakin
QR-Code dieser Seite

Turvataan hyvä koulu jatkossakin Hot

TURVATAAN HYVÄ KOULU JATKOSSAKIN


Opetusalan Ammattijärjestö OAJ järjesti puolueitten puheenjohtajille kuntavaalipaneelin lauantaina 30.1.2021. Kuuntelin nauhoitetun keskustelun illalla saunasta tultuani. Mielenkiintoista seurattavaa se olikin.
Odotetusti puolueitten puheenjohtajille tuli välillä erimielisyyksiä. Mm. vihreitten Maria Ohisalo ja perussuomalaisten Jussi Halla-aho ottivat pariin otteeseen tiukasti yhteen, ja välillä keskustelu tuppasi menemään muillakin panelisteilla hieman sivuraiteille. Oli kuitenkin erityisen ilahduttavaa havaita kaksi asiaa: kaikki puheenjohtajat arvosti-vat suuresti opettajan työtä ja toivoivat, että kaikenlainen koulutus aina esikoulusta aikuiskoulutukseen saakka voitaisiin pitää laadukkaana Suomessa.
Opettajille annettiin paljon kiitosta opetuksen järjestämisestä pandemia-aikana. Hyvin haastavaa se on heille varmaan ollutkin, kun niin monia uusia käytäntöjä on pitänyt opetella lyhyellä varoitusajalla. Voin vain kuvitella, kuinka työlästä on opettaa esim. lukion laajaa matematiikkaa tai pitkää vierasta kieltä netin välityksellä. Myös opiskelijat ovat taatusti olleet kovilla.
On tärkeää, että kouluasiat nostetaan esille näin kuntavaalien alla. Toivottavasti kaikki tulevat kuntien päättäjät muistavat puolueittensa puheenjohtajien hienot lupaukset vielä vaalien jälkeenkin. Kai tämä koronapandemian aiheuttama poikkeustila lopulta väistyy, ja palaamme takaisin arkeen. Sote-uudistuksesta huolimatta mm. esiopetuksen järjestäminen ja peruskoulujen ylläpitäminen ovat edelleen pitkälti kuntien omalla vastuulla.
Kaikki tuntemani opettajat ovat yhtä mieltä siitä, ettei etäopetus voi koskaan kunnolla korvata ihan oikeassa koulussa toteutettua lähiopetusta. Liian suuriksi paisutettuja ryhmäkokoja he pitävät myös suurena ongelmana.
Kunnissa on tietenkin aina huutava pula rahasta ja resursseista. Leikkauksia ei tulisi kuitenkaan missään nimessä kohdistaa opetuksen laatuun. Jos asioita ajatellaan vähänkään kauaskantoisemmin, sellainen säästäminen on hölmöläisen säästämistä. Onhan kyse nimenomaan tulevien veronmaksajien tiedoista ja taidoista ja heidän kyvyistään sijoittua aikanaan työelämään.
Kentältä kuulemani palautteen perusteella erityisesti ammatillisen koulutuksen taso on heikentynyt viimeisten vuosien aikana. Tytöt tuntuvat luovivan paremmin muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa, mutta pojat jäävät helpommin alakynteen ja pahimmassa tapauksessa keskeyttävät opintonsa ja syrjäytyvät ennen aikojaan. Tältäkään asialta ei saisi ummistaa silmiään. Amispojat jos ketkä tarvitsevat kouluihin jatkuvasti läsnä olevia vahvoja opettajia ja koulumaista perinteistä lähiopetusta.

Mikko Haaksluoto (ps.)

Arvostelut

Ei arvosteluja

Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS